Autolla Uudessa-Seelannissa: Pohjoissaari

Aucklandissa vietetyn viikonlopun jälkeen otimme vuokra-auton alle ja lähdimme tutustumaan pohjoissaareen. Olin hahmotellut meille jo kotona ajoreittiä, mutta lopulta noudatimme sitä vain alkumatkan ajan. Loppumatka meni soveltamalla. Suuntasimme aluksi kohti Whangamatan alapuolella olevaa Waihia.

Reitti kulki maaseudun halki ja näimme satoja lehmiä, lampaita ja hevosia. Liikenne oli rauhallista, kuten maalla yleensäkin. Pysähdyimme Karangahake Gorgessa, joka oli vanha kultakaivos. Pidimme jalottelutauon ja teimme alueella pienen kävelylenkin. Siinä vaiheessa kahvi olisi maistunut, mutta läheinen kahvila oli kiinni. Ajettiin naapurikylään ja päädyttiin lounaalle. Ravintolan lähellä oli kirpputori ja piipahdimme katsomaan sen tarjontaa. Mukaan tarttui hellemekko kolmella eurolla.

Majoituimme lähellä Waihi Beachia eläkeläispariskunnan alakerrassa. Huone oli iso ja sinne oli oma sisäänkäynti. Huoneessa oli keittiönurkkaus ja jääkaappiin oli jätetty aamiaistarvikkeet. Kävimme ajelemassa Waihi Beachilla ja lähiympäristössä. Päivä oli pilvinen, joten rantaelämä ei sen enempää houkutellut. Illaksi tuli vesisade, joten päivän ulkoilut jäivät lyhyeksi.

Hobbiton – Taru Sormusten Herrasta kuvauspaikoilla

Hobbiton on Tolkienin klassikkoteoksen Taru Sormusten Herrasta -elokuvan satumainen kuvauspaikka. Elokuvaohjaaja Sir Peter Jackson, löysi kirjojen maisemiin sopivat kukkulat vuonna 1998, kun hän kiersi helikopterilla ympäri Uutta-Seelantia etsien kuvauspaikkaa, joka muistuttaisi kirjoissa kuvattua Kontua. Kun Alexanderin maatilan vihreät kukkulat ilmestyivät näkyviin helikopterin ikkunoista, hän tiesi, että sopiva paikka oli löytynyt.

Hobbiton oli minulle yksi pohjoissaaren ”must-see” -kohteista. Kirjoja en ole lukenut, mutta elokuvat olen nähnyt. Hobbitoniin ei pääse tutustumaan omatoimisesti vaan ainoastaan ostamalla liput opastetulle kierrokselle. Liput maksoivat 120 NZD (n. 67 €) / hlö. Ostin ne edellisenä iltana netistä ja varasimme ajan klo 12.30 kierrokselle.

Olimme paikalla jo klo 11 ja joimme kahvit Shire´s Rest -kahvilassa odotellessamme pääsyä kierrokselle. Ehdimme pyörähtää myös matkamuistomyymälässä.

Kierros alkoi lyhyellä bussimatkalla. Kuulimme tulevasta kierroksesta ja katsoimme pienen pätkän elokuvasta. Vaikka meitä oli 40 hengen ryhmä, kaikki sujui onneksi jouhevasti. Erilaisia hobittikoloja oli siellä täällä ja pihoilla oli pieniä yksityiskohtia kuvaamassa talojen asukkien mielenkiinnon kohteita. Pyykit liehuivat narulla ja kauniita kukkaistutuksia oli joka puolella.

Kaikkien hobittikolojen pihoihin ei saanut mennä. Kun lähestyimme taloa, jonka punainen ovi oli kutsuvasti raollaan, opas antoi meille luvan mennä lähemmäksi kuvaamaan. Me olimme ensimmäisten joukossa ja kun odotimme, että muut saisivat omat kuvansa otettua, kävelimme ympäriinsä ja ihastelimme maisemia.

Alueella kiertelyn lomassa kuulimme tarinoita paikasta sekä elokuvanteosta. Opas oli loistava, ja hänellä riitti tarinoita toisensa perään.

Aluetta kehitetään jatkuvasti ja joulukuussa 2023 avattiin kaksi isoa hobittitaloa, joihin pääsee sisälle. Talot on sisustettu upeasti ja jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan. Talot olivat käynnin ehdoton suola. Oli hauska kierrellä huoneissa, istua hetki takkatulen loimussa, istua aamiaispöytään tai kellahtaa sängyn päälle.

Lopuksi menimme The Green Dragon -pubiin, jossa tarjottiin kierroksen hintaan kuuluva juoma. Valikoimissa oli paikan oma olut, siideri tai alkoholiton inkivääriolut. Juomat tarjottiin hobittityyliin keraamisesta tuopista.

Kun kävelimme takaisin bussille, joka vei meidät lähtöpaikalle, kysyin oppaalta onko alueelle ajateltu majoitusta. Sellainen kokeilu oli itseasiassa tehty. Jotta sitä voitaisiin jatkaa, tarvittaisiin lisää lupia ja ravintolatoimintojen kehittämistä ym. Lähiaikoina ei ollut siis näköpiirissä, että Hobbitoniin voisi jäädä yöksi. Kierros kesti yhteensä 2,5 tuntia. Hobbiton ylitti odotukseni ja suosittelen siellä käymistä, vaikkei elokuvien suuri ystävä olisikaan.

Pahanhajuinen Rotorua

Hobbitonista oli noin tunnin ajomatka Rotoruaan, pohjoissaaren keskiosassa sijaitsevaan kaupunkiin. Sinne saapumisen tunsi nenässä. Mädän kananmunan haju, jonka aiheuttaa maaperän aktiivinen vulkaaninen toiminta, heijaili kaupungin yllä. Mietin miten kukaan voi tuossa hajussa asua, mutta kaikkeen ilmeisesti tottuu.

Majoituimme keskustassa vaatimattomassa Kiwi as Guest Housessa. Paikka oli aika murju ja paikan ainoa työntekijä näytti haudasta nousseelta. Majatalon säännöt olivat tiukat: huoneissa ei saanut syödä eikä juoda. Televisio oli vain yleisissä tiloissa ja jos halusit illalla jutella, sekin olisi pitänyt tehdä muualla kuin huoneessa, ettei häiritse muita. Se hyvä puoli tiukoissa ohjeissa oli, että siellä todella oli hiljaista ja nukuin todella hyvin.

Rotoruan ympäristöstä löytyy monia geotermisiä nähtävyyksiä. Suurin osa niistä on maksullisia ja mietimme haluammeko panostaa niihin. Rotoruan keskustassa oli ilmainen kaupunkipuisto Kuirau Park, jossa pääsi näkemään kuumia lähteitä. Kiertelimme aamulla puistossa ja kiinnostus isompiin puistoihin heräsi.

Matkalla Taumanuruin kaupunkiin, josta olimme varanneet seuraavan yön majoituksen, oli muutakin kiinnostavaa ja oli vaikea päättää missä lopulta kävisimme.

Vaellus Taranaki Fallsille

Lopulta meiltä jäi geotermiset kohteet näkemättä, mikä näin jälkikäteen hieman harmittaa. Päädyimme lopulta Tongariron kansallispuiston lähellä olevaan Whakapapan kylään. Halusin käydä patikoimassa, ettei reissu menisi vain autossa istumiseksi. Kuuden kilometrin vaellus Taranaki Fallsille kuulosti sopivalle reippailulle.

Mies ei halunnut lähteä mukaan, joten menin yksin. Reitti oli helppokulkuinen ja suurimmaksi osaksi ihmisiä tuli vastaan, joten sain kävellä rauhassa. 20-metrinen putous oli hieno ja sain ihailla sitä yksin. Paikalla oli ennen minua nuoripari, mutta he lähtivät jatkamaan matkaa samantien, kun pääsin paikalle.

Majoituimme Taumanuruissa Forgotten World -motellissa. Se oli siisti ja paljon kivempi kuin edellisyön majoitus Rotoruassa. Illalla ajattelimme mennä thairavintolaan syömään, mutta siellä kävi vain käteinen. ATM oli rikki eikä meidän käteiset olisi riittäneet kuin yhteen annokseen. Koska valinnan varaa ei ollut kovin paljon, päädyimme pizzalle. Juuri kun viimeinen pizzanpala meni suuhun terassilla, taivas repesi ja rankka vesikuuro ajoi meidät seinän viereen pitelemään sadetta.

Hamilton – puutarhojen kaupunki

Taumanuruissa yöpyminen tarkoitti sitä, että käännyimme jo takaisin kohti Aucklandia. Olin haaveillut, että ajaisimme Wellingtoniin asti. Kun tutkimme karttaa, tulimme siihen tulokseen, että siellä käynti jäisi liian lyhyeksi. Wellingtonissa käynti olisi tietänyt pitkiä ajopäiviä, joista kuski ei innostunut.

Koska pari päivää oli kuitenkin jäljellä mietimme missä ne sitten viettäisimme. Taumanuruista suoraan pohjoiseen noin kahden tunnin ajomatkan päässä oli Hamilton, joka tunnetaan puutarhakaupunkina. Sinnepä sitten! Hamilton Gardens on lukuisia palkintoja niittänyt puutarha ja sinne suuntasimme ensimmäisenä.

Puutarha sijaitsee Waikato-joen rannalla. Alue oli aikoinaan maori-heimo Ngaati Waireren päällikön Haanuin kotiseutua. 1960-luvulla se toimi kaupungin pääjäteasemana eikä kukaan olisi voinut kuvitella, että moisesta jätemaasta voisi tulla palkittu puutarha ja Waikaton suosituin vierailukohde.

Nykyisin puutarhat ovat Hamiltonin kaupungin omistuksessa ja niitä kehitetään jatkuvasti. Puutarhassa käynti ei maksa mitään, jota ihmettelin suuresti. Yleensä tuon tasoisiin paikkoihin on sisäänpääsy.

Puutarha oli todella upea ja siellä kannattaa käydä, vaikka puutarhat ei yleensä kiinnostaisi. Eri maiden puutarhoja kierrellessä kului aikaa ja sen jälkeen olikin jo kiljuva nälkä. Majoituimme Zeta-motellissa, joka oli ns. ”miehittämätön” majoitus eli siellä ei ollut respaa eikä henkilökuntaa. Avain piti hakea sisarhotellista 650 metrin päästä. Huone oli todella iso ja sieltäkin löytyi keittiönurkkaus.

Aucklandiin äänestämään

Hamiltonista matka jatkui takaisin Aucklandiin, jossa kävimme kunniakonsulin luona äänestämässä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Emme kuitenkaan jääneet Aucklandiin, vaan jatkoimme matkaa kaupungin pohjoispuolelle Whangareihin.

Ajomatka Aucklandista Whangareihin oli aika stressaava. Moottoritien varrella oli paljon tietöitä ja sadekuuroja tuli tuon tuosta. Liikenne tökki ja matkanteko kesti. Perille päästyämme söimme myöhäisen lounaan ja ajoimme Whangarei Fallsille. Sää oli sateinen, joten pitkään emme putouksia katselleet. Whangareissa olisi ollut muitakin luontokohteita, mutta sateen takia ne jäivät väliin.

Toiseksi viimeisen yön vietimme Riverheadissa, joka on jo Aucklandin esikaupunkialuetta. Emme halunneet ajaa moottoritietä pitkin, joka oli edellisenä päivänä ollut hidas reittivalinta.

Palasimme alas Helensvillen kautta, ja se oli todella kaunis reitti. Mäkeä ja mutkaa riitti. Tie oli moottoripyöräilijöiden ja ”kesäautojen” suosiossa. Niitä suhahteli ohi ja tuli vastaan.

Majoituimme airBnB-asunnossa, joka oli samantyypinen kuin Waihissa eli omakotitalon yhteydessä oleva huone omalla sisäänkäynnillä. Sisustukseen oli panostettu ja majoittujia hemmoteltiin suklaalla, hierontatuolilla ja Netfilixillä. Pidimme leffaillan, koska telkkarista ei ollut tullut katsottua viime aikoina muuta kuin uutisia.

Seuraavana päivänä palautimme auton ja majoituimme lentokenttähotellissa. Huoneessa ei toiminut ilmastointi eikä myöskään televisio. Henkilökunta ei osannut tehdä ilmastoinnille mitään, mutta saimme lattiatuulettimen viilentämään huonetta. Telkkari sen sijaan alkoi toimia, kun huoltomies sitä aikansa näpräsi. Pidimme pyykkipäivän, kun hotellin läheltä löytyi itsepalvelupesula.

Uuden-Seelannin pohjoissaari – mietteitä

Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että ajoreitin suunnittelemiseen olisi kannattanut käyttää enemmän aikaa. Järkevämmällä suunnittelulla olisimme ennättäneet kiertää koko saaren. Ensimmäisen päivän ajomatka olisi voinut olla pidempi kuin 142 km. Varsinkin kun vielä siinä vaiheessa haaveilin, että kävisimme myös pohjoissaaren eteläosassa sijaitsevassa Wellingtonissa.

Olin iloinen, että päätimme viettää aikaa pohjoissaarella, vaikka se monessa suhteessa kalpeni eteläsaarelle. (Toki sitähän emme tuossa vaiheessa vielä tienneet). Parasta antia pohjoissaarella tarjoili Hobbiton. Suurin yllättäjä oli Hamilton Gardens. Kuvat eivät anna puutarhan kukkaloistolle oikeutta. Vesiputoukset ja vuorimaisemat Tongariron kansallispuiston tuntumassa olivat silmäkarkkia ja monet hauskat kohtaamiset paikallisten kanssa jäivät myös mieleen. Eli kaikesta huolimatta hieno reissuviikko!