Uusi-Seelanti: Yöpyminen viinitilalla ja ihastuttava Akaroa

Kaikourasta palasimme takaisin etelään Christchurchiin. Kävimme lounaalla sekä täydensimme matkailuauton jääkaappia illan ja seuraavan aamun varalle. Sen enempää emme kaupunkiin tutustuneet, vaikka periaatteessa meillä olisi ollut siihen aikaa. Liekö syynä reissuväsy vai mikä, mutta ei vaan huvittanut. En tiedä menetimmekö jotain, mutta tällä kertaa näin. Olihan meillä myös kiire jo viinitilalle. Kaupan pihasta suuntasimme kohti Straight 8 Estate -tilaa, jonne oli vain puolen tunnin ajomatka Christchurchista.

Uusi-Seelanti | Straight 8 Estate -viinitila

Straight 8 Estate -viinitila sijaitsee Burnhamissa, jonne istutettiin ensimmäiset viiniköynnökset 30 vuotta sitten. Tila oli ehtinyt olla parilla omistajalla ennenkuin Mary ja James ostivat sen itselleen. He halusivat luoda oman viinibrändin, koska aiempien omistajien aikana sato oli myyty sopimusrypäleinä.

Viinitilan nimi tulee vuodelta 1935 peräisin olevasta Light Sports Railton -autosta, joka on ollut perheen omistuksessa noin 50 vuotta. Kyseessä on klassinen vintage-kilpa-auto, joka on yhä käytössä.

Tilalla tuotetaan valkoviiniä, punaviiniä ja kuohuviiniä sekä roseeta, joita voi ostaa heidän omasta myymälästä. Heillä on myös verkkokauppa, mutta Suomeen sieltä ei voi tilata juomia. Euroopan maista vain Iso-Britannia ja Irlanti ovat listalla. Viinien lisäksi tilalla kasvatetaan lampaita.

Meillä oli aluksi vaikeuksia löytää perille, koska navigaattorin karttoja ei oltu päivitetty aikoihin eikä se tunnistanut osoitetta. Mies kaivoi Google Mapsin esiin ja sen avulla suunnistimme perille. Itseasiassa seutu oli sen verran tuttu, että olimme ajaneet viinitilan ohi silloin kun haimme matkailuauton ja suuntasimme sillä ensimmäisenä päivänä kohti vuoristoa. Olin katsonut tilan kylttiä siitä ohiajaessamme ja miettinyt, että kappas täälläkin on viinitiloja. Enpä silloin tiennyt, että reilun viikon päästä yöpyisimme siellä.

Mary otti meidät vastaan ja näytti minne saamme pysäköidä auton. Sovimme viininmaistelun klo 15, jolloin myös toinen pariskunta saapuisi paikalle. Emme siis olleetkaan viinitilan ainoat yöpyjät. Keitimme kahvit ja tutustuimme ympäristöön odotellessa, että kello tulisi kolme.

Toiset majoittujat olivat saksalainen pariskunta, joilla oli pieni poika. He tulivat aika täsmälleen kolmelta ja siirryimme saman tien sisätiloihin viininmaisteluun. Maistelimme seitsemää eri viiniä ja Mary kertoi meille tilan historiasta ja toiminnasta. Viinitilalla järjestetään myös juhlia ja seuraavana viikonloppuna heille oli tulossa iso hääseurue. Hän halusi myös kuulla minkälaisista viineistä me pidämme ja mitä viinejä Suomessa ja Saksassa myydään.

Tasting maksoi 20 NZD (noin 11 €) / henkilö. Olin saanut varauksen yhteydessä samanarvoisen voucherin ja sillä saimme maksettua toisen maistelun. Ostimme yhden kuohuviinin ja yhden valkoviinin. Kuohuviinistä pidin todella paljon ja jos laukussa olisi ollut enemmän tilaa, olisin ostanut useamman pullon.

Keskustelimme viinitilojen yhteydessä yöpymisestä, ja kuulimme, että se onnistuu vain pienillä yksityisillä viinitiloilla. Uuden-Seelannin viinitiloista 40 % on isojen yritysten omistuksessa, eikä niiden pihoihin voi jäädä yöksi. Saksalainen pariskunta oli kiertänyt saaren pohjoisosan viinitiloja ja vain yksi oli antanut heidän yöpyä, vaikka he olivat käyneet noin 30 paikkaa läpi.

Illalla maistelimme valkoviiniä ja nautimme lämpimästä kesäillasta. James siirsi lampaita toiseen aitaukseen ja kävimme niitä kurkkimassa. Saksalaiset räpläsivät kännyköitään aurinkotuoleissaan, joten heistä ei juuri seuraa ollut.

Kaunis Akaroa ja viimeinen yö leirintäalueella

Seuraavana aamuna hyvästelimme niin saksalaiset kuin isäntäpariskunnan. Eteläsaaren kierros oli lähestymässä loppuaan ja enää yksi yö matkailuautoelämää oli edessä. Toisaalta oli hieman haikea olo, ja toisaalta odotti jo pääsyä hotelliin sekä seikkailujen jatkumista toisaalla. Viimeiseksi yöksi suuntasimme Duvauchelleen, mutta sitä ennen kävisimme sen naapurissa Akaroassa.

Tie Akaroaan oli taas mäkeä ja mutkaa täynnä. Ajoimme ensin hieman keskustan ulkopuolella olevalle majakalle katselemaan maisemia. Akaroa sulatti sydämen kyllä samantien. Siellä oli niin kaunista ja tunnelmallista, että aloin jo haaveilemaan eläkevuosien asunnon ostamista.

Ajoimme takaisin keskustaan ja jatkoimme kaupunkiin tutustumista kävellen. Söpöt, vanhat puutalot ruusupuutarhoineen olivat todella ihastuttavia.

Kaupunkia oli runnellut maanjäristys vuonna 2011. Kuulimme matkamuistoliikkeen myyjältä, että osa korjaustöistä oli vielä tekemättä. Esimerkiksi maanjäristyksessä kokonaan tuhoutunutta postia ei oltu vieläkään rakennettu uudestaan, vaan se toimi heidän myymälänsä nurkassa.

Lounasta nautimme rantakadun varrella samalla tuijotellen kaunista merenlahtea. Kävelimme vielä vähän aikaa kaupungilla ja sitten ajoimme noin 10 kilometrin päässä olevaan Duvauchellen Holiday Parkiin yöksi. Saimme leirintäalueelta sähköpaikan, mutta hintaan kuulunut netti toimi vain vastaanoton vieressä olevassa keittiörakennuksessa. Se oli onneksi tilava huone, jossa oli ruokapöytien ja -tuolien lisäksi iso sohva ja nojatuoleja. Upposin mukaviin nojatuoleihin pitkäksi ajaksi somen äärelle. Leirintäalue oli ihmeen hiljainen, mutta toisaalta koulut olivat jo alkaneet ja paikallisilta lomat loppuneet.

Koska meillä ei matkailuautossa ollut aurinkotuoleja (sellaiset olisi saanut vuokrata, mutta emme nähneet niitä tarpeellisiksi), raahasimme leirintäalueen toiselta puolelta pöytä + penkkiryhmän auton viereen. Siinä oli kiva juoda kahvit ja istuskella auringossa. Leirintäalueen suihku toimi vain ajastuksella 4 minuuttia kerrallaan. Enpä ollut tuollaiseenkaan ennen törmännyt.

Aamulla tyhjensimme ja täytimme vesisäiliöt, pakkasimme tavarat ja tankkasimme auton. Autovuokraamosta saimme kyydin Airport Gateway -hotelliin, jossa vietimme viimeisen yön Uudessa-Seelannissa ennen seikkailun jatkumista kohti Fizdia.