Elämää Elbrusin perusleirissä

Elbrusin perusleiri sijaitsee 3800 metrin korkeudessa, Etelä-Venäjällä. Vietimme kaksi ensimmäistä matkapäivää Terskolin kylässä ja nousimme maanantai aamuna gondolihisseillä perusleiriin. Alhaalla laaksossa oli kesä ja perusleirissä täysi talvi.

Perusleirissä majoituimme parakkeihin. Yhteen parakkiin mahtui nukkumaan 8 henkeä kerrossänkyihin. Aiemmin perusleirissä majoituttiin tynnyrimajoihin, mutta ne taitavat olla jo poiskäytöstä. Ainakaan emme nähneet kertaakaan tynnyreiden luona minkäänlaista liikettä. Parakeissa ei ollut lämmitystä, mutta iltaisin laitettiin ”isoon pajaan” aggregaatti hurisemaan ja saimme pariksi tunniksi sähköä puhelimien ym. lataukseen. Parakin pieni lämpöpatteri napsahti myös silloin päälle.

Kun tavarat oli saatu parakkiin omalle sängylle ja lounas syöty ruokalaparakissa, oli aika laittaa vuoristokengät ensimmäistä kertaa jalkaan. Sauvat käteen ja hitaaseen tahtiin lähdimme nousemaan lumista rinnettä ylös. Teimme harjoitusnousun reiluun 4000 metriin ja orastava päänsärky alkoi tuntua ohimoissa.

Vuoristotaudin oireita

Ensimmäiset vuoristotaudin oireet tulevat yleensä 6-12 tunnin aikana perusleiriin saapumisesta. Osalle tuli pahoinvointia, päänsärkyä, kuumetta, ruokahaluttomuutta ja osa säästyi ilman mitään oireita. Minulta hävisi ruokahalu ensimmäisiksi päiviksi. Ruokalan emännät tekivät hyvää ruokaa ja harmitti, kun ei tehnyt mieli syödä. Väkisin oli pakko yrittää jotain saada alas, koska ilman energiaa ei jaksa.

Mikä on vuoristotauti?

Kun matkustaa vuoristoon, elimistö yrittää sopeutua eli akklimatisoitua ohueen ilmanalaan.  Ensimmäisiä merkkejä vuoristotaudista voi tulla jo 2500 metrin korkeudessa. Yleisiä oireita ovat päänsärky, ruokahalun menetys, pahoinvointi, oksentelu, väsymys, tasapainohäiriöt ja univaikeudet. Oireet paranevat muutaman päivän kuluttua, kun elimistö tottuu ohueen ilmanalaan. Jos oireet pahenevat, ne saattavat kehittyä hengenvaaralliseksi keuhko- tai aivoödeemaksi ja silloin täytyy nopeasti laskeutua alempaan korkeuteen. Vuorilla tulee muistaa liikkua/nousta hitaasti ja antaa elimistölle aikaa sopeutua.

Yöllä vessassa käynti oli jo projekti sinänsä; ensin ulkovaatteet päälle, otsalamppu otsalle ja sitten kylmään ja pimeään yöhön. Leiriläisten käytössä oli yksi vessa (tai ehkä jossain oli toinenkin, mutta tämä oli ainoa minkä näin), joka tökötti rinteen päällä. Kun oli päässyt perille, hengästyminen oli samaa luokkaa, kun olisi juossut rinteen ylös. Lumeen ei saanut tehdä tarpeitaan, koska lunta sulatettiin juomavedeksi ja ruoanlaittoon. Vessasta oli aika hulppeat näköalat ja opas sanoikin naureskellen, maisemien olevien maailman parhaat mitä vessassa istuessa voi nähdä.

Harjoituksia ja hakun käyttöä

Kahden seuraavan päivän aikana tehtiin harjoitusnousuja 4000-4700 metriin ja niiden avulla sopeutettiin omaa kehoa ohueen ilmanalaan. Yksi ryhmästämme joutui jättämään leikin kesken keuhkoödeema oireiden vuoksi. Ainoa vaihtoehto oli lähteä takaisin kylään, hotelliin kuluttamaan aikaa ja odottamaan meitä muita. Päivien aikana treenasimme myös jäärautojen sekä hakun käyttöä. Se pieni kapistus voi pelastaa henkesi, jos osaat käyttää sitä oikein. Heittäydyimme rinteeseen mahallemme ja selällemme ja pysäytimme (tai yritimme pysäyttää) alaspäin menon hakun avulla. Hankalinta mielestäni oli mennä selälleen pää edellä. Toivoimme, ettei kukaan joutuisi oikeasti tilanteeseen, jossa hakkua tarvitaan.

Alunperin meidän oli tarkoitus lähteä Elbruksen huipulle keskiviikon ja torstain välisenä yönä, mutta sääennuste näytti sinne niin kovaa tuulta, että siirsimme huiputusyritystä vuorokaudella. Seuraavassa postauksessa kerron, mitä huiputusyönä tapahtui ja pääsikö sinne kukaan.