Venäjä

Euroopan katolla – Elbrusin huiputus

12.8.2016

Kellon viisarit näyttivät puolta yhtä yöllä, kun herätyskello soi. Tähän aikaan vedän yleensä peittoa tiukemmin korville ja käännän kylkeä, mutta nyt piti kaikkien luonnonlakien vastaisesti kömpiä makuupussista ylös. Olin Etelä-Venäjällä ja edessä olisi tiukka rutistus kohti Euroopan korkeinta vuorta. Olimme syöneet edellisenä iltana kuuden maissa illallisen ja sen jälkeen kääriytyneet makuupussin uumeniin. Uni ei tietenkään tullut, joten kuuntelin korvanapeista musiikkia ja pidin silmiä kiinni. Kun kello soi, en ollut oikeasti nukkunut juuri yhtään. Yhdeltä piti olla ruokalaparakissa tankkaamassa ruokaa ja juomaa, jotta energiat eivät lopu kesken huiputusyrityksen.

Kahteen mennessä koko ryhmä (lukuunottamatta kahta ryhmän jäsentä, joista toiselle tuli keuhkoödeemä oireita paria päivää aikaisemmin ja toiselle nousi kuume juuri huiputusta edeltävänä iltana) oli reput selässä valmiina nousemaan lumikissan kyytiin, joka vei meidät Pastukhov-kivien yläpuolelle n. 4800 metriin. Matka sinne kesti puolisen tuntia ja jännittyneinä odotimme perille pääsyä.

Elbrusia huiputtamaan lumisateessa

Sää ei ollut paljoa muuttunut, joten kun lumikissan lämmöstä kömmimme ulos pimeään, lumisade otti meidät vastaan. Huiputusyritykseen meitä lähti venäläisen pääoppaan lisäksi kolme paikallista apuopasta, suomalainen matkanjohtaja sekä kuusi miestä ja viisi naista. Otsalamppujen valossa aloitimme nousun. Olimme sopineet, että pidämme taukoja tunnin välein. Oma ajantajuni katosi nopeasti ja kun ensimmäisen tauon paikka tuli, ihmettelin oliko oikeasti jo tunti kulunut lähdöstämme. Tauoilla piti tankata niin paljon ruokaa ja juomaa kuin pystyi. Olimme saaneet ruokalasta mukaan eväspussit, joista löytyi suklaapatukoita, mehua ja muuta energiapitoista. Niiden lisäksi olin ottanut pähkinöitä, suklaata ja hedelmäkarkkeja mukaan. Lämmintä vettä oli termoksessa ja kahdessa, sukkiin käärityissä juomapulloissa energiapore tabletilla maustettua vettä.

Jyrkkä rinne vaan jatkui, eikä helpotusta ollut kuulemma luvassa vielä pitkään aikaan. Matkavauhtimme oli todella hidas. Pääopas kulki ensimmäisenä ja avasi tietä lumihangessa. Olin letkassa kolmantena ja vauhti tuntui omaan oloon nähden sopivalta. Katse oli lähes koko ajan suunnattu edellä menevän jalkoihin ja samoihin jalanjälkiin yritti itsekin osua, ettei tarvinnut syvässä lumessa kahlata. Näkyvyys oli lumisateen vuoksi heikko ja rinteen kaltevuuden erotti vasta kun katsoi ylös ja erotti vuoren ja taivaan rajan. Kauempana näkyi pieniä valoja, jotka olivat peräisin edellämme kulkevan ryhmän otsalampuista.

Matka Elbrusilla etenee, oppaat vähenee

Kun nousua oli kestänyt kolme tuntia ja olimme yli 5000 metrissä, ryhmästämme kaksi henkilöä tekivät päätöksen keskeyttää ja lähtivät apuoppaan saattelemina alas. Kaksi seuraavaa jättivät ryhmän seuraavalla tauolla ja muutama minuutti heidän jälkeen vielä kolmaskin päätti lähteä alas. Usean tunnin nousun jälkeen, tulimme loivemmalle poikittaisreitille, joka erottaa Elbrusin huiput toisistaan. Huippuja on todellakin kaksi; eteläinen huippu on 20 metriä alempana kuin läntinen, jonne meidän matkamme kulki. Satula-alueella minulle tuli tasapaino-ongelmia. Oli vaikeaa kulkea polkua suoraan eikä 70 cm syvä lumi auttanut asiaa. Tasapaino haasteet ovat yksi vuoristotaudin oire ja kun oppaalle tästä mainitsin, ei hän nähnyt syytä huoleen. Lumisade vaan jatkui, mutta sen läpi onnistuin näkemään auringonnousun himmeät säteet vuoren rinteillä. Upeampi se olisi tietysti ollut selkeällä säällä, mutta näillä mentiin.

Satula-alueella vielä yksi ryhmästämme katsoi parhaaksi lähteä oppaan mukana alas. Meitä oli sen jälkeen enää kaksi naista ja kolme miestä, matkanjohtaja ja yksi opas. Jos tästä porukasta joku vielä keskeyttäisi, se tietäisi meille kaikille matkaa alas, koska ilman opasta ei ketään voinut laittaa matkaan, ei ylös eikä alas, ja oppaita oli jäljellä vain yksi. Oma olo oli edelleen hyvä ja tasapainokin taas löytyi. Tahto päästä huipulle oli kova. Loivan poikittaisreitin, traversen jälkeen alkoi entistä jyrkempi nousu. Seinämä, jota pitkin nyt menimme, oli jyrkimmillään 35-45 astetta. Nousun loppupäässä oli varmistusköysi, johon kytkeydyimme. Köysi toi turvaa, koska väsymys alkoi painaa ja tasapaino teki taas omia temppujaan. Toisella puolella näkyi kiviä, joihin en tosiaankaan halunnut kaatua. Vihdoin ja viimein tulimme tasanteelle ja luulin aluksi, että siinä se huippu on. Koska edellä menijät eivät päästäneet hurraa huutoja, arvasin melko pian, ettei vielä oltu huipulla. Siinä se kuitenkin törrötti n. 30-40 metrin päässä ja loppunousu oli jo loivempaa. Sitä oli myös helpompi kävellä, koska tuuli oli tehnyt siitä tasaisen eikä upottavasta lumesta ollut tietoakaan. Fiilis oli uskomaton – kohta olisimme Euroopan katolla. Tätä hetkeä oli odotettu, jännitetty, toivottu ja tässä se nyt oli! Jee!

merja-elbrusin-huipulla

Olimme takaisin perusleirissä illalla puoli kahdeksan aikaan. Pitkä taipaleemme huipulle ja takaisin vei 17 tuntia. Ruokalan emännillä oli keitot ja pastat valmiina, mutta ruoka ei maistunut vieläkään. Närpimme hedelmiä ja painuimme nukkumaan. Uni tuli nopeasti ja seuraavana aamuna heräsimme pirteinä aamupalalle, joka maistui taivaalliselta. Pakkasimme tavarat ja menimme gondolihisseillä takaisin alas Terskolin kylään ja tuttuun hotelliin, mistä olimme muutamaa päivää aikaisemmin lähteneet.

Sää oli vaihteeksi kaunis ja auringossa tarkeni jopa t-paidassa. Hotellissa tapasimme muut ryhmäläiset. Lounaan jälkeen kävelimme kylään katsomaan paikallista torielämää sekä istuskelimme terassilla oluella. Se kyllä maistui huiputusurakan jälkeen. Illalla kokoonnuimme vielä koko porukka pääopasta myöten jäähyväisillalliselle. Osa porukasta viihtyi vielä tv:n äärellä jalkapalloa katsoen, mutta minä siirryin hotellin mukavaan sänkyyn yöunille. Seuraavana päivänä palasimme takaisin Suomeen.

Yhteenvetona Elbruksen matkasta voin todeta, että upea reissu. Opin taas paljon uutta vuorilla liikkumisesta ja nyt kun tietää miten oma kroppa toimii yli 5000 metrin korkeudessa, siitä saa eväitä mahdollisia uusia vuoren valloitusyrityksiä varten. Ja vaikka aluksi totesin, että Venäjä ei maana ole minua kiinnostanut niin käännän takkia ja totean, että jonain päivänä menen sinne uudestaan, mutta ehkä silloin ei kuljeta vaelluskengissä.

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    14.8.2016 at 17:38

    No huh. Onneksi kukaan ei enää lopulta luovuttanut, ettei kaikilta jäänyt huiputus välistä. Mietinkin tuossa lukiessani, että kuinka monta oppaita oikein oli, kun heitä aina vaan riitti luovuttajien mukaan lähtemään. Loistavaa, että itse pääsit perille asti!

    • Reply
      mertsik
      14.8.2016 at 17:54

      Sanopa muuta! Sitä pelkäsin itsekin, koska pari huiputtajaa alkoi olla aika väsyneessä kunnossa. Tsemppasivat kyllä ihailtavalla tarmolla loppuun saakka. Toki tuossa tilanteessa täytyy kuunnella itseään eikä antaa ”ryhmäpaineen” vaikuttaa. Vuorelta kun täytyy selviytyä omin voimin myös alas. Mutta olen todella iloinen, että pääsimme huipulle ja sieltä vielä turvallisesti alas 🙂

  • Reply
    Stacy Siivonen
    14.8.2016 at 17:42

    Hieno kertomus! Minä olisin varmasti jäänyt suosiolla niille Pastukhovin kiville. En ole itsekään käynyt noin korkealla. Mä sanon, että kyllä Venäjä on mielenkiintoinen maa, käveli vaelluskengissä tai vaikka korkokengissä ja nyt kun on tänne päin maailmaa sattunut asumaan, niin olisi harmi jättää siihen tutustumatta.

    • Reply
      mertsik
      14.8.2016 at 17:56

      Kiitos Stacy 🙂 Totta, Venäjältä löytyy vaikka mitä. Annoin selkeästi ennakkoluulojen vaikuttaa aikaisempaan mielipiteeseeni, mutta nyt kun reissuputki sinne on avattu, niin luulenpa että käyn itänaapurissa uudemmankin kerran.

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    14.8.2016 at 20:44

    Mielenkiintoinen ja ikimuistoinen reissu varmaan. Itse en ole koskaan haaveillut vuorien valloituksesta mutta perille pääsyssä on varmaan upea onnistumisen ja itsensä voittamisen tunne.

    • Reply
      mertsik
      15.8.2016 at 20:00

      Matka oli todella ikimuistoinen ja sitä vielä kiikkustuolissa joskus muistelen 🙂 Fiilis oli todella hieno, kun huipulle pääsi eikä sitä osaa oikein sanoin kuvata. Toki siinä vaiheessa oltiin vasta puolessa välissä matkaa ja paluumatka jo kolkutteli takaraivossa. Suosittelen joskus kokeilemaan, vaikka jollekin pienemmälle nyppylälle 🙂

  • Reply
    IKILOMALLA
    15.8.2016 at 12:40

    Todella huikea tarina ja hienosti kirjoitettu! Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea. Meillä on kokemusta Borneon Kota Kinabalun huiputuksesta (4000m) ja sekin tuntui aika hurjalta. Siellä ei sentään ollut lunta. ? Ainoastaan vesisade, joka teki kiipeämisestä jäätävän kylmää ja haastavaa. En usko, että oma keho kestäisi lumihangessa huiputuksia. Onneksi pääsitte huipulle saakka, olisi ollut tosi harmi, jos vielä joku olisi halunnut kääntyä takaisin ja pakottanut näin ollen koko porukan kääntymään. Kiitos tämän tarinan jakamisesta!

    Titta

    • Reply
      mertsik
      15.8.2016 at 20:08

      Kiitos paljon kommentista Titta! Kota Kinabalu oli varmasti hurja. Olen kuullut sen valloituksesta tarinoita eikä kuulostanut mitenkään helpolta. Haaveissa on joskus päästä itsekin se kokemaan. Olosuhteet vuorilla voivat olla todella vaikeita ja sää vaihtelee nopeasti. Ennakkoon pelkäsin Elbruksessa eniten sitä, että sään takia joudumme jättämään huiputusyrityksen väliin. No, paras mahdollinen sää meillä ei ollut, mutta onneksi se ei estänyt ylös menoa.

  • Reply
    Ansku BCN
    15.8.2016 at 20:03

    Tämä vuorihullu kiittää, hieno postaus! Ihan noin ekstremeen en kyllä enää itse taipuisi, mutta ihan jo perusleirikin olisi riittävä jännä kokemus :D.

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 21:43

      Kiitos Ansku! Perusleirikin oli jo nähtävyys sinänsä ja selkeällä ilmalla sieltä oli upeat näkymät vuorille. Elbrus on muuten myös suosittu laskettelukeskus ja hissillä pääsee vähän perusleirin yläpuolelle. Samaan aikaan leirissä oli miesporukka Islannista ja heillä oli sukset mukana. Kipusivat ylös ja laskivat alas. Nimesimme porukan veljeksiksi, koska he olivat kaikki samannäköisiä. Eivät kuitenkaan olleet sukua toisilleen, kun kysyin sitä ?

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    16.8.2016 at 09:26

    Varmasti ollut upea ja ikimuistoinen kokemus! Mä tyydyn ihastelemaan vuoria alhaalta käsin, vuorikiipeily tuskin olisi mikään mun juttu 🙂

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 21:45

      Vuoret on upeita myös alhaalta käsin katseltuna. Niissä on vaan sitä jotakin ?

  • Reply
    miraorvokki
    16.8.2016 at 11:39

    Huh huh! 😀 Mulla iski kylmätväreet ja semi paniikki – en ikinä pystyisi tällaiseen vuorivalloitukseen mutta hatunnosto heille jotka tällaiseen lähtevät ja uskaltavat. Näyttää kylmältä ja huipulla varmasti tuulee. Varmaan huikea kokemus ja kiva postaus heille jotka tällaisesta haaveilevat. Pistetään mieleen jos joku tuttu joskus mainitsee haaveestaan 🙂

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 22:00

      Kiitos!? Kylmä siellä oli ja mitä ylemmäksi pääsimme tuuli yltyi ja teki säästä entistä hyytävämmän. Kylmästä huolimatta en palellut ylös mennessä, mutta laskeutuessa, kun energiat oli vähissä, myös kylmä iski. Loppumatkasta piti lainata toista untuvatakkia, kun olin niin jäässä.

  • Reply
    Laura / Laura's Iitinerary
    16.8.2016 at 14:40

    Hienon tunnelman luot tekstissä! Onneksi olkoon hienosta suorituksesta! Milloin te siis tuolla olitte?

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 22:04

      Kiitos Laura! Tämän reissun tein kesäkuun alussa ja yhteensä tuosta tuli 8 päivää.

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    16.8.2016 at 16:41

    Tervetuloa matkabloggaajien maailmaan! 🙂 Aivan huikea teko mennä huipulle asti, huh! Tämä olisi itselleni ehkä hiukan liian extremeä, mutta mukava toisen kokemuksia lukea! Olen kyllä kiinnostunut vaellusmatkoista ja muista tälläisistä toiminnallisista reissuista, ja jo tätä juttuasi lukiessani mietin, että olet varmaan Mandala Travelin matkalla, minkä sitten tuolta aikaisemmasta postauksestasi kävinkin urkkimassa 😀 Olen heidän reissujaan usein katsellut, niissä on aika paljon tälläistä extremeä, mutta myös iisimpää toki. Joten mielenkiintoista oli lukea näitä sun juttuja! 🙂

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 22:12

      Kiitos Virpi! Olihan se huikeaa, mutta ei missään nimessä itsestäänselvyys. Vuorilla ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja vaikka itse olisi hyvässä kunnossa, voi sää muuttua yhtäkkiä sellaiseksi ettei matkaa voi jatkaa ylös. Onneksi sää pysyi kohtuullisena meidän reissulla, vaikka näkyvyys oli aika lailla nolla. Joka puolella oli vain pelkkää valkoista ? Mandala Travelin matkassa olin ja voin suositella lämpimästi heidän reissuja. Heiltä löytyy monipuolinen tarjonta kaikenlaisia vaelluksia ja läheskään kaikki eivät näin extreamea.

  • Reply
    Reason for Season
    16.8.2016 at 20:41

    Tervetuloa Rantapalloon bloggaamaan Merja :)! Aijai, huikeata tällainen. En ole itse käynyt läheskään yhtä korkealla koskaan. En tiedä tulenko koskaan menemäänkään :P. Rakastan kuitenkin tuollaisia maisemia, ihan varmasti oli kaiken vaivan arvoista.

    • Reply
      mertsik
      16.8.2016 at 22:19

      Kiitos! ? Maisemat olivat huikeat, silloin kuin sää oli kirkas ja vuoret näkyivät. Sitten oli niitä päiviä, kun satoi lunta eikä juuri nenäänsä pidemmälle nähnyt. Mutta oli ehdottomasti sen arvoista.

  • Reply
    Jonna / Lempipaikkojani
    17.8.2016 at 11:41

    Hauska lukea tällaisia erilaisia matkakertomuksia! Itsestäni ei moiseen olisi, mutta varmasti aivan mieletön kokemus. Onnea huiputuksesta!

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:08

      Kiitos Jonna! 🙂 Kokemuksena oli yksi ikimuistoisempia.

  • Reply
    Pirkko / Schildt
    17.8.2016 at 22:18

    Nyt ollaan kyllä sellaisella matkailualueella, johon minulla ei ole mitään sanottavaa. En ole ollut lähelläkään moista kokemusta enkä taida enää jo vähän seniorimpana moiseen koskaan päätyäkään – taidan vaan jäädä sinne peiton alle jos tämä on vaihtoehto 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:09

      Haha, makuupussin lämpöön olisi kieltämättä ollut houkuttelevaa jäädä, mutta koska matkalle oli lähdetty juuri sitä varten, että Elbrusin huipun näkisi, niin olihan se kömmittävä sieltä ylös ja ulos. Kiitos kommentista Pirkko!

  • Reply
    Katja / Lähtöselvitetty
    18.8.2016 at 17:50

    Vau, jotenkin en yhtään odottanut tällaista jännityskertomusta, kun aloin postausta lukea. Tosi mielenkiintoista. Olisinpa joskus itsekin henkisesti ja fyysisesti sellaisessa kunnossa, että pystyisin moiseen.

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:13

      Kiitos Katja! Hyvällä peruskunnolla reissusta selviää. Henkinen puoli melkein tärkeämpi, varsinkin siinä vaiheessa kun väsyttää eikä huvittaisi liikkua metriäkään. Siinä täytyy vaan tsempata itsensä liikkeelle.

  • Reply
    Kohtteena maailma / Rami
    19.8.2016 at 08:55

    Hienosti kirjoitettu tarina ja sai itselle sellaisen fiiliksen, että tuollainen juttu olisi hieno kokea 🙂 Onneksi olkoon, että saavutit huipun!

    Kehitysehdotuksena olisi se, että ”näin kesken reissun” mukaan hypänneenä olisi ollut hieno alussa lukea, milloin tämä valloitus tehtiin. Päättelin kyllä heti, että täytyy olla kesällä, mutta varmistus tuli vasta viimeisistä kuvista ja kommenteista. Täytyy pitää tämä mielessä omiakin postauksia kirjoittaessa, että lyhyt tiivistelmä reissusta saattaa ola paikallaan alussa ennen varsinaista juttua.

    Sen verran innostuin asiasta, että täytyy lukea muutkin juttusi tuolta reissulta 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:16

      Kiitos Rami kommentista sekä kehitysehdotuksesta! Olet oikeassa, että alussa olisi pitänyt kerrata, missä maassa ollaan ja miten ollaan tuohon päädytty. Kun lukee tarinan itsenäisenä postauksena, eikä jatkokertomuksena, niin se ei aukea. Täytyy kiinnittää tähän jatkossa huomiota.

  • Reply
    Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog
    19.8.2016 at 11:29

    ISO hatunnosto mahtavasta suorituksesta, hienoa että pääsite huipulle saakka! Tuon jälkeen oli takuulla voittajafiilis ja uni maistui epäilemättä päivän päätteeksi!

    Minusta ei lämpöä ja aurinkoa rakastavana rantabulevardin tallaajana tällaiseen suoritukseen olisi, mutta on mahtava lukea näistä kokemuksista!

    Ja ennen kaikkea: tervetuloa mukaan matkabloggaajien maailmaan! 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:21

      Kiitos Mia!:) Se on blogeissa parhainta, kun pääsee ”reissulle” sellaisiin paikkoihin, joihin tuskin itse tulee paikan päälle mentyä. Minä olen oppinut valtavasti eri maista ja kulttuureista matkablogeja lukemalla ja tieto on ollut sellaista, mitä en kirjoista välttämättä löytäisi. Bloggaaminen on ollut tämän lyhyen kokemuksen perusteella oikein mukavaa. Aikapula vaan vaivaa, mutta se taitaa olla tuttua muillekin.

  • Reply
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
    19.8.2016 at 13:55

    Tämä oli siis… Venäjällä? Pastukhov ei nimenä kuulostanut yhtään tutulta joten en yhtään osannuut paikallistaa, että missäs sitä nyt seikkaillaan 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:24

      Elbrus on Euroopan korkein vuori ja sijaitsee Venäjällä. Minun olisi pitänyt kerrata postauksen alussa, missä maassa ollaan ja miten sinne ollaan päädytty. Täytyy olla seuraavien tarinoiden kanssa tarkempi tämän suhteen. Kaikki kun eivät välttämättä lue edellisiä postauksia, vaan jutun pitäisi toimia myös itsenäisesti. Sitä en innostuksissani ollut huomioinut 🙂

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    20.8.2016 at 13:35

    Hieno kirjoitus ja varmasti upea kokemus! Haluaisin itsekin vielä osallistua tällaiselle kaikki voimat vievälle vähän extreme-tyyppiselle matkalle. Uskon siitä jäävän aivan erityiset muistot.
    Mutta joo, Ramin tapaan ehdottaisin, että postauksen alussa tai otsikossa tuotaisiin esille että milloin/missä tämä kaikki ylipäänsä tapahtui, niin on helpompi päästä kärryille. 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:27

      Kiitos Meri! Suosittelen lämpimästi kiipeilymatkoja tai vuorivaelluksia. Niistä saa itsensä voittamisen fiiliksen. Ramin tapaan olet oikeassa, että postauksen alkuun olisi ollut hyvä laittaa pieni kertaus missä ollaan jne. Täytyy jatkossa kiinnittää tuohon enemmän huomiota, kun noita ”jatkokertomuksia” on tulossa. 🙂

  • Reply
    Kaisa
    20.8.2016 at 20:13

    Samaa mieltä kuin Rami ja Meri, mutta toisaalta kirjoitus sai kiinnostuksen heräämään niin että kävin kurkkimassa edeltävät postaukset 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:30

      Kiitos Kaisa! Olen teidän kanssa samaa mieltä. En vaan innostuksissani huomioinut, että ko. tarina voidaan lukea myös irrallisena eikä edellisten postausten tiedot ole silloin lukijalla. Mutta hienoa, että kävit lukemassa ne aikaisemmatkin jutut 🙂

  • Reply
    Liza in London
    20.8.2016 at 21:36

    Aika upea suoritus, wau! Mäkin sanoisin, että Venäjällä kannattaa kyllä retkeillä Elbrusin ulkopuolellakin. Olen tietysti hieman puolueellinen, mutta esim. meiltä etelästä (olen syntynyt Donin Rostovissa) löytyy toinen toistaan kauniimpia maisemia myös niille, joita Moskova ja Pietari eivät syystä tai toisesta nappaa. Mineralnye Vody, jonka kautta ilmeisesti lensitte, taas on yksi mummoni suosikkilomakohteitsa, siellä on kuulemma älyttömän kaunista ja mielenkiintoista. Oli miten oli, on joka tapauksessa kiva, että sun ensimmäinen kosketus Venäjään oli näinkin mahtava, onnittelut vielä huipulle pääsystä! 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:43

      Kiitos Liza! 🙂 Venäjä on iso maa ja sieltä löytyisi tutkittavaa vaikka millä mitalla. Hauska kuulla, että Mineralnye Vody on mummosi suosikki. Lensimme sinne Moskovasta, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa tutustua paikkaan sen enempää, kun jatkoimme saman tien kohti Terskolia. Siellä oli myös todella kaunista.

  • Reply
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    21.8.2016 at 01:10

    Useampi olikin tässä jo kommentoinut että jäi vähän auki missä paikka sijaitsee – sen kun vielä saisi tietää niin olisi erittäin kivaa. 🙂

    Muuten tuo kyllä kuulostaa aikamoiselta keikalta! Huhheijaa! Jää omat valitukset Karhunkierroksella aika lailla uuteen valoon kun tätä lukee. Pelkäsin itsekin Himalajalla tuota vuoristotautia ja jatkumolla olin todella herkkänä kuulolla sen suhteen.

    En voi edes kuvitella miten mieletön fiilis tuo on. Väsymys on sen sijan helpompi kuvitella. 🙂

    • Reply
      mertsik
      21.8.2016 at 20:48

      Kiitos kommentista Gia! Kuten tuolla mm. Ramille ja Merille vastailin, niin olisi tosiaan pitänyt tarkentaa alussa, että missä maassa ollaan ja miten sinne ollaan päädytty. Elbrus – Euroopan korkein vuori – sijaitsee siis Venäjällä, tarkemmin sanottuna Etelä-Venäjällä, Kaukasuksen vuoristossa. Fiilis oli kyllä upea tuon reissun jälkeen 🙂

  • Reply
    Saana | Live now – dream later
    22.11.2016 at 13:17

    Luin nämä kaikki Elbrus-jutut henkeä pidätellen! 🙂 Mulla olisi tilaisuus lähteä samantapaiselle reissulle, mutta ilman aiempaa varsinaista vuorikiipeilykokemusta mua vähän mietityttää, kuinka siinä mahtaisi käydä. Teidän porukasta aika moni joutui jättämään leikin kesken (huikea suoritus sulta muuten, mahtoi olla mahtava tunne suoritua kunnialla loppuun)! Minkälaisella kokemuksella/treenillä itse lähdit tälle retkelle?

    • Reply
      mertsik
      23.11.2016 at 21:33

      Kiitos Saana kommentista! Meidän porukassa oli ensikertalaisia (siis joilla ei ollut minkäänlaista kokemusta vuorilta aiemmin) ja sitten muutamilla oli samantapaisia kokemuksia kuin minulla eli oli käyty Kilimanjarolla tai Alpeilla. Ensikertalaisista kaksi pääsi huipulle, joten ei se välttämättä aiempaa kokemusta vaadi, mutta kokemuksesta on hyötyä. Matkalle valmistauduin juoksemalla ja CrossFitillä. Hyvällä peruskunnolla pärjää. Elbrus on vaativa vuori ja varsinkin jyrkät osuudet reitin loppupäässä koituivat monelle kohtaloksi. Oletko siis lähdössä Elbrusille vai jollekin toiselle vuorelle? Tärkeintä on muistaa vuorilla syödä ja juoda kunnolla, ilman energiaa ei pärjää. Uni on myös tärkeää. Väsyneenä ei jaksa tehdä harjoitustrekkejä eikä muutakaan. Kunnon varusteet myös mukaan. Vuoren huipulla on oikeasti todella kylmä. Minäkin (tai itseasiassa kaikki meidän ryhmästä) jouduin vuokraamaan/ostamaan lisävarusteita paikan päältä. Tsemppiä matkaan ja jos tulee vielä jotain kysyttävää mieleen, laita viestiä tulemaan 🙂

  • Reply
    Suunnaton
    2.8.2017 at 13:35

    Sä oot kyllä hurja tyyppi! 🙂 Ei voi kun hattua nostaa. Mulle tuollainen reissu kaikessa kylmyydessään olisi jo vähän liikaa mukavuusalueen ulkopuolella.

    • Reply
      mertsik
      2.8.2017 at 20:19

      Kiitos 🙂 Eihän tuo helppo reissu ollut, mutta kun jotain oikein kovasti haluaa, niin siitä saa virtaa onnistua. Vuorilla toki pitää aina muistaa, ettei kaikki ole pelkästään omasta halusta kiinni, vaan siellä on monta muuttujaa aina säästä lähtien. Sääolosuhteet eivät olleet meidän puolella, mutta sitkeästi taisteltiin.

  • Reply
    Samu
    28.11.2021 at 15:55

    Wau, mikä reissu!

  • Reply
    Joululahjavinkki talviretkeilijälle - Merjan matkassa
    11.12.2022 at 11:01

    […] Kilimanjaron rinteillä teltassa, vaikka lämpötila yöllä kävi pakkasen puolella. Rämmin Elbrusin rinteitä kirjaimellisesti lumessa ja yritin pysyä polulla, jota oli vaikea erottaa pyryn […]

  • Reply
    Näin valitsen matkakohteen - Merjan matkassa
    27.10.2024 at 15:34

    […] Myönnän, etten osaa sitä kunnolla hyödyntää. Ainoastaan nnen Kilimanjarolle ja Elbrukselle lähtöä, katselin Youtubesta siellä käyneiden videoita. Oli hauska katsella etukäteen muiden […]

Leave a Reply