Venäjä

Vaikuttava Iisakinkirkko Pietarissa

21.5.2017

Pietarin matkan viimeisenä päivänä kävimme Iisakinkirkossa.  Edellisenä päivänä kävelimme kirkon lähettyvillä, kun odotimme Eremitaasin avautumista. Päätimme silloin tulla tutustumaan siihen paremmin vasta seuraavana päivänä, koska emme halunneet ahnehtia nähtävyyksiä liikaa yhdelle päivälle. Lauantaina tutustuimme Eremitaasiin sekä Verikirkkoon ja niiden jälkeen oli jo aikamoinen kulttuuriähky päällä.

Iisakinkirkon rakentaminen kesti neljäkymmentä vuotta (1818-1858), josta on tullut suomen kieleen sanonta ”rakennetaan kuin iisakinkirkkoa”. Kirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus (101,5 metriä) ja se pitää sisällään 100 kg kultaa.

Iisakinkirkon historia

Iisakinkirkko on todella vaikuttava eikä uskoisi, että alunperin se on ollut pieni puukirkko. Pietari I ja Katariina I vihittiin siellä vuonna 1712. Seuraavaksi se rakennettiin kivestä, mutta se vaurioitui tulipalossa korjauskelvottomaksi. Kolmas kirkko rakennettiin nykyiselle paikalle, mutta soinen maasto ei soveltunut silloin rakennuspaikaksi ja työt piti keskeyttää. Neljännen eli nykyisen version kirkosta suunnitteli arkkitehti Auguste Ricard de Montferrand, mutta rakennustyöt kestivät niin kauan, ettei hän elinaikanaan ehtinyt nähdä sitä valmiina.

Sisällä on kuvia kirkon rakennus- ja korjaustöistä

Neuvostovallan aikana 1920-luvulla kirkko suljettiin ja se muutettiin museoksi. Rakennus kärsi sota-aikana vahinkoja ja sen kullatut kupolit maalattiin tummanharmaiksi vihollisen harhauttamiseksi. Kirkossa suoritettiin mittavat kunnostustyöt 1950-60 luvuilla ja tummanharmaa maalaus poistettiin.

Kirkon pääalttarilla on pidetty 1990-luvulta lähtien jumalanpalveluksia suurina juhlapyhinä. Venäjän ortodoksinen kirkko on halunnut jo pitkään kirkkoa omaan käyttöön, mutta se on toiminut museona Pietarin kaupungin toiveesta. Tämän vuoden tammikuussa Pietarin kuvernööri kuitenkin ilmoitti, että Iisakinkirkko luovutetaan ortodoksikirkon käyttöön ainakin 49 seuraavaksi vuodeksi. Pietarilaiset ovat kovin hämmentyneitä uutisesta ja pelkäävät, että muutoksen myötä kirkkoon pääsevät enää vain ortodoksit. Helsingin Sanomien uutisen tilanteesta voi lukea tästä.

Iisakinkirkko sisältäpäin

Kirkon sisällä kannattaa vierailla, se oli nimittäin todella upea. Varsinkin kuolleista noussutta Kristusta esittävä alttari-ikoni on hieno yksityiskohta. Ikonin arvellaan olevan maailman suurin lasimaalaus.

Kirkon edustalla on Nikolai I patsas.

Iisakin kirkon näköalatasanteelta (kolonnadi) avautuu upeat näköalat Pietarin ylle kaikkiin ilmansuuntiin. Me luulimme pääsevämme samalla lipulla sekä kirkkoon että näköalatasanteelle, mutta sinne olisikin pitänyt ostaa oma tiketti. Näköalat jäivät nyt toiseen kertaan.

Iisakinkirkon avoinnaoloajat ja osoite

Kirkko on avoinna 10.30-18.00 (suljettu keskiviikkoisin), lippu 250 ruplaa (4 €), näköalatasanteelle 150 ruplaa (2,50 €).

Kesäaikaan 1.5. -30.9. avoinna myös iltaisin 18.00-22.30 (suljettu keskiviikkoisin), iltalippu 400 ruplaa (6,50 €)

Iisakinkirkko, Isaakievskaja ploshchad 4. Lähin metroasema on Admiralteiskaja

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Allegrolla Pietariin
Eremitaasi – tsaarien ajan loistoa Pietarissa
Koristeellinen verikirkko Pietarissa

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

  • Reply
    Suunnaton
    21.5.2017 at 19:40

    Mielenkiintoinen historia kaikkine vaiheineen. Ja on se vaan upea sisältä!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 10:51

      Pietarin kirkoissa ihastutti se, että ne olivat myös sisältä niin näyttävän näköisiä. Usein joku kirkko on hieno ulkoapäin, mutta sisältä tosi pliisu. Myös näiden kohteiden historiat ovat todella mielenkiintoisia. Pietari kohosi kyllä yhdeksi lemppariksi.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    21.5.2017 at 23:57

    Onhan tuo kyllä upea kirkko ja kivoja nuo rakennusaikaiset kuvat värittämässä historiaa.

    Pietari on kyllä ollut usean vuoden työn alla. Harmi homma, kun sinne on tuo viisumipakko lentäen ja junalla. Periaatteessa lähikohde muuttuu kaukaisemmaksi paperitöiden takia, varsinkin, kun suosin usein äkkilähtöjä. Toivottavasti Iisakinkirkko on ohjelmassa vuoden päästä, kunhan saisi vaan jalkapallon MM-kisoihin sinne lippuja. Jos ei, niin sitten tarvitsee mennä muuten sinne. Pietari on Top3 listalla kohteista Euroopassa, minne haluaisin mennä tosi pian.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 10:57

      Pietari on hieno kohde ja ihastuin siihen valtavasti. Haluaisin nähdä kaupungin kesällä ja käydä muun muassa Kesäpalatsissa ja nähdä nousevat sillat. Viisumi hidastaa matkasuunnitelmia, se on totta. Vaikkei sen hankinta kovin vaikeaa ollut, mutta ärsyttää maksaa mokomasta paperista noin 80 €. Junaliputkin (meno-paluu) ovat halvempia. Toivottavasti viisumipakko joskus poistuisi. Sitten voisi hypätä Allegroon extempore ja viettää viikonlopun Pietarissa.

  • Reply
    miraorvokki
    24.5.2017 at 11:25

    Iisakin kirkko on kyllä upea – ja niin mielestäni koko Pietari 🙂 Kirkon historia on kyllä monivivahteinen, uskomatonta kuinka kauan sitä ollaankaan saatu rakennettua 😀

  • Reply
    Stacy Siivonen
    24.5.2017 at 16:35

    Häh, ei tuo ole Vaskiratsastaja, tuo on Nikolai I. Muuten, tota noin, jees. Kirkossa kävin viimeksi joskus 1990-luvun alkupuolella, kun en ole kova kirkoissa kävijä muutenkaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 11:09

      Voi ei, mä sekoilen aina näiden patsaiden kanssa. Kiitos Stacy kun korjasit. Kävin päivittämässä kuvatekstin. Kameraan ei näköjään ollut tarttunut yhtään kuvaa Vaskiratsastajasta. Sekin jää seuraavaan kertaan.

  • Reply
    Maria
    26.5.2017 at 11:36

    Tuo kirkko on kerrassaan päräyttävä, joskin itselleni tulee aina hieman vaivaantunut olo kulkea hartaiden uskovien seurassa lähinnä ihmetellen taidetta seinillä syvemmästä symboliikasta välittämättä. Vähän sama juttu temppelien kera..

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 11:11

      Mulle tuli tuo tunne Roomassa. Ehkäpä paikalliset ovat tottuneet turisteihin, jotka tulevat kirkkoon eri fiiliksellä kuin he.

  • Reply
    sari / matkalla lähelle tai kauas
    26.5.2017 at 21:28

    Kummassakin on tullut käytyä; iisakin kirkossa ja ermitaasissa. Melkoisia upeita paikkoja. Pelkästään ermitaasiin voisi kuluttaa monta päivää!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 11:21

      Pietarin nähtävyydet ovat kyllä hienoja. Eremitaasista olin kuullut etukäteen paljon, joten sen upeus ei tullut yllätyksenä. Kirkkojen en sen sijaan odottanut olevan noin hienoja myös sisältä.

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    27.5.2017 at 15:21

    Pietarin ikävässäni tulin lukemaan tämän. Siellä asuessani tuli vietettyä paljon aikaa Iisakin kirkossa, Eremitaasissa ja Verikirkossa. Kiitos jutusta!

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    27.5.2017 at 22:25

    On kauniin näköinen kirkko sisältä ja kyllähän tuota ulkoakin kelpaa katsella. Pietari on ollut nyt niin paljon esillä, että on alkanut kiinnostaa toden teolla. 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.5.2017 at 11:26

      Suosittelen käymään 🙂 Pietari on lähellä ja junalla pääsee niin kätevästi. Ainoa miinus on viisumi. Ilman sitä Pietarissa voisi käydä useammin tai sitten pitäisi ottaa monikertaviisumi.

      • Reply
        Mie
        27.3.2019 at 14:00

        Suosittelen lämpimästi monikertaviisumin hankkimista! Monelle näyttää ymmärrettävästi kertaviisumin hankkiminen muodostavan kynnyksen matkalle lähtöön. Jos käyt kaksikin kertaa vuoden aikana Venäjällä, on vuosiviisumin hinta jo maksanut itsensä takaisin. Vuosiviisumi ja kahden vuoden viisumi mahdollistavat myös äkkilähdöt, ja nähtävää todella riittää Pietarissa ja muuallakin. Junalla Pietariin meno on varsin miellyttävää ja edullista.

        • Reply
          Merja / Merjan matkassa
          28.3.2019 at 18:40

          Kiitos kommentista. Totta, että viisumi on monelle Pietarin (Venäjän) matkan este. Jos aikoisi siellä enemmän reissata monikertaviisumi olisi viisas ratkaisu. Me tykättiin Allegron kyydistä tosi paljon ja oli kiva, kun pääsi Lahdesta hyppäämään kyytiin eikä ollut turhia odotteluja kuten lentokentillä.

Leave a Reply