Vietnam – Ho Chi Minh City ja retki Mekong-joelle

Balilta matkamme jatkui Vietnamiin. Kiinalainen uudenvuoden juhlakuukausi oli meneillään ja lentokentällä oli hienoja lohikäärme esityksiä, joita jäimme katsomaan ennen lennon lähtöä. VietJetAirin lento lähti iltapäivällä kohti Ho Chi Minh Citya eli Saigonia. Koneen ensimmäisillä penkeillä, BOSS-luokassa, oli tilaa ja lentoemännät kysyivät haluaisimme siirtyä sinne istumaan. Siitä olisi pitänyt maksaa 16 dollaria/hlö. Koska hintaa ei kuulunut muuta kuin paikka, jossa enemmän jalkatilaa, ei viitsitty maksaa. VietJetAir oli perus halpalentoyhtiön lento, jossa ei saanut maksutta edes vettä.

Noin neljän tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Ho Chi Minh Cityyn, joka on Vietnamin suurin kaupunki. Maahantulomuodollisuudet menivät todella hitaasti, ja laukut olivat odottamassa hihnojen vieressä, kun vihdoin pääsimme sinne asti. Nostimme automaatista pari miljoonaa dồngia ja kerta heitolla meistä tuli miljonäärejä, haha!

Otimme taksin hotellille. Oli ruuhka-aika ja liikenne oli ihan hullua. Olimme Balilla jo tottuneet mopojen viuhumiseen kaduilla, mutta Vietnamissa meno oli ihan omaa luokkaansa. 50 minuutin kuluttua olimme vihdoin perillä. Kyyti maksoi 350 000 dồngia (n. 13 €).

Majoituimme A25-hotellissa, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Sijainti oli kuitenkin hyvä ja hintaan kuului yllättävän hyvä aamupala. Tai ehkä Nusa Duan huonon aamiaisen jälkeen mikä tahansa olisi tuntunut hyvälle. Hinta oli edullinen; kolme yötä maksoi 100 €.

Hotellissa oli samaan aikaan ryhmä intialaisia nuoria miehiä, jotka hoippuivat joka yö baarista ja jäivät kovaäänisesti juttelemaan käytävälle. Herättiin ensimmäisenä yönä klo 3.30. pulinaan. Aikamme kuunneltuamme mies kävi sanomassa heille ja onneksi tajusivat häipyä nukkumaan. Tämä toistui joka yö. Yhtenä yönä piti soittaa respaan, kun kaverit kuuntelivat musiikkia keskellä yötä. Lisäksi yksi heistä puhui käytävällä puhelua kaiutin päällä. Respan puhuttelu onneksi hiljensi tyypit. Todella rasittavaa!

Retki Mekong-joelle

Olimme varanneet retken Mekong-joelle heti ensimmäiseksi päiväksi. Lähtö sinne oli jo klo 7. Olimme hieman epävarmoja pitikö meidän mennä tapaamispaikalle vai odottaa kyytiä hotellilla. Ohjeistus oli ollut hieman epäselvä ja koska klo 7 ei kyytiä näkynyt, lähdimme kävelemään viestissä mainitulle tapaamispaikalle. Matkalla heräsi kuitenkin epäilys olisiko pitänyt jäädä hotellille, ja lopulta soitin retkijärjestäjälle. Sieltä vaan huikattiin nopeasti, että heillä on nyt kiire, voitko laittaa what´s up -viestin. Koska emme olleet ehtineet kävellä kovin pitkälle, käännyimme takaisin ja laitoin hotellilta heille viestin. Pian tulikin vastaus, että meitä tullaan hakemaan noin 7.40-8.00.

Kahdeksalta oranssipaitainen Tim tuli hakemaan meitä respasta. Kyydissä oli jo kaksi pariskuntaa Kanadasta ja haimme vielä kuuden unkarilaisnaisen ryhmän kyytiin. Tällä porukalla lähdimme kohti Mekong-jokea. Matka kesti pari tuntia. Ruuhkat olivat taas hirmuiset ja tuntui, ettei eteenpäin päästä ollenkaan.

Mekong on yksi maailman suurimmista joista. Joki alkaa Kiinasta, josta se kulkee Tiibetin, Myanmarin, Thaimaan, Laosin, Kambodžan ja Vietnamin kautta Etelä-Kiinan mereen. Ajomatkan jälkeen saavuimme Mỹ Thoniin, jossa hyppäsimme veneen kyytiin ja otimme suunnan joen toiselle puolelle kohti Unicorn Islandia. Siellä nautimme teetä ja keksejä sekä myöhemmin toisessa paikassa eksoottisia hedelmiä ja kuuntelimme paikallisten naisten lauluesityksiä

Sieltä siirryimme puuveneisiin, ja saimme perinteiset kartionmalliset hatut päähämme. Meidän hatut oli päällystetty kankaalla, ja ne muistuttivat lähinnä lampun varjostimia.

Siinä hiljakseen menimme eteenpäin pitkin Mekongia. Vesi oli likaisenruskeaa ja toivoin veneen pysyvän pystyssä. Siinä vedessä en olisi halunnut uida. Liikenne joella oli vilkasta ja veneitä tuli vastaan yhtenä jonona

Hyppäsimme veneen kyydistä pois siirtyäksemme isomman veneen kyytiin. Sillä matkasimme Coconut Islandille. Tutustuimme kookosmakeisten valmistukseen ja saimme maistiaisia. Vaikka en ole kookoksen suuri ystävä, karkit olivat hyviä.

Seuraavaksi ohjelmassa oli lounas, jonne kuljimme parin kilometrin matkan hevoskärryjen kyydissä. Jos matka olisi ollut lyhyempi, olisin mieluummin kävellyt. Säälin hevosia, jotka laitettiin laukkaamaan asfaltilla kärryt perässä. Meidän kärryjen ohjastajalla oli onneksi järkeä päässä ja etenimme hidasta ravia.

Lounaspaikka oli täynnä ja jouduimme hetken odottamaan pöytiin pääsyä. Ravintolan pihassa oli alue, jossa oli krokotiileja, käärmeitä ja lampi kaloille. Katselimme niitä odotellessa. Kun pääsimme pöytiin, sinne alettiin kantaa ruokia. Kevätrullat ja kala maistuivat oikein hyviltä.

Lounaan jälkeen hyppäsimme ties monennenko kerran veneeseen, jolla ajoimme satamaan. Siellä nousimme isompaan laivaan, jolla palasimme joen toiselle puolelle.

Upea Vinh Trang Pagoda -temppeli

Kotimatkalla pysähdyimme kauniilla buddhalaistemppelilla, Vinh Trang Pagodalla. Se on yksi alueen tunnetuimmista ja historiallisesti merkittävimmistä temppeleistä, joka vetää puoleensa sekä uskonnollisia pyhiinvaeltajia että turisteja.

Vinh Trang Pagodan rakennustyöt aloitettiin 1800-luvun alkupuolella, ja se valmistui vuonna 1850. Temppeli on saanut vaikutteita sekä vietnamilaisesta, kiinalaisesta, khmeriläisestä että eurooppalaisesta arkkitehtuurista.

Temppelin pihalla on kolme Buddha-patsasta, joista jokaisella on oma merkityksensä:

• Istuva Buddha (Amitabha Buddha) kuvastaa rauhaa ja meditaatiota.
• Seisova Buddha armoa ja myötätuntoa
• Makaava Buddha (Parinirvana Buddha) kuvaa Buddhan siirtymistä nirvanaan.

Vinh Trang Pagoda -temppeliä ympäröi kauniisti hoidettu puutarha, jossa on pieniä lampia, bonsai-puita ja kukkivia kasveja.

Ho Chi Minh nähtävyydet

Vietnamissa on paljon sotaan liittyviä nähtävyyksiä. Kävimme War Remnants Museum -sotamuseossa. Sisäänpääsy maksoi 40 000 dongia, eli noin 1,50 euroa. Museon pihassa on lentokoneita, helikoptereita, tankkeja ja muuta sotakalustoa. Museon näyttelyyn on koottu valokuvia ja tarinoita Vietnamin sodan ajalta. Osa kuvista oli todella järkyttäviä, joten en pieniä lapsia sinne veisi. Museo oli vaikuttava ja ehdottomasti käymisen arvoinen.

Museosta kävelimme postitalolle, joka on kaunis ranskalaistyylinen rakennus. Postitalolla oli todella paljon ihmisiä. Piipahdimme rakennuksen sisällä ja olisimme halunneet katsella myynnissä olevia matkamuistoja, mutta ihmispaljouden vuoksi siitä ei tullut mitään. Postitalon vieressä oleva paikallinen ”Notre-Dame” oli remontissa ja se jäi nyt näkemättä.

Kuulimme läheiseltä kadulta rumpujen pauketta ja kävelimme katsomaan mitä siellä tapahtuu. Lentokentällä näkemiämme punaisia lohikäärme hahmoja heilui musiikin tahdissa ja esitti erilaisia temppuja. Jäimme hetkeksi seuraamaan ohjelmaa. Kadun toisella puolella oli argentiinalainen pihviravintola. Kävimme nauttimassa siellä oluet hintaan 90 000 dongia (3,30 €).

Vietnamilaisten uusi vuosi eli Tết perustuu kiinalaiseen kalenteriin ja sitä juhlitaan samaan aikaan kiinalaisen uuden vuoden kanssa. Tếtin aikaan kauppoja, ravintoloita ja kahviloita saattaa olla kiinni, koska se on paikallisten loma-aikaa. Osa ravintoloista oli lisännyt hintoihinsa ylimääräisen Tết-maksun, joka vaihteli 10-25 %.

Kävelimme Saigon-joelle ajatuksena mennä jonnekin katsomaan näköaloja. Olin kuullut, että Bitexco Financial Towerin ravintolaan pääsisi samassa rakennuksessa olevan ostoskeskuksen kautta maksutta. Nyt tuo reitti oli suljettu ja olisi pitänyt ostaa 10 euron hintaiset liput. Ei viitsitty, vaan lähdettiin etsimään lounasta.

Selasin myöhemmin hotellilla Sky Baareja, mutta lähes jokaiseen olisi ollut pukukoodi (eli miehillä pitäisi olla pitkät housut) eikä puoliso suostunut yli +30 asteen helteessä laittamaan farkkuja. Ymmärsin täysin, koska hiki virtasi saman tien kun hotellista astui kadulle.

Ho Chi Minh – miten ylitetään katu?

Luimme ennen Vietnamiin menoa ohjeita miten siellä pitäisi oikeaoppisesti ylittää katu jäämättä skootterin, auton tai muun kulkuneuvon alle. Ho Chi Minhissa ei juuri julkista liikennettä näkynyt, mutta kävellen pääsi suht helposti paikasta toiseen. Pidemmille matkoille tilasimme kyydin Grabin kautta.

Mutta takaisin kadun ylittämiseen. Miten se pitää tehdä? Skoottereita, mopoja ja autoja vilisee joka suuntaan ja pitäisi päästä kadun toiselle puolelle. On turha jäädä odottamaan, että muut pysähtyisivät ja antaisivat sinulle tietä. Kun päätät mennä toiselle puolelle, just go! Kävele hitaasti suoraan tasaista vauhtia. Älä pyrähdä yhtäkkiä juoksuun, vaikka mieli tekisi. Autot ja skootterit kyllä hidastavat ja väistävät, vaikka saattavat tulla aika lähelle.

Pari kertaa kävi niin, että skootterin kaasukahva hipaisi, mutta hiljaisessa vauhdissa ei onneksi sattunut. Näistä ohjeista huolimatta en voinut pitää katsetta menosuunnassa, vaan katsoin sinne mistä mopot ym. tulivat ja tarvittaessa nostin käden ”stop”-asentoon merkiksi, että älkää tulko päälle. Aika nopeasti liikenteeseen tottui ja oppi näkemään paikat mistä kannattaa katu ylittää. Ho Chi Minh Cityssä oli myös liikennevaloja, jolloin kadun ylitys on helpompaa.

Oletko sinä käynyt Vietnamissa?