Viimeiset vaelluspäivät Nepalissa

Jalat alkoivat tuntua melko tukkoisilta kolmannen vaelluspäivän alkaessa Nepalissa. Edellisenä päivänä olimme kiivenneet Poon Hillille katsomaan auringonnousua ja sen jälkeen oli reitti jatkunut nousuvoittoisena, joten eipä ihme, että kokemattoman vaeltajan reidet valittivat. Vielä oli kaksi vaelluspäivää jäljellä ja kyllähän ne jalatkin siitä vertyivät pikku hiljaa.

Alkumatka meni satumetsän siimeksessä. Puut olivat isoja ja sammaleen sekä naavan peitossa. Ylhäällä puiden latvoissa hyppeli apinoita, joita en olisi huomannut ilman opasta. Sitä keskittyi tuijottamaan eteensä, koska kivikkoisilla poluilla ei halunnut kompastua ja taittaa nilkkaansa. Jos halusi katsoa maisemia tai ottaa valokuvia, piti pysähtyä. Tämä oli niitä ensimmäisiä vuorella liikkumiseen liittyviä sääntöjä, joita opas meille opetti.

Jos edellisinä päivinä reitti oli ollut nousujohteista, tänään menimme alaspäin. Voisi kuvitella, että se on helpompaa, mutta voin kertoa, ettei ole. Minulla ainakin laskeutuminen kävi enemmän jalkoihin kuin nouseminen. Maasto oli myös haastavaa ja kieli keskellä suuta piti asetella jalkoja erikokoisille ja -muotoisille kiville. Tuskan hikeä pyyhittiin otsalta monta kertaa. Lopulta olimme solan pohjalla. Sieltä matka jatkui – yllätys, yllätys – ylöspäin. Sitähän se vuoristossa vaeltaminen on, ensin mennään ylös, sitten alas, kunnes taas noustaan ylös.

Nousuosuuden jälkeen saavuimme harjanteella sijaitsevaan Ghandrungin kylään (1951 m). Kylää asuttaa gurung-kansa, joiden viljelemiä riisipeltoja voi nähdä kylän ylä- ja alapuolella. Ghandrung tuntui myös isommalta kylältä kuin aikaisemmat. Terassiviljelmien lisäksi se tunnetaan liuskekivikattoisista taloista. Majoituimme alppitaloa muistuttavaan majataloon, jonka jokaisesta huoneesta löytyi oma kylpyhuone. Jes, voi tätä ilon päivää! Oma kylppäri tuntui tässä vaiheessa vaellusta todella hyvältä. Ei tarvinnut käytävällä jonotella yhteisiin vessoihin ja suihkuihin, joiden siisteystaso oli sitä sun tätä.

Päivän vaellusosuus oli lyhyt ja söimme lounaan majatalossa, kunhan olimme ensin vieneet tavarat huoneisiin. Ruoan jälkeen teimme pienen kävelykierroksen kylällä. Kävimme tutustumassa tiibettiläiseen rukoushuoneeseen sekä gurung-museoon. Aurinko paistoi lämpimästi ja kyläretken jälkeen hengailimme ulkona. Iltapuuhat toistivat jo tuttua kaavaa; suihku, illallinen ja nukkumaan.

Viimeisen vaelluspäivän aamuna oli taas aikainen herätys, kun nousimme katolle katsomaan auringonnousua. Kunnolla se ei ehtinyt nousta, kun meidän piti mennä aamiaiselle ja seitsemän jälkeen oli oltava jo reput selässä menossa. Ensimmäiset kaksi tuntia laskeuduimme alaspäin noin 4000 kiviporrasta. Älkää huolestuko, en laskenut niitä itse, vaan näin meille kerrottiin. Polvi tuntui aluksi kipeältä, mutta kun portaita oli jonkun aikaa tultu alaspäin, kivutkin hävisivät kropan lämmetessä.

Maisemia piti välillä pysähtyä katselemaan, sitä vartenhan sinne oli tultu. Kauniit terassiviljelmät jatkuivat pitkälle kylän alapuolelle. Ghandrungin jäädessä taakse, muita pieniä kyliä tuli eteen ja vuoret seurasivat kulkuamme. Pian lumihuiput hävisivät näkyvistä ja tuli hieman haikea olo. Seuraavat kaksi tuntia olivatkin sitten jo helpompaa maastoprofiilin suhteen, koska vihdoin alkoi tasainen osuus. Sen sijaan aurinko porotti siihen malliin, että alkoi olla tukahduttavan kuuma. Lämpötila kipusi noin 38 asteeseen eikä olisi jaksanut kävellä enää askeltakaan. Sitkeys palkittiin ja lopulta saavuimme Naya Puliin, josta olimme muutama päivä sitten lähteneet.

Naya Pulissa meitä odotti pikkubussi, joka vei meidät 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan Pokharaan. Yöpyisimme siellä Trek-o-tel -hotellissa ja seuraavalle päivälle oli ohjelmassa muun muassa veneretki Phewajärvelle. Puhelimessa oli vihdoin kenttää ja katsoin kotiväeltä tulleet kuulumiset. Olimme laittaneet juuri ennen matkaani omakotitalon myyntiin, koska meitä odotti muutto toiselle paikkakunnalle. Mies oli sopinut kiinteistövälittäjän kanssa talon ensimmäisestä näytöstä, joka olisi parin päivän päästä. Jännitti miten siellä käy. Meidänkään seikkailu ei ollut vielä lopussa, vaan kaikenlaista oli vielä edessä…