Kalifornia road trip: Las Vegas ja Grand Canyon

Bakersfield – Las Vegas 460 km

Las Vegas on kaupunki, joka ei nuku koskaan. Se on amerikkalaisten oma viihdekeskus, joka on rakennettu keskelle autiomaata. Kaupunki tunnetaan hulppeista kasinohotelleista sekä maailmanluokan tähdistä, joiden showt pyörivät ilta toisensa jälkeen täysille katsomoille. Las Vegasissa voi tehdä mitä vaan; kokeilla onneaan rulettipöydässä, tanssia drinkkilasi kädessä kadulla, uudistaa vihkivalansa Elviksen siunaamana tai pörrätä helikopterilla katsomaan auringonlaskua. Just name it – Las Vegasissa mikään ei ole mahdotonta.

Me lähdimme kohti Las Vegasia aikaisin aamulla ennen auringonnousua. Edellinen ilta Bakersfieldissä ei mennyt ihan putkeen ja tupakanhajuinen huone ajoi meidät tien päälle. Aikaisen lähdön ansiosta näimme kuitenkin hienon auringonnousun. Kun edellisenä päivänä olimme ajelleet maaseudun ja pienten kylien halki, jotka muistuttivat Pohjanmaan tasaisia peltomaisemia, alkoi maa saada nyt muotoja ja ympärillä näkyi vuoristoa. Tuulivoimaloiden lavat pyörivät vinhaa vauhtia kukkuloiden päällä ja karun kauniit Mojaven autiomaan maisemat viihdyttivät matkalaisia. Lämpötila alkoi kohota, kun ajoimme sisämaahan päin ja San Franciscon tuulisen kolea sää unohtui pian mielistä.

Las Vegas tupsahti yllättäen aavikon keskeltä eteemme. Olimme siellä jo hyvissä ajoin aamulla, koska olimme lähteneet liikkeelle niin aikaisin. Kävimme ensin Panttilainaamo tv-sarjasta tutussa World Famous Gold & Silver Pawn Shop -liikkeessä. Tv-sarjasta tuttuja Harrisonin miehiä ei kuitenkaan näkynyt tiskin takana. Sarjan Richard ”The Old Man” Harrison oli nukkunut pois muutamaa päivää aikaisemmin ja liikkeen takaosaan oli tehty muistoseinä, josta löytyi pahvinen vanha herra, kukkia sekä muistokirja. Mekin kirjoitimme sinne suruvalittelumme.

Majoituimme Treasure Island -hotelliin, joka sijaitsi Vegasin pääkadun eli Stripin varrella. Kadulla on pituutta yli 6 kilometriä ja sen varteen mahtuu lukuisia kasinohotelleja, kauppoja ja ravintoloita. Hotellissa oli maksuton pysäköinti. Auto saikin seuraavat kaksi päivää olla pysäköintihallissa, koska meillä ei ollut sille käyttöä. Huoneen saimme 23.kerroksesta ja sieltä oli hienot näkymät pääkadulle. Huone oli aivan ihana, varsinkin kun sitä vertasi edellisyön murjuun.

Vegasissa käydessä kannattaa käydä katsomassa niin monta Stripin varrella olevaa kasinohotellia kun ennättää ja jaksaa. Ne ovat toinen toistaan upeampia ja samanlaisia et muualta löydä. Hotellien edustoilla on viihdykkeenä erilaisia näytöksiä; Bellagio tarjoilee 15 minuutin välein musiikin tahtiin tanssivan suihkulähde shown ja Miragen edustalla purkautuu iltaisin tulivuori. Me emme ihan jokaista hotellia ehtineet käydä katsomassa eikä siihen olisi aikakaan riittänyt. Niitä on nimittäin todella monta. Suurimmaksi osaksi ihailimme niitä ulkoapäin.

Helikopterilla Grand Canyonille

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet helikopterilennon Grand Canyonille. Sitä ennen kävimme tutustumassa hotellimme pelikoneisiin, joita oli varmasti lähemmäs sata. Mies kävi kokeilemassa onneaan myös pelipöydässä ja lähti parikymmentä dollaria rikkaampana. Samassa pöydässä pelanneella amerikkalaisella miehellä oli isommat panokset pelissä ja kun pari tuntia myöhemmin kävelimme pöydän ohi, siellä hän edelleen istui.

Helikopterilennon olimme varanneet Papillon Grand Canyon Toursilta. Lentoja tekee muutkin yritykset ja Las Vegasin taivaalla pörräsi jatkuvasti useita koptereita. Lento maksoi 285 euroa/hlö. Meidät haettiin hotellilta puolenpäivän aikaan ja kierrettiin muutaman hotellin kautta hakemassa lisää ihmisiä kyytiin. Lento lähti Boulder Cityn kentältä, jonne oli puolen tunnin ajomatka. Ennen lentoa meidät punnittiin, jottei kopterin sallittu painoraja ylity ja katsoimme turvavideon. Hetken aikaa odottelimme kopteriin pääsyä, kunnes lentäjä tuli hakemaan meidät. Helikopteriin mahtui lentäjän lisäksi 7 matkustajaa. Matkakavereiksi saimme korealaisen perheen sekä venäläisen pariskunnan. Ennen kopteriin nousua lentäjämme Dustin vielä varmisti turvaohjeita sekä meistä otettiin valokuvat. Ne olisi saanut lunastaa lennon jälkeen 20 dollarilla.

Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta helikopterissa. Tuntuihan se aluksi jännittävältä, varsinkin ilmakuoppien pompottaessa kopteria. Tuntui myös siltä, kun emme olisi liikkuneet minnekään. Vauhti ei siis tuntunut lainkaan siltä mitä se oikeasti oli. Toki näinhän se on myös lentokoneessa, mutta tässä se tunne vielä korostui. Lensimme ensin Hooverin padon yli. Sitten seurasi hulppeita maisemia Lake Meadin yläpuolella. Dustin kertoi matkaoppaan tavoin alapuolellamme näkyvistä paikoista ja piti meidät ajan tasalla siitä, missä milloinkin olimme menossa. Matkatarinoiden välissä saimme kuunnella musiikkia. Kun Coldplayn ”Paradise” alkoi soimaan, kylmät väreet menivät selkää pitkin ja piti nipistää itseään varmistaakseen olenko todella tässä vai onko tämä unta. Matka Grand Canyonille kesti puolisen tuntia. Laskeuduimme Coloradojoen varteen. Siellä oli puoli tuntia aikaa ottaa kuvia, nauttia piknik-eväistä sekä kuohuviinistä. Paikalla oli myös kolme muuta kopteria, mutta ne lähtivät ennen meitä pois ja saimme paikan hetkeksi kokonaan itsellemme.

Kun nousimme takaisin kopterin kyytiin, Dustin kertoi, ettei polttoaine riitä Boulder Cityyn asti. Luulimme ensin, että hän laskee leikkiä, mutta niin me sitten hetken lennettyämme kaarsimme alueelle, jossa koptereita tankattiin. Me poistuimme tankkauksen ajaksi kyydistä. Paluumatka kesti noin 40 minuuttia. Laskeutumisen jälkeen meidät ohjattiin samaan odotushalliin, mistä olimme lähteneet. Hetken päästä siirryimme pikkubussiin ja pääsimme takaisin hotellille.

Illalla menimme Giordano´s nimiseen paikkaan syömään. Paikan erikoisuutena oli chicagolaistyyliset ”deep dish” pizzat, joissa täytteet ovat käänteisessä järjestyksessä tavalliseen pizzaan verrattuna ja ne paistetaan foliovuoassa. Ne muistuttavat ehkä enemmän piiraita kuin suomalaisten tuntemaa pannupizzaa. Tätä erikoisuutta emme kuitenkaan maistaneet, vaan otin listalta kana-pesto-tomaattipizzan, joka oli todella hyvää.

Tarjoilijamme oli syntyperältään argentiinalainen. Kun tuli puheeksi, että olemme Suomesta, hän heti innostui kyselemään olemmeko Helsingistä tai Espoosta. Hieman ihmettelimme miten hän tietää suomalaisia kaupunkeja, kun kaikille ei tuntunut olevan selvää edes se missä Suomi sijaitsee. Ihmetyksemme vaan kasvoi, kun hän otti puheeksi Bodominjärven murhat. Hämmästeli vaan kuinka murhaajaa ei koskaan saatu kiinni. Mekin olimme niin hämmästyneitä, ettemme hoksanneet edes kysyä miten hän tiesi kauan sitten tapahtuneesta surmatyöstä.

Las Vegas oli paljon hauskempi paikka, mitä etukäteen olin edes osannut kuvitella. En tiedä tuleeko sinne koskaan mentyä uudestaan, mutta jos sattuisi reitin varrelle, niin ehdottomasti menisin.

Voisit olla kiinnostunut myös:

It´s Las Vegas, baby!
Kalifornia road trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.