Kalifornia road trip: Matka alkaa kohti Bakersfieldia

San Francisco – Bakersfield 477 km

Kalifornian road trip alkoi San Franciscosta, jossa vietimme aluksi kaksi päivää. Totuttelimme aikaeroon ja tutustuimme kaupunkiin. Autoa emme ensimmäisinä päivinä tarvinneet, koska San Franciscossa pärjää ilmankin ja parkkipaikat ovat kiven alla sekä todella kalliita. Haimme auton torstaiaamuna hotelli Sheratonin yhteydessä olevasta Dollarin autovuokraamosta. Sheraton oli lähellä hotelliamme, joten kävelimme sinne matkalaukkuja perässä rullaten.

Olin varautunut siihen, että vuokraamossa meille yritetään myydä väenväkisin kaikenmaailman lisävakuutuksia. Yllätykseni oli suuri, kun myyjä ei hiiskunut sanaakaan lisävakuutuksista. Olin myös kuullut, että Dollarilla on halvimpien hintojen lisäksi autovuokraamojen vanhin autokanta. Näin jo silmissäni vuoden -87 Mitsubishi Galantin, joka olisi joka puolelta lommoilla ja sen kuluneissa penkeissä olisi vieno tupakantuoksu. Tämäkin pelko oli turha, koska saimme uudenkarhean Ford Fusion hybridin, jonka valkoiset kyljet kiilsivät eikä niissä näkynyt lommon lommoa. Toivoin, ettei niitä olisi myöskään autoa palautettaessa..

Diiliin kuului kaksi kuskia, mutta mies hoiti ajamisen koko reissun ajan. Hän ei halunnut istua apukuskin paikalla ja minä joudun arkisin ajamaan paljon, joten mielelläni istuin vaan kyydissä. Aamulla teimme karttaa tutkiessa viimeisen reittisuunnitelman ja suuntasimme ensin kohti Fresnoa ja sieltä Bakersfieldiin. Haaveeni Yosemiten kansallispuistosta ja Death Valleysta piti haudata, koska emme olisi mitenkään ehtineet Las Vegasiin seuraavaksi päiväksi, jos olisimme ajaneet niiden kautta. Yosemitessa olisimme todennäköisesti juuttuneet ruuhkiin, joten senkään takia emme uskaltaneet edes lähteä yrittämään sitä reittiä.

Nuhjuinen majoitus Bakersfieldissä

Maatalous on yksi Kalifornian suurimmista elinkeinoista ja sen kyllä huomasi isoista karjatiloista sekä suurviljelmistä teiden varsilla. Muuta nähtävää reittimme varrella ei juuri ollutkaan. Bakersfield oli suurin piirtein puolessa välissä Las Vegasia ja sinne päätimme jäädä yöksi. Olimme perillä jo kolmen jälkeen ja koska seuraavaksi yöksi ei ollut etukäteen varattu yöpymistä päädyimme tien varressa olevaan Best Economy Inn and Suites -motelliin. Huoneen hinta oli vain 55 dollaria ja tämän reissun edullisin. Huone oli elämää nähnyt ja hieman nuhjuinen. Päiväpeitossa oli tupakalla poltettu reikä ja kokolattiamatto ei houkutellut kävelemään paljain jaloin. Huoneessa oli myös voimakas pesuaineen tai desifiointiaineen tuoksu. Mies jo epäili, että siellä on ollut ruumis, jonka hajuja sillä yritetään peitellä. Ehkei nyt sentään! Kun pesuaineen tuoksu hälveni iltaa kohden, tilalle tuli tupakanhaju. Huoneessa oli siis poltettu, vaikka pöydällä olevan kyltin mukaan kyse oli savuttomasta huoneesta.

Huoneessa oli kaksi isoa parisänkyä, vaikka yksikin olisi riittänyt. Olisin vaihtanut toisen sänkyistä mielummin toimivaan wifiin tai telkkariin

Kun laukut oli saatu huoneeseen, lähdimme kaupungille etsimään rahanvaihtopistettä. Lentokentällä vaihdetut dollarit olivat huvenneet ja mukana olevat eurot pitäisi saada vaihdettua. Muita rahanvaihtopisteitä ei löytynyt kuin pankit. Kävimme kolmessa eri pankissa eikä niistä yksikään suostunut vaihtamaan rahaa, koska meillä ei ollut ko. pankissa tiliä. Virkailijat olivat kovin ystävällisiä ja pahoillaan kun eivät voineet meitä auttaa. Viimeisessä paikassa kaksi virkailijaa alkoi todenteolla pohtia mikä avuksi. Lähin rahanvaihtopiste kun kuulemma oli lentokentällä, emmekä sinne olleet menossa. Totesimme lopulta, että haemme dollareita ATM-automaateista tai käytämme luottokortteja. Minulle oli yllätys, että rahanvaihtaminen oli Kaliforniassa näin nihkeää.

Lähdimme viimeisestä pankista turhautuneina. Kadun toisella puolella näkyi Liquer Store ja totesimme, että tilanne vaatii nyt viiniä. Suurimmassa osassa pulloista oli luonnonkorkki eikä meillä ollut viinipullonavaajaa mukana. Mies oli kuitenkin varma, että motellista löytyy. Arvaatte varmaan, ettei löytynyt sen enempää huoneesta kuin respastakaan. Kysyimme myös pihassa muutamalta motellin asukkaalta, mutta ei heilläkään ollut. Yhdeltä saimme hurjannäköisen veitsen lainaksi, jos sillä saisimme painettua korkin pullon sisään. Hieman kauhistutti, kun kaveri käveli sellainen veitsi taskussa. Kieltämättä muutkaan näkemämme motellin asukkaat eivät muistuttaneet pyhäkoululaisia.

Bakersfield – kun mikään ei toimi

Wifi toimi huoneessa todella huonosti. Minun puhelimessa se ei toiminut olleenkaan ja miehellä myös heikosti. Kävin valittamassa siitä respaan pari kertaa, mutta eipä se auttanut. Seuraava ajanviete illalla olisi ollut televisio, mutta siitä ei aluksi näkynyt kuvaa ollenkaan. Mies sai lopulta yhden kanavan näkyviin ja se olikin ainoa kanava, joka näkyi. Arvatteeko mikä? Disney Channel tietysti. En enää tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jos meillä olisi ollut pieniä lapsia mukana, kanavavalinta olisi ollut täydellinen, mutta kaksi keski-ikäistä aikuista olisi halunnut katsoa mielummin vaikka uutisia. Illan kruunasi migreeni, joka ajoi minut peiton alle ja aikaisille yöunille.

Aamulla olimme hereillä jo neljän jälkeen. Mies kysyi, että mitäs jos lähdetään tien päälle. Hän ei halunnut viettää siinä murjussa enää sekuntiakaan. Laitoimme tavarat kasaan ja kun raahasimme laukkuja alakertaan, huomasimme ettemme olleet ainoat hereilläolijat. Portaissa istui epämääräisen näköistä sakkia, jotka eivät olleet kai nukkuneet ollenkaan. Kohteliaasti kuitenkin antoivat tietä ja toivottivat huomenia. Yläkerran kaiteeseen nojaili nuori mies tupakka suussa ja puhui puhelimeen. Kun auto kaarsi pois motellin pihasta kohti Las Vegasia, totesimme olevamme sen verran kermapyllyjä, että tuollaiset yöpaikat unohdetaan jatkossa tällä reissulla.