Yhdysvallat

Mitä maksoi Kalifornian road trip?

5.11.2018
kalifornia-roadtrip

Viime kesänä toteutimme mieheni kanssa pitkäaikaisen haaveen; Kalifornian road tripin. Heti alusta asti oli selvää, ettei tästä budjettimatkaa tule. Todennäköisempää oli, että edessä olisi kallein matkamme tähän mennessä. Koska matka oli ns. juhlamatka, jonka aikana vietettiin hääpäivää sekä juhlittiin ennakkoon miehen lähestyviä pyöreitä syntymäpäiviä, niin ihan joka kohdassa ei edes haluttu pihistellä.

Vaikka otsikossa mainitaan vain Kalifornia, poikkesimme matkalla myös Las Vegasissa, Nevadan osavaltiossa sekä Havaijilla. Matkamme alkoi San Franciscosta ja sieltä se jatkui Bakersfieldiin, Las Vegasiin, Los Angelesiin, San Simeoniin, Half Moon Bay´hin ja takaisin San Franciscoon. Sieltä teimme vielä muutaman päivän pyrähdyksen Havaijille ja sieltä palatessamme vietimme yhden yön ja päivän Friscossa ennen kotiin paluuta.

Laskuihin on otettu mukaan vain suurimmat menoerät; lennot, hotellit, auton vuokraus ja retket. Ruokia, juomia, tuliaisia ja muita ostoksia en ole laskenut. Ne vaihtelevat jokaisella niin paljon omien mieltymysten mukaan. Huomasin myös, kun ennen reissua lueskelin blogipostauksia samaisen reitin kuluista, että itseäni kiinnosti enemmän hotellien hinnat tai mitä maksaa pääsyliput eri nähtävyyksille tai retkille kuin se mitä on maksanut lounas jossain ravintolassa, johon tuskin menemme.

Esta

Ennenkuin USA:n matka voi alkaa, täytyy hakea matkustuslupa eli Esta (Electronic system for travel authorization). Sen hakeminen netin kautta on helppoa. Kannattaa kuitenkin varata aikaa, koska kysymyksiä on paljon. Kotiosoitteesta järjestelmä herjasi monta kertaa ja väitti ettei sellaista ole olemassa, mutta kun tarpeeksi monta kertaa sen sinne kirjoitti, niin vihdoin kelpasi. Osa kysymyksistä oli mielestäni aivan epäoleellisia, mutta eipä auttanut muu kuin kiltisti vastata. Esta maksaa 14 dollaria eli 12 € per henkilö. Netistä löytyy useita Estan tarjoajia ja siinä pitää olla tarkkana, ettei osta sitä huijaussivustolta. Sen huomaa hinnasta, koska huijareilla kovemmat hinnat.

Esta: 24 € (2 hengeltä)

Kalifornian road trip: Lennot

Reissun kalleimmat kuluerät olivat lennot ja majoitukset. Lennot Helsinki-San Francisco-Helsinki ostimme puolta vuotta ennen matkaa hintaan 1234,81 € per henkilö (Finnair). Jos olisimme malttaneet odottaa, niin keväällä olisimme saaneet ne alle tonnilla. Halusimme kuitenkin varmistua, että saadaan haluamamme lennot ja kun ne oli varattu, pääsimme suunnittelemaan reissua kokonaisuudessaan paremmin. Katsoin aluksi myös välilaskullisia lentoja, jotka vaikuttivat edullisimmilta. Kun hintoihin laskettiin mukaan ruumaan menevät matkalaukut ym. niin hintaero jäi lopulta sen verran pieneksi, että päädyimme kuitenkin Finnairin suoriin lentoihin. Menomatkalle ostimme vielä exit-paikat, joista maksoimme 62 € per henkilö. Paluumatkalla pääsimme myös exit-paikoille, mutta niistä emme maksaneet mitään.

hawaiian-airlinesHavaijin lennot (United Airlines ja Hawaiian Airlines) ostimme erikseen, koska SF:n lentoja varatessa emme olleet ihan varmoja menemmekö Havaijille ollenkaan. Kun lopulta teimme päätöksen sinne menosta, ostin lento + hotelli paketin Travellinkin kautta. Lentojen osuus oli 550,33 € per henkilö.

Lennot: 3694,28 € (2 hengeltä)

Kalifornian road trip: Autonvuokra ja bensat

Auton vuokrasimme useita kuukausia ennen matkaa Rentalscar.comin kautta. Valitsimme keskikokoisen henkilöauton, jonka takakonttiin mahtuisi kaksi isoa matkalaukkua. Vuokrasimme auton vain viikoksi ja hinnaksi tuli 245 €. Auton haimme San Franciscossa hotelli Sheratonissa olevasta Dollarin toimipisteestä ja palautimme sen kierroksemme päätteeksi San Franciscon lentokentälle.  Bensoihin meni noin 150 € ja kilometrejä kertyi yhteensä 2300.

Autonvuokra ja bensat: 395 €

ford_fusion

Kalifornian road trip: Majoittuminen

Suurkaupunkeihin teimme varaukset jo etukäteen, koska ei olisi ollut mitään järkeä lähteä esimerkiksi Los Angelesissa haahuilemaan sinne tänne seuraavan yön majoitusta etsien. Reitin varrelle jäävät majoitukset varasimme vasta paikan päällä. Niitä emme varanneet etukäteen, vaan katsoimme tien varrelta kivannäköisen hotellin ja marssimme kysymään onko tilaa ja mitä maksaa. Alunperin tarkoituksemme oli yöpyä motelleissa road trip -hengessä, mutta loppujen lopuksi motelliöitä tuli vain yksi. Totesimme olevamme yhden yön kokemuksen perusteella sen verran kermapeppuja, ettei meitä tupakansavuiset ja epämääräisen oloiset motellit kiinnosta.

venice-beach-hotel

Venice Beachin hotelli

Majoitus oli kallista ja vaikka sen etukäteen tiesimme, silti varausvaiheessa hinnat yllättivät. Varasin huoneet Hotels.comin kautta ja osan niistä maksoin etukäteen. Näin saimme jyvitettyä kuluja jo keväälle eikä kaikki laskut kasaantuneet matkan ajaksi. Hotelleisssa valinta painottui sijaintiin ja hyvästä sijainnista joutuu aina maksamaan enemmän. Venice Beachin hotelli oli ylivoimaisesti kallein ja siinä saimme maksaa extraa, koska se sijaitsi rannan välittömässä läheisyydestä. Halvin yö oli Bakersfieldissä, jossa majoituimme tienvarsimotelliin. Vaikka hinta olisi sisältänyt pannukakkuaamiaisen, lähdimme hotellista niin aikaisin, että pannukakun paistajat olivat vielä unten mailla. Postauksen lopusta löytyy muuten linkki artikkeliin, jossa käyn kaikki hotellit tarkemmin läpi. Sieltä voi lukea majoitustemme hyvistä ja huonoista puolista.

Hotel Bohème, San Francisco (2 yötä) 424,72 €
Best Economy Inn and Suites, Bakersfield (1 yö, sis. aamiaisen) 48 €
Treasure Island, Las Vegas (2 yötä) 218,78 € + resort fee 73,77 €, yhteensä 292,55 €
Inn at Venice Beach, Los Angeles (2 yötä, sis. aamiaisen) 632,38 €
Cavalier Oceanfront Resort, San Simeon (1 yö) 193,51 €
Coastside Inn, Half Moon Bay (1 yö, sis. aamiaisen) 139 €
Hilton Waikiki Beach, Honolulu (4 yötä) 823,80 €
Park Pointe Hotel, San Francisco (1 yö) 157,59 €

Majoittuminen: 2711,55 € / 14 yötä

Huom! Hinnat on muutettu dollareista euroiksi sen kurssin mukaan minkä itse maksoimme. Hinnat sisältävät verot ym. kulut.

Retket

Retkistä osa oli varattu ja maksettu jo ennen lähtöä. Havaijin retket päätimme vasta paikan päällä. Kallein oli ehdottomasti helikopterilento Gran Canyonilla. Havaijin aktiviteetit olivat yllättävän edullisia, kun ottaa huomioon, että saarella oli muuten paljon kalliimpaa kuin mantereen puolella. Retkien hinnat ovat kahdelle hengelle.

papillon-helicopter

hawaii_sunsetsailingAlcatraz vankilasaari 33 €
Hop on hop off -turistibussikierros, San Francisco 88 €
Cable car -raitiovaunuajelu, San Francisco 12 €
Helikopteriajelu Grand Canyonilla 568,40 €
Laukkusäilytys Pearl Harborissa, Oahu 4 €
Snorklausretki Hanauma Baylle, Oahu 43 € (sis. sisäänpääsymaksun luonnonsuojelualueelle)
Auringonlaskupurjehdus, Oahu 26 €

Retket: 774,40 € (2 hengeltä)

Kun nämä kaikki ynnää yhteen, tulee loppusummaksi 7599,23 € (3799,62 € per henkilö). Onhan se ihan hirmuinen summa rahaa, mutta siitä huolimatta reissu oli joka sentin arvoinen. Kokemukset ja elämykset ovat asioita, joita ei voi rahassa mitata.

Oletko käynyt road tripeillä? Minkälaisella budjetilla matkailet?

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Autoilua Kaliforniassa
Majoitusvinkkejä Kalifornian road tripille
Oahu, toivottavasti kohtaamme vielä

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

  • Reply
    Hanneli / toisiinmaisemiin
    5.11.2018 at 20:58

    Budjettipostaukset on aina kiinnostavia. Euroopassa roadtrippailu maksaa meidän kolmen hengen perheeltä keskimäärin 110€/pv/hlö. Tämä summa sisältää myös ruokakulut. Mä olen nimittäin eri mieltä tuosta ruokakulujen pois jättämisen mielekkyydestä: ihan yhtälailla lentojen hinnat, majoituskulut kuin muutkin matkakulut on henkilökohtaisista valinnoista riippuvaisia. En mä sitä sano, että joka lounaspaikan safka tarvitsisi eritellä, mutta kyllä matkan kokonaiskustannuksista aika tavalla kattavamman käsityksen saa, kun tietää mitä ruoka kohteessa maksaa. Toinen juttu on sitten että viitsiikö niitä kuluista alkaa pitää kirjaa. Se kun on hitonmoinen homma? Mä en nykyään enää viitsi, kun tuo useamman reissun pohjalta syntynyt keskihinta on osoittautunut riittävän hyväksi lähtökohdaksi reissubudjetille.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    6.11.2018 at 18:23

    Kiitos Hanneli! Joka kuitin kirjaaminen on aikamoinen homma. Ei voi kun ihailla niitä, jotka jaksavat eritellä kaikki matkan aikana käytetyt kulut. Meillä on aiemmilla matkoilla ollut päiväbudjetti 100 €/päivä. Siitä pystyy käyttörahat laskemaan aika hyvin. Tällä reissulla se oli hakusessa kun ei ennalta tiedetty mikä maksaa mitäkin.

  • Reply
    espanjaan
    11.11.2018 at 12:51

    Mielenkiintoista lukea ja mielenkiintoista nähdä, miten paljon matkustaminen ja elämä on valintoja. Ainakin silloin, kun valinnoille on jotkin rajat, joko väljät rajat tai tiukat. Me valitsemme todella usein niiden tiukkojen mukaan, että joskus olisi mahdollista sitten vain antaa mennä, jos siihen on tarvetta. Matkan laatuun emme anna rajojen vaikuttaa. Ihana matka teillä on ollut!

    Tein juuri ensimmäistä kertaa julkisen postauksen omista kuluistamme, kun moni on ihmetellyt, miten eläkeläisillä on varaa matkustaa niin paljon kuin me sitä teemme. Tällä tavalla on:
    https://www.rantapallo.fi/ailajajuha/mita-maksoi-automatka-baltian-lapi-montenegroon/

    Näillä kuluilla on tietenkin ihan yhtä paljon vertailtavuutta kuin Kalifornialla ja Itä-Euroopalla, periaatteita voi tietysti verrata, hintataso eri maissa on mikä on. Kiitos valaisevasta postauksesta!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.11.2018 at 19:18

      Kiitos kommentista Espanjaan! Budjettipostaukset ovat aina mielenkiintoista luettavaa, vaikka ei olisi siihen kohteeseen edes matkaa suunnittelemassa. Niistä saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen maan hintatasosta ja osaa sitten varautua. Kalifornia road tripejä on tehty niin erilaisilla hinnoilla, ettei yksikään niistä ole samanlainen.

  • Reply
    mamatravel
    11.11.2018 at 17:20

    Kalifornian road trip on ollut haavelistalla ikuisuuden. Se vaan vaatisi paljon määrätietoisempaa säästämistä kuin mihin tällä hetkellä kykenen 🙂 Heti kun on vähän rahaa tilillä, tulee varattu jotkut halvat liput, eikä kunnollinen matkakassa pääse koskaan karttumaan. Teidän reissu on varmasti ollut upea! Ehkä mekin jonakin päivänä…

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.11.2018 at 19:21

      Kiitos Mamatravel! 🙂 Mekin säästimme tätä matkaa varten, mutta kun osan kuluista maksoi jo etukäteen, niin niitä pystyi jyvittämään usealle eri kuukaudelle. Näin ei missään vaiheessa tullut sellaista tunnetta, ettei meillä olekaan tähän varaa. Kun kyseessä oli vielä juhlamatka (miehen pyöreät synttärit ja hääpäivä) niin ei haluttu joka kohdassa edes pihistellä, vaikka se mahdollista olisi ollutkin 🙂

  • Reply
    Stacy Siivonen
    12.11.2018 at 09:40

    No tuo ESTA kiinnostaa, kun huomasin, ettei taaskaan ole yhtään tulostettavaa lomaketta, vaan lypsetään sivu kerrallaan hamaan auringonlaskuun asti.
    Minulle jokainen kertomus road tripistä Kaliforniassa on ollut pettymys, koska tiedän, että niin paljon on jäänyt näkemättä. Oma road trippini kesti kolme vuotta ja siinä ajassa kerkisin nähdä paljon, vaikka en minäkään ihan kaikkea.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      18.11.2018 at 19:23

      Kiitos Stacy! Kolmessa vuodessa ehtii nähdä Kaliforniaa ihan eri tavalla kuin kahdessa viikossa 🙂 Meiltä jäi paljon sellaista näkemättä, mitä olisin halunnut, mutta oli pakko tehdä valintoja. Varsinkin siinä vaiheessa kun päätimme ottaa Havaijin kuvioihin mukaan, niin ne päivät olivat Kaliforniasta pois.

  • Reply
    Pinkkis
    12.11.2018 at 21:19

    Useampia blogipostauksia olen lukenut aiheesta, ja kyllä reissubudjetteja on niin moneksi! Pelkästään jenkkien roadtrippien budjetteja mitä oon nähnyt niin on kyllä isoja eroja!
    Mielenkiintoista verrata omien roadtrippien kuluihin 🙂
    Nyt meillä on helmikuussa tulossa roadtrip reissu Floridaan, johon meillä on n. 1200e koko reissun budjetti kaikkine kuluineen. Saa nähdä miten pitää kutinsa, onneks saatiin halvat lennot!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.11.2018 at 19:26

      Kiitos Pinkkis! USA roadtripeissa on huikeita eroja. Matkan pituus, auton vuokra, lennot, majoitukset vaihtelevat mieltymysten mukaan sekä mihin aikaan vuodesta on reissussa. Me tiedettiin jo matkaa suunnitellessa, ettei tästä halpa reissu tule. Mutta ajatuksena olikin toteuttaa unelmia once in the lifetime hengessä 🙂 Kiva kuulla teidän roadtripistä ja miten kulusuunnittelu onnistui. Florida on tosi kiva. Parikymmentä vuotta sitten pyörittiin siellä. Mukavaa reissun odotusta!

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    16.11.2018 at 17:55

    Voi ei, nyt tulee kova paine saada omakin budjettipostaus joskus tehtyä, se uupuu mulla vieläkin vaikka reissusta on jo yli vuosi aikaa! 😀 Me onnistuttiin sniiduilemaan aika monessa kategoriassa, esim lennot olivat todella halvat, koska saatiin n. 300 eurolla menolento Losiin (Lontoon kautta) ja takaisinlento NY-Helsinki oli sekin vain 500 (Tukholman kautta). Majoituksessa suosittiin bed and breakfasteja ja motelleja, joista oli kaikista hyvät kokemukset. Autonvuokrassa maksettiin kyllä lopulta aika hitosti, en edes muista kunnolla mitä, mutta maksettiin esim vakuutuksista valtavasti ekstraa. Ei nää Jenkki-reissut ikinä mitään budjettireissuja ole, mutta joka sentin väärti! Tekemisessä me ei sitten pihistelty kuitenkaan 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.11.2018 at 19:33

      Kiitos Sonja! Teillä on ollut edulliset lennot. Mua harmitti, kun kiirehdittiin niiden ostamista eikä jääty odottelemaan tarjouksia. Pelkona oli, ettei päästäis sit haluttuna ajankohtana reissuun kun meilläkin oli matkapäivät kortilla muiden kesäsuunnitelmien vuoksi. Meillä oli sit autonvuokra halpa, kun se oli vain viikon käytössä eikä ne tyrkyttänyt mitään ekstra vakuutuksia siihen. Se oli kyl ihme. Olin jo varautunut väittelyyn 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    18.11.2018 at 20:56

    Mukava huomata, että olette oivaltaneet sen, että kun ollaan (ehkä) once in a lifetime -reissulla, niin ei kannata skipata hienoja asioita muutaman satasen takia, kuten vaikka tuo helikopterilento Grand Canyonilla.
    Havaiji oli minulla kauan sellaisena kohteena, jossa halusin joskus käydä ja vasta runsas vuosi sitten se sitten toteutui ja koska halusimme nähdä (taas ajatuksena, että luultavasti ainoa kertamme Havaijille) koko saariryhmän jollain tarkkuudella niin kiersimme sitä viikon risteillen, mikä olikin hyvä vaihtoehto, sillä hotellitkin olivat Havaijilla sen verran kalliita, että lentäen saarten kiertäminen olisi ollut sekin paitsi työlästä myös kallista.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.11.2018 at 19:38

      Kiitos Pirkko! Grand Canyonin helikopterilento oli kyllä joka dollarin arvoinen. Hinta aluksi hirvitti, mutta kun halusimme nähdä Hooverin padon sekä kanjonit, se oli ainoa vaihtoehto. Muuten ei olisi aika riittänyt. Havaijin risteily olisi varmasti upea tapa kiertää saaret. Lentokoneessa matkalla Honoluluun vieressäni istui mies, joka oli menossa sellaiselle risteilylle. Hän kiersi ympäri maailmaa eri risteilyillä. Oli käynyt Helsingissäkin risteillen.

  • Reply
    VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeras
    20.11.2018 at 13:38

    Näitä postauksia on kyllä mielenkiintoista lukea! Aika hintava kokonaisuus, mutta toisaalta niinkuin sanoit että kyseessä oli spesiaali matka ja varmasti siten myös eurojen arvoinen.

    Pitikö teidän maksaaa mitään vakuutuksia autosta lisäksi? Juuri kaverini kanssa juttelin viime viikonloppuna ja hän sanoi, että autovuokran päälle voi helposti tulla tyyliin kolminkertainen summa vakuutuksien takia. Kuulosti jotenkin epäilyttävältä. ?

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      22.11.2018 at 19:44

      Meidän ei tarvinnut maksaa lisävakuutuksia auton vuokrasta. Olin varautunut siihen, koska lähes jokaisessa blogipostauksessa minkä olin autonvuokraamisesta lukenut, manailtiin niitä lisämaksuja tai katevarauksia. Meille ei hiiskuttu sanaakaan vuokraushetkellä ylimääräisistä vakuutuksista, jota ihmettelin kovasti. Oltiin maksettu se vuokra jo etukäteen, joten en tiedä johtuiko siitä. Mutta hyvä näin 🙂 Kiitos kun kommentoit Veera!

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    22.11.2018 at 20:43

    Näitä budjettipostauksia on kiva lukea. Me reissaajina olemme mieltyneet luksukseen mutta ei kuitenkaan kalliilla hinnalla vaan kohtuuhinnalla. Olemme myös keskustelleet Yhdysvaltojen road tripistä ja todenneet, että hotelliyöpymiset ovat siellä todella suolaisen kalliita. Ehdotinkin tuossa, että vuokraisimme matkailuauton mutta tiedä sitten, kalliiksi sekin tulee. Aika näyttää pääsemmekö tuota reissuaietta joskus myös toteuttamaan.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      24.11.2018 at 16:40

      Kiitos Sari, kiva kuulla että pidit jutusta. USA:ssa hotellit ovat kalliita, mutta jos on valmis myönnytyksiin, niin maantienvarresta saa edullisiakin majoituksia. Meillä kävi huono tuuri motellin kanssa, mutta uskon että sieltä löytyy viihtyisempiäkin. Toivottavasti pääsette joskus matkaan, koska USA:ssa on paljon mielenkiintoista nähtävää.

  • Reply
    Martta / Martan Matkassa
    27.11.2018 at 18:19

    Lentojen ja hotellien varaaminen on se haastavin osuus reissusta, yleensä suunnitelmia on vaikea tehdä etukäteen mikäli jotakin tiettyä aikaa ei ole lyöty lukkoon (lentojen mukaaan) ja siihen asti se on yhtä veivaamista! Itselleni käy juuri niin kun tilaan esim lennot niin kohta ne ovatkin todella edulliset ja hotellit niitä on aina haasteellisia saada… Kiva lukea näitä postauksia kustannuksista, pitäisi itse tehdä myös niin on jotakin kättä pidempää kun suunnittelee reissua…

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.11.2018 at 19:56

      Kiitos Martta! Jostain luin, että paras aika varata lennot olisi 3-4 kk ennen reissua. Me oltiin siihen nähden ihan liian aikaisessa (ja liian innokkaina). Mutta joo, aina tuntuu lentotarjouksia ilmestyvän just sen jälkeen, kun on varauksen tehnyt 🙂

Leave a Reply