Yleinen

10 kuvaa ja tarinaa matkoiltani – osa 2

12.11.2017
pallastunturi

Ennenkuin jatkan Singapore juttujen kanssa, otetaan välipalaksi yksi haaste. Osallistuin viime keväänä 10 kuvan ja tarinan haasteeseen, jonka bongasin Lentopelko -blogista. Nyt haaste on saanut jatkoa ja koska vanhoja reissukuvia on niin hauska plärätä, osallistutaanpa myös jatko-osaan. Ideana siis valita kymmeneen annettuun aiheeseen sopiva kuva ja kertoa kuvasta pieni tarina.

Kuva lentokoneen siivestä

buddha-air

Lentokoneen siipiä on tullut kuvattua monella reissulla, mutta tämä on oma suosikkini. Kuva on Nepalista vuoristolennolta, jossa lensimme Mount Everestille ja takaisin. Maisemat olivat niin huikeat, että melkein itketti. Lentoyhtiön nimi taas herätti hilpeyttä.

Paras vahingossa onnistunut otos

lapset-hyppaa-uima-altaaseen

Kesälomareissu Espanjaan, Costa Bravalle. Lapsista oli hauska hyppiä uima-altaaseen ja tämä kuva onnistui ihan vahingossa. Filmille oli tallentunut aika monia ei-niin-hyviä otoksia samasta tilanteesta.

Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

merja-uimassa-thaimaa

Thaimaan auringon alla on helppo hymyillä. Tämä kuva naurattaa minua myös sen vuoksi, koska näyttää kuin pää olisi liimattu kuvaan jälkikäteen.

Luontokuva

pallastunturiLuontokuva tulee Pallastunturilta ja kauempana häämöttää Pallas hotelli. Näihin maisemiin ei koskaan kyllästy.

Kuva yläilmoista

laskuvarjohyppy

Tyttäreni halusi 17-vuotissyntymäpäivälahjaksi tamdemlaskuvarjohypyn. Minä lähdin mukaan, koska olin siitä itsekin salaa haaveillut. Tässä mennään Kouvolassa, Utin kentän yläpuolella. Fiilikset olivat ilmassa aika epätodelliset, mutta hypyn jälkeen huikeat. Olisi tehnyt mieli lähteä uudestaan taivaalle.

Postikorttimaisema

kanada-mt-robson

Mount Robson on Kalliovuorten korkein vuori. Kanadan matkalla oli useana päivänä pilvistä. Onneksi juuri sinä päivänä, kun ajoimme Robsonin ohi, pilvet väistyivät syrjään. Näimme tämän jylhän vuoren koko komeudessaan.

Kuva matkaseurasta

thaimaa_reissukaverit

Reissukavereina on useimmiten ollut oma perhe. Thaimaassa on vietetty useampi joulu ja tässä kuvassa olimme retkellä ”James Bond -saarella”, johon kuului myös kanoottiretki läheisiin luoliin. Perheen lisäksi reissukavereina on ollut äiti, sisko ja liuta ystäviä. Pari kertaa olen lähtenyt reissuun yksin liittyäkseni mukaan isompaan vaellusporukkaan.

Fiilistelykuva palmun alla

merja-palmun_alla_turkki

Palmuja tulee kuvattua jokaisessa kohteessa, missä niitä vaan on. Harvoin kuitenkaan itse olen  kuvassa mukana. Turkin Sidessä muutama vuosi sitten ennen illallista otettiin tyttöjen kanssa kuvia ja pääsin fiilistelemään palmun alle.

Hyvää huomenta -kuva

tansania-aamu

Aamu safarilla on yksi kauneimmista näkymistä mitä tiedän. Tämä kuva on otettu safarilodgen takapihalta. Yövyimme Maramboi -lodgessa noin 20 km päässä Tarangiren kansallispuistosta, Tansaniassa. Jos katsoo tarkkaan voi kaukana nähdä eläimiä, luultavasti seeproja tai gnulauma, joka on matkalla joelle juomaan. Kun aamulla kurkkasin lodgen ikkunasta ulos, iso seepralauma kulki takapihalla. Se oli unohtumaton näky.

Lempikaupunkini

pariisi-riemukaari

Olen vannonut rakkautta Pariisille niin kauan kuin muistan. Kun joku pyytää selittämään, mikä siitä tekee lempikaupunkini, en osaa sitä sanoin kuvailla. Se on se tunne!

  • Martina
    12.11.2017 at 13:47

    Kivoja kuvia. Postikorttimaisema on upea, mutta lempparini on silti luontokuva. Niin kaunista!

    Minulla on muuten samanlainen fiilis Roomasta kuin sinulla Pariisista. On tosi vaikea kuvailla miksi juuri Rooma on ehdoton lempparini. Se vaan on. On ollut heti ensi hetkestä lähtien kun vierailin kaupungissa ensimmäistä kertaa. Minun on ylipäätään joskus vaikea kirjoittaa Roomasta postauksia. En vaan osaa pukea ihanaa kaupunkia sanoiksi.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:18

      Kiitos Martina 🙂 Lapin maisemat on lumoavat. Vietimme Pallastunturin kupeessa monet talvilomat ja ne seudut on rakkaat. Joskus ei vaan löydä sanoja kuvailemaan miksi pitää jostain kaupungista niin paljon. Minulle Rooma ”avautui” vasta muutaman käynnin jälkeen. Ihana sekin on!

  • Janni / Lentopelko
    12.11.2017 at 16:57

    Tuo luontokuva on kyllä ihan älytön! Ihana maisema. 🙂 ja hyiii en kyllä ikinä uskaltais hypätä laskuvarkohyppyä, ajatuskin hirvittää! Kiitos linkkauksesta 🙂

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:25

      Kiitos Janni 🙂 Lapin maisemat on ihania. Laskuvarjohyppy oli todella makee kokemus ja näyttää pahemmalta kuin tuntuu

  • Eija
    12.11.2017 at 18:45

    Vau mitä kuvia! ❤️ Omat lempparit oli luontokuva ja postikorttimaisema mutta täytyy sanoa että kovin olet itsekin ihanan valokuvauksellinen ? Laskuvarjohyppy kuulostaa kyllä pelottavalta ?? Kuvia Islannista ei sun blogeissa vielä taida olla …? ??

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:27

      Kiitos Eija ❤️ Lappi on nyt monen mieleen, mutta ihmekös tuo. Siellä on mahtavat maisemat. Islannista ei kuvia löydy (vielä) kun en ole siellä käynyt, mutta toivottavasti jo ensi vuonna.

  • Paula - Viinilaakson viemää
    12.11.2017 at 19:44

    Hauska tuo lentokoneen siipi 🙂 En ole koskaan kuullut tuon nimisestä lentoyhtiöstä. Nämä haasteet on kyllä mukavia. Jotenkin kiva lukea välillä muutakin kuin kohdekuvauksia. Taidanpa tarttua itsekin tähän kun ehdin.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:30

      Kiitos Paula 🙂 Buddha Air taitaa olla tunnettu vain Nepalin suunnassa matkaaville. Kun kuulin ensimmäistä kertaa lentoyhtiöstä, purskahdin nauruun ja sitten tuli epäuskoinen olo että silläkö me oikeasti lennetään. Tämä haaste oli tosi kiva. Osallistu ihmeessä!

  • Kohteena maailma / Rami
    13.11.2017 at 10:20

    Pallastunturi ja Pariisi oli jotenkin kiva kontrasti, täydellisestä rauhasta suurkaupunkin vilskeeseen. Tartunpa minäkin Buddha Airin kuvaan, jotenkin näyttää siltä, että menisi täydellistä matkakuvasta parinkymmenen vuoden takaa väreiltään 🙂

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:33

      Kiitos Rami 🙂 Buddha Airin kuvasta tykkään itsekin kovasti ja varsinkin kun se vuoristolento oli mahtava kokemus.

  • Terhi/ Fammo matkalla
    13.11.2017 at 19:04

    Jylhä ja upea tuo Mount Robson. Jotenkin ihan eri tyyppinen kuin esim Alpit.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:36

      Kiitos Terhi 🙂 Mount Robson oli upean näköinen. Meillä kävi hyvä tuuri, kun sattui aurinkoinen ja selkeä sää. Usein vuoren huippu jää pilvien peittoon.

  • Reissaaja1
    13.11.2017 at 19:07

    Hienoja kuvia!
    Ja todella hauska oli tuo sinun uintikuvasi, joka näytti vähintäänkin merkilliseltä! 😉

  • Jonna / Lempipaikkojani
    14.11.2017 at 11:22

    Hauska haaste, pitäisiköhän jossain vaiheessa itsekin osallistua! Kivoja kuvia, suosikkini on tuo aamuinen kuva safarilta. Olisipa kiva päästä itsekin joskus kokemaan safari.

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:44

      Kiitos Jonna 🙂 Aamu safarilla oli myös ikimuistoinen ja tuntui hassulta, että eläimet vaelsivat vapaasti ”mökkien” ympärillä. Yön aikana ainakin pahkasika ja norsu olivat käyneet pihassa syömässä. Kiva haaste, osallistu sinäkin!

  • sari/ matkalla lähelle tai kauas
    14.11.2017 at 22:30

    Olipa upea lentokoneen siipi-kuva. Tuolla Thaimaassa samassa paikkaa olen minäkin käynyt. Aamuhetki Safarilla olisi kyllä parasta myös. Tämä on haaste, jota on kiva lukea. Itse olen tehnyt joskus mutta kai niitä jo uusiakin kuvia voisi uudelle jutulle löytyä. Pitäisikös….

  • Emilia
    17.11.2017 at 19:49

    Wau miten upeita kuvia! Etenkin tuo Pariisin kuva ja luontokuva ovat aivan ihania <3_<3 Minulla nuo lentokoneen siipikuvat ei ikinä onnistu, vaikka kameran rullalta löytyy niitä kymmenittäin.. 😀

    • Merja / Merjan matkassa
      28.11.2017 at 20:51

      Kiitos Emilia 🙂 Mullakin on lentokoneen siipikuvia pilvin pimein ja harvat niistä on onnistuneita. Onneksi tämä onnistui, koska oli ”unelmien lento” Everestille ja takaisin.