Yleinen

Blogi täytti kolme vuotta – osallistu arvontaan!

8.8.2019

Kaupallinen yhteistyö: Sokos Hotels

Taas on se aika vuodesta, kun ihmettelen miten nopeasti aika kuluu. Onko siitä tosiaan jo kolme vuotta, kun aloitin kirjoittamaan matkablogia? Olin haudutellut asiaa pitkään mielessäni ja kesäloman viimeisenä päivänä päätin: nyt tai ei koskaan. Mitään menetettävää ei ollut. Jos blogin kirjoittaminen ei tuntuisikaan omalta jutulta, niin sitten painaisin ”delete”-nappulaa ja lennättäisin tuotokseni bittiavaruuteen.

Minulla oli kuitenkin tunne, että tämä voisi olla hyvä juttu. Parhaimmillaan saisin uusia, mielenkiintoisia kokemuksia, joita taatusti en katuisi. Niinhän siinä kävikin.

Blogin kirjoittaminen on tuntunut tosi kivalta enkä ole katunut sitä missaan vaiheessa. Aikasyöppöhän tämä on eikä uskoisi miten paljon aikaa vie yhden postauksen saattaminen julkaisukuntoon. Ensimmäisen vuoden aikana tuli vietettyä tietokoneen ääressä tunti jos toinenkin. Usein ilta venähti niin pitkäksi, että muu perhe oli jo unten mailla, kun minä vielä viilasin viimeisiä tekstejä tai muokkasin kuvia.

perhonen

Ensimmäisen vuoden aikana julkaisutahti oli kiivaampi kuin nyt. Postauksia valmistui viikon aikana kaksi, joskus jopa kolme. Minulla oli paksu nippu matkapäiväkirjoja vuosien varrelta, joista etsin ne mielenkiintoisimmat kohteet ja jutut blogiin. Ihan jokaisesta rantalomasta en kuitenkaan kirjoittanut, koska yli 10 vuotta vanhat jutut tuskin olisivat kiinnostaneet ketään ja kohteessakin on siinä ajassa moni asia muuttunut.

Ihan ensimmäiset jutut kirjoitin Elbrusin kiipeilymatkasta, jonka olin tehnyt kahta kuukautta aikaisemmin. Innostuksissani en huomannut mainita jutussa, missä päin Venäjää vuori sijaitsi. Luulin kai, että kyllähän sen nyt jokainen tietää. Sain siitä muutaman huomautuksen juttujen kommenttikenttään ja kävin myöhemmin muokkaamassa postauksia niin, että niistä selvisi paremmin missä maassa liikutaan. Olen yrittänyt sen jälkeen tarkemmin miettiä mitä lukija hyötyy jutustani. Onko se pelkästään kivaa luettavaa vai saako siitä vinkkejä omille matkoille.

Nyt postaustahti on tasaantunut yhteen tai maksimissaan kahteen kertaan viikossa. Uusia matkoja tulee tehtyä siinä tahdissa, että tarinat ehtii kirjoittaa blogiin ennenkuin on taas aika pakata laukku ja lähteä kohti uusia seikkailuja.

kerava_kauas_on_pitka_matka

Kauas on pitkä matka

Suosituimmat postaukset kolmen vuoden ajalta

Mitä juttuja on sitten eniten luettu? Google Analyticsin mukaan viisi suosituinta ovat olleet:

1. Minkälainen lomakohde on Gambia?

2. Vinkkejä Madridiin matkustaville

3. Minkälainen matkakohde on Singapore?

4. Minkälainen lomakohde on Jordanian Aqaba?

5. Viisi vinkkiä Brysseliin

Vinkkipostaukset tuntuvat kiinnostavan ja Googlen kautta nämä viisi luetuinta löytyvätkin hyvin. Gambia on ollut siitä asti suosittu, kun kirjotin sen lomamme jälkeen talvella 2018. Siitä on tullut myös sähköpostitse ylivoimaisesti eniten kysymyksiä.

Kun vertaan viiden suosituimman listaa vuoden takaiseen, niin silloin Madridin vinkkipostaus oli ensimmäisenä ja Jordania toisena. Ne ovat vuoden aikana saaneet väistyä Gambian tieltä ja Singaporesta kertova juttu kiilasi vielä Jordanian edelle.

odessa_rakkauslukot

Suurin nousija blogissani on ollut Odessasta kertova postaus. Kävin siellä vuosi sitten ja se herätti jo silloin mielenkiintoa. Postaus ei kuitenkaan vielä yltänyt viiden parhaan joukkoon. Se on kuitenkin blogihistorian kuudenneksi luetuin ja on jo useampaan kertaan ollut kuukauden suosituin juttu.

Statistiikkaa on mielenkiintoista seurata. Hämmentävintä on, kun joku postaus saa siivet alleen, vaikkei itse sitä vielä uskonut kirjoitusvaiheessa. Sitten taas joku oma suosikki ei saa kovinkaan paljon lukukertoja. Arvoituksellisia ovat lukijan tiet.

Kenen kanssa sinä haluat viettää miniloman – osallistu arvontaan!

Blogisynttäreiden kunniaksi järjestän arvonnan teille rakkaat lukijat yhteistyössä Sokos Hotellien kanssa. Palkintona on majoituslahjakortti, joka sisältää yhden yön majoituksen sekä aamiaisen kahdelle hengelle valitsemassaan Sokos Hotellissa. Valinnan varaa on runsaasti ja hotellivalikoiman pääset katsomaan täältä. Voittajaa odottaa mukava miniloma, joten nyt kannattaa osallistua.

Arvonnassa olet mukana, kun kerrot kommenttikentässä missä Sokos hotellissa yöpyisit mieluiten ja kenen kanssa. Osallistua voit myös blogin Facebook-sivun kautta. Voittaja arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken.

Kilpailu on voimassa 18.8.2019 saakka ja voittaja arvotaan maanantaina 19.8.

EDIT 19.8.// Kilpailu on päättynyt! Lämmin kiitos kaikille osallistuneille sekä kiitokset myös onnitteluista. Niitä oli mukava lukea. Lahjakortin voitti Maija. Paljon onnea ja mukavaa hotellilomaa!

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Blogilla on 1-vuotissynttärit!
Pohdiskelua kaksivuotiaan blogin näkökulmasta

Otathan blogin seurantaan myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Postauksen kuvat ovat satunnaisia otoksia vuosien varrelta.

  • Reply
    Tiina Laukkanen
    8.8.2019 at 18:04

    Avopuolisoni veisin minilomalle Tampereelle❤️

    • Reply
      Raija Lensu
      11.8.2019 at 20:33

      Siskoni kanssa Leville😍

    • Reply
      Iida In Translation
      14.8.2019 at 06:57

      Onnea blogisynttäreistä! ☺️ Aikasyöppö harrastus tämä tosiaan, mutta onneksi myös paljon antava.

      Veisin minireissulle siskoni ☺️

      • Reply
        Salli
        16.8.2019 at 06:13

        Tampereelle Torni hotelliin menisin mieheni kanssa viettämään syntymäpäiviä. Ja onnea blogillesi.

  • Reply
    Maarit Ahtiainen
    8.8.2019 at 18:11

    Olin kesäkuussa hyvän ystävän kanssa Kotkassa Sokos hotellilla. Nyt syksyllä veisin saman ystävän Turkuun, joka oli jo kesän yksi vaihtoehto. 😊

    • Reply
      RiikkaE
      13.8.2019 at 17:03

      Onnea blogille! Lähtisin siskoni kanssa Helsinkiin, Sokos Hotel Presidenttiin

  • Reply
    Suunnaton
    8.8.2019 at 18:13

    Paljon onnea kolmevuotiaalle! Hyvin nuo vinkkipostaukset nousevat kaikkein suosituimmiksi. Afrikkaan matkustaminen selvästi mietityttää suomalaisia, sillä minäkin saan selvästi eniten kysymyksiä Tansaniaan liittyen. Lisäksi Jordania on jatkuvasti luetuimpien aiheiden joukossa myös mun blogissani.

    (Sokos Hotelleista Kolilla olisi kiva käydä taas kääntymässä, tai sitten lähdettäisiin kaverin kanssa Turkuun Wiklundiin.)

    • Reply
      Arto
      16.8.2019 at 17:41

      Kyllä menisin Tampereen Torni hotelliin vaimon kanssa. Hyviä blogi synttäreitä.

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.8.2019 at 20:01

      Kiitos Suunnaton! Afrikka selkeästi mietityttää ja varmasti yksi syy on se, että Suomesta tehdään valmismatkoja Gambiaan, niin halutaan ensin tutkia minkälainen matkakohde se on ennenkuin varataan.

  • Reply
    Mari
    8.8.2019 at 18:13

    No parhaan matkakaverini, ”kuskin” kanssa Torniin Helsinkiin. Ja onnea!

    • Reply
      Katja
      8.8.2019 at 19:23

      Helsingissä ihan missä vain hotlassa miehen kanssa. 🙂

    • Reply
      Miiru
      9.8.2019 at 06:12

      Onnittelut! Suunnitelmissa syysreissu puolison kanssa Kolille, joten sinne siis mieluiten.

  • Reply
    Kalevi Montela
    8.8.2019 at 18:13

    Hienoja matkakertomuksia. Innolla olen lukenut. Arvonnassa: Haluan viettää vaimon kanssa sokos hotellissa Orginal Seurahuone Kotka

  • Reply
    AnskuliP
    8.8.2019 at 18:40

    Hei! Helsinkiin Vaakunaan tai Torniin siskon kanssa! 🙂

    • Reply
      Sonja
      11.8.2019 at 20:45

      Tampereen Torni-hotelliin puolisoni kanssa tai pikkusiskokin vois olla hyvä kaveri vaikka Helsinki-viikonlopun viettoon.

  • Reply
    Pirjo sutinen
    8.8.2019 at 18:41

    Avomieheni veisin Kolille tai bomballe

  • Reply
    JaanaJ
    8.8.2019 at 18:45

    Helsinkiin kaverin kanssa.

    • Reply
      Niko
      11.8.2019 at 17:57

      Yksi parhaista blogeista, kiitoksia? Ehdottomadti Kolille lähtisin 😊

    • Reply
      RouvaHoo
      12.8.2019 at 11:04

      Flamingo ja lasten kanssa.

  • Reply
    Marita
    8.8.2019 at 18:53

    Puolison kanssa Kolille tai Leville.

  • Reply
    Kati Kämppi
    8.8.2019 at 19:11

    Puolison kanssa Kolille tai Hotel Torniin Helsinkiin. Onnea blogin synttäreinä!

  • Reply
    Xeveliina
    8.8.2019 at 19:51

    Paljon onnea 3-vuotiaalle blogillesi!

    Järjestäisin meille syyskuisen 10-vee hääpäivän kunniaksi ”pakoon remonttia reissun” Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneelle, jos onni potkaisi ihanasti! 🙂

  • Reply
    Eeva Lehtinen
    8.8.2019 at 20:22

    Paljon onnea!!! 🥳🎂🥂
    Ihania nämä sinun blogisi ❤️
    Mulle käy Turun Seurahuone tai Helsingin Hotelli Torni

  • Reply
    Nelliina
    8.8.2019 at 21:12

    Onnea blogillesi, jatka samaan malliin:) Lähtisin tyttären kanssa Vantaalle Flamingoon kylpylään.

  • Reply
    Anne Henell
    8.8.2019 at 21:39

    Tampereelle lähtisin puolisoni kanssa moikkaamaan hänen siskontytärtään, hyvää ystävääni. Muutti sinne naapuristamme jo ennen joulua, eikä vieläkään olla käyty visiitillä, vaikka Tampere onkin hieno kaupunki. Olisi tuplasyy lähteä!

  • Reply
    Pirjo
    8.8.2019 at 22:27

    Torni tai Tripla.Vakimatkakumppani tietysti mukaan..Ja ONNEA!

  • Reply
    Maija
    9.8.2019 at 07:00

    Aviomieheni kanssa menisin hotelli Torniin Tampereelle.

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    9.8.2019 at 07:43

    Onnea kolmevuotiaalle! 🙂 Oma blogini täyttää parin päivän päästä viisi. Niin se aika rientää!

    Tuo on hyvä pointti, että jutuista on hyvä käydä kunnolla ilmi, missä maassa (tai missä päin isossa maassa) ollaan. Joskus sitä joutuu ihmettelemään ja jopa googlaamaan, vaikka ihan hyvin yleisesti kartalla olenkin. Kaikkia kohteita ei vain voi tietää tai muistaa, vaikka matkailusta ja maantiedosta tykkäänkin. 🙂

    Mä menisin mielelläni puolison kanssa Tampereelle Villaan tai Torniin. Ei ole hetkeen tullut käytyä Tampereella, niin se hoituisi siinä samalla. 🙂

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.8.2019 at 20:05

      Kiitos Jenni! Onnea myös 5-vuotiaalle 🙂 Tietyt kaupungit ja maat osaa sijoittaa kartalle, mutta kieltämättä jos on vieraampi paikka (esim. Mt.Elbrus) niin sitten hyvä kirjoittaa heti alkuun missä maassa ollaan. Monesti myöskään kansallispuistot, rotkot, linnat jne. eivät ole nimeltä tuttuja, mutta aika hyvin kollegat kertovat juttujen alussa mihin päin ko. paikat voi sijoittaa.

  • Reply
    Hanna Koooo
    9.8.2019 at 10:00

    Onnea 3 veelle! 🙂 Puolison veisin minilomalle. Melkein mikä tahansa kaupunki saattaisi valikoitua kohteeksi, mutta valitaanpa tässä vaiheessa vaikkapa Kuopio tai Helsinki. 🙂

  • Reply
    Kukka
    9.8.2019 at 11:06

    Paljon onnea!

    Solo Sokos Hotel Torni Tampere kiinnostaa ja sinne lähtisin ystävän kanssa!

  • Reply
    Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
    9.8.2019 at 15:33

    Onnittelut 3-vuotiaalle blogille!
    Jos voittaisin, kävisin äitin kanssa minilomalla Pietarissa nyt kun syksyllä on tulossa ilmainen e-viisumi tuonne suunnalle, eikä ole tullut käytyä vielä omassa itänaapurissa 🙂

  • Reply
    Jenni / Globe Called Home
    9.8.2019 at 17:43

    Onnittelut pitkästä blogihistoriasta! Minä yöpyisin perheeni kanssa jossain Helsingin keskustan Sokos-hotelleista, ehkäpä Tornissa. Pitäisi tutkia, miten eri hotellit ottavat huomioon vauvaperheen – tämä kun on itselle vähän uusi juttu, ja kokemusta on vain dinkkumatkailusta! Joka tapauksessa joulukuussa tarkoitus tulla Suomeen lomalle, ja yleensä olemme ainakin osan aikaa poissa sukulaisten nurkista. 🙂

  • Reply
    Jenna / Citylights & Sunsets
    9.8.2019 at 18:29

    Tampereen Tornihotelliin lähtisin mieheni kanssa. Asuttiin Tampereella 5 vuotta sitten ja olisi ihan mieletöntä päästä fiilistelemään vanhoja kotinurkkia taas piiitkästä aikaa. Niin paljon koko kaupunki on muuttunut, hyv ä kun samaksi tunnistaa.. 🙂

  • Reply
    Jani
    10.8.2019 at 07:35

    Onnea blogille. Mikäli voittaisin yön Sokos hotellissa, niin en sitä itse käyttäisi vaan antaisin sen lahjaksi vanhemmilleni, jotka viettävät tänä syksynä 70 ja 75 vuotissynttäreitä – ja 51-vuotis hääpäivää. Saisivat itse valita mihin hotelliin menevät – ja toimisin itse vaan heille autonkuljettajana. Eivät ole matkailleet ja Suomessa hotelliyö olisi heille luksusta.

  • Reply
    Piyya
    10.8.2019 at 09:33

    Onnea kolme vuotiaalle blogillesi !
    Minusta on myös hauska seurata tuota statistiikkaa ja nimenomaan siltä kannalta että mikä juttu voi yhtäkkiä saada siivetvalleen ja joku omasta mielestä kiva juttu ei kiinnosta oikeastaan ketään !
    Hotelliloman viettäisin ystävän kanssa Tampereella tai Helsingissä

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.8.2019 at 20:06

      Kiitos Piyya! Statistiikan seuraaminen on kivaa ja sitä tulee tehtyä jos nyt ei ihan päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä.

  • Reply
    Katja / Historia de Viajes
    10.8.2019 at 18:33

    Onnea kolmivuotiaalle!
    Hotelliloma Tampereella tai Turussa kelpaisi juuri eikä melkein. Ja äidin pakkaisin matkalaukkuun reissulle mukaan, kun harvemmin tulee oikeastaan Suomessa matkusteltua.

  • Reply
    Masentuneen äiti
    10.8.2019 at 21:59

    Antaisin palkinnon tyttärelle ja hänen avopuolisolleen. Kesä meni heillä työskennellessä, muuttaessa toiselle paikkakunnalle ja tytär jäi myös auton töytäisemäksi, joten kesä ei ollut kamalan iloinen.

    Haluaisin antaa heille tälläisen rentoutumismahdollisuuden ja vaikka Helsinkiin Torniin. Saisivat nauttia toisensa seurasta, herkullisesta aamupalasta ja tutustua ympäristöön.

  • Reply
    Minna
    11.8.2019 at 13:55

    Helsingissä ehdottomasti 🙂

  • Reply
    Kira H
    11.8.2019 at 18:39

    Paljon onnea blogillesi! Lähtisin viettämään hemmotteluviikonloppua serkkuni kanssa Kolille tai ystävieni kanssa Helsingin Torniin.

  • Reply
    Inka / Ollaanko jo perillä?
    11.8.2019 at 20:28

    Hurjan paljon onnea kolmevuotiaalle! 🙂 Ja pakkohan se on omaa onnea arvonnassakin koittaa! Lähtisin puolisoni kanssa Tampereelle torniin tai Helsinkiin mihin vain!

  • Reply
    Kaija
    11.8.2019 at 21:52

    Onnea blogillesi! Helsingin Tornissa olisi ihana yöpyä yhden Merjan kanssa 🥰🥰

  • Reply
    Virpi/Hätälasku matkablogi
    11.8.2019 at 23:29

    Onnea 3-vuotiaalle! Niin ne vuodet vierii huomaamatta mukavan tekemisen parissa. Matkailu ja bloggaaminen, siinä ovat myös minun kaksi aikasyöppöä! 😀

    Sokos hotelliin lähtisin mielelläni lomalle! Mukaan ottaisin ystäväni ja joku pääkaupunkiseudun Sokos hotelleista toimisi majapaikkana, ehkä Torni!

  • Reply
    Kirsti Rämö
    11.8.2019 at 23:55

    Mieheni kanssa Helsinkiin hotelli Torniin, en ole koskaan ollut joten haluaisin senkin kokea kerran elämässä.Kävisimme katsomassa lastenlapsia jotka asuvat Helsingissä ja Seurasaari on ihana mieheni vei minut sinne joskus seurustelun alussa 20 v sitten.

  • Reply
    Aurora
    12.8.2019 at 09:02

    Kouvolassa on pitänyt jo pitkään käydä poikaystävän kanssa eli sinne ❤️😊

  • Reply
    Sini
    12.8.2019 at 09:15

    Onnittelut!!

    Haaveena olisi Torni Helsingissä yhdessä nuorimmaisen poikani kanssa. Hän ei vielä ole päässyt yhteiselle reissulle äidin kanssa toisin kuin vanhemmat sisaruksensa ☺️

  • Reply
    Jonna Tiittanen
    12.8.2019 at 10:11

    Torni Helsinki
    Ottaisin mukaan äitikaverin jonka kanssa meillä on samanikäiset lapset. Ollaan tunnettu vasta 1,5 vuotta, mutta tuntuu että oltaisiin aina tunnettu.
    Saataisin pieni äitihömppä loma syöden, shoppaillen ja nukkuen 😀

  • Reply
    Johanna
    12.8.2019 at 10:29

    Onnea blogille! Tyttären kanssa lähtisin Turkuun shoppaileen, tuo Wiklund olisi hyvällä paikalla 🙂

  • Reply
    Marika
    12.8.2019 at 10:53

    Kovin äkkiä vuodet vierii. Tampereelle olisi kiva tulla siskoni kanssa lomalle, Torni-hotellissa olisi hieno yöpyä.

  • Reply
    Hanna-Mari
    12.8.2019 at 11:00

    Voitaisiin ottaa arjesta breikki ja mennä miehen kanssa vaikka upeaan Sokos Hotel Torniin Tampereelle kaupunkilomalle 🙂

  • Reply
    SAMP
    12.8.2019 at 12:39

    Onnea 3-vuotiaalle ☺️ Helsingissä tulee käytyä säännöllisesti siskon luona, joten Torni -hotellia olisi kiva kokeilla! Mukaan pääsisi sisko staycationille!

  • Reply
    Myy
    12.8.2019 at 12:39

    Torni Helsinkiin staycationille yhdessä poikaystäväni kanssa!

  • Reply
    Henna
    12.8.2019 at 12:40

    Turussa en ole käynyt, joten Turun Seurahuoneelle yhdessä mieheni kanssa 🤗

  • Reply
    Lena
    12.8.2019 at 12:41

    Helsingissä käyn säännöllisesti, Tornia en ole vielä kokeillut, joten sinne siis! Mukaan pääsisi tyttäreni tai ystävä.

  • Reply
    Päivi
    12.8.2019 at 12:42

    Siskon kanssa Helsingin Torniin!

  • Reply
    Anniina Tuhkanen
    12.8.2019 at 13:55

    Miehen kanssa Torniin Helsinkiin.

  • Reply
    Jonna
    12.8.2019 at 15:17

    Voisin tuon puolison vaikka Kolille viedä 🙂

  • Reply
    Riitta
    12.8.2019 at 17:27

    Turkuun vois poiketa 🤗

  • Reply
    Henna Ljung
    12.8.2019 at 17:40

    Pitkään ollut suunnitteilla ”pääkaupunki tutuksi”-matka hyvän ystävän kanssa. Presidentti olisi siis valinta, Paolan suunnittelemat huoneet 👍

  • Reply
    Heinik
    12.8.2019 at 18:35

    Avopuolisoni veisin Sokos hotel Presidenttiin 🙂

  • Reply
    Virve
    12.8.2019 at 19:41

    Viru olis tarpeeksi kaukana arjesta.. 😀

  • Reply
    Sari Hey
    12.8.2019 at 20:58

    Mieheni kanssa Estoriassa

  • Reply
    Sari / matkalla lähelle tai kauas
    12.8.2019 at 21:41

    Onnea kolme vuotiaalle blogille!
    Hesassa voisi olla kiva käydä kääntymässä ja käydä vaikka teatterissa.

  • Reply
    Mirja Kataja
    12.8.2019 at 21:58

    Onnea blogille❤ omaani vasta kehittelen😊. Miehen kanssa lähdettäisiin Turkuun tapaamaan kummityttöä tai Tampereelle viettämään kulttuuri viikonloppua Torniin👍

  • Reply
    Maria Irene Numminen
    13.8.2019 at 07:43

    Todennäkösesti Helsinki… ellei sit just sillon oo rahaa lähtee johkin pidemmälle reissuun. Hyvä kamu messiin tai aikuinen tytär.

  • Reply
    Essi
    13.8.2019 at 08:05

    Vaimon kanssa tampereen tornissa

  • Reply
    Riitta
    13.8.2019 at 09:44

    Puolison kanssa Sokos Hotel Torni tai Presidentti tai Vaakuna 🙂

  • Reply
    Anne Myllykorpi
    13.8.2019 at 11:58

    Majoittuisin mieluiten Jyväskylään Solo Sokos Hotelli Paviljonkiin – ja Juhan kanssa lähtisin. Yhdessä jo 31 vuoden ajan. Hotellireissuista tykkäämme.

  • Reply
    Sari
    13.8.2019 at 12:29

    Koli ja Kolin maisemat kelpais täällä!

  • Reply
    Vintagentti
    13.8.2019 at 12:40

    En ole käynyt koskaan Kolin kansallismaisemissa: sinne siis suuntaisin minilomalle oman aviomiehen tai ystävän kanssa.

  • Reply
    Tiia Mäenpää
    13.8.2019 at 12:46

    Onnittelut 3-vuotis synttäreistä! 🙂 Haluaisin kovasti testata Tallinnan Solo Sokos Hotel Estorian. Yllättäisin poikaystäväni ottamalla hänet mukaan <3

  • Reply
    JennaO
    13.8.2019 at 16:26

    Oikein paljon onnea! Yöpysin Tampereella mieheni kanssa 🙂

  • Reply
    MarjaKoo
    13.8.2019 at 17:18

    Tampereen Torni tulee ensimmäisenä mieleen, mieheni veisin sinne hemmottelulomalle.

  • Reply
    Merja Merehinen
    13.8.2019 at 21:44

    Tampereen Torni, yhdessä Kiinanmuuri vaelluskaveri Leenan kanssa,

  • Reply
    Maria
    14.8.2019 at 00:03

    Serkun kanssa Helsingissä!

  • Reply
    Ansku-Glitteri addikti
    14.8.2019 at 12:40

    Onnea! Tiedän tunteen, bloggaaminen vie tuhottomasti aikaa mutta on se kyllä myös sen arvoista. Parasta siitä tekee lukijat 🙂

    Lähtisin mieheni kanssa Kolille. Yhteistä lomaa kun ei ole kunnolla ehditty pitää pitkään aikaan.

  • Reply
    Terhi J.
    14.8.2019 at 14:39

    Oulun Edeniin olis kiva päöstä mieheni kanssa.

  • Reply
    Nina
    14.8.2019 at 22:52

    Mieheni kanssa Helsinkiin =).

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    16.8.2019 at 17:06

    Taidan muistaakin joitakin ensimmäisiä postauksiasi. Tykkäsin heti alusta asti blogistasi, joten on kiva, että olet jaksanut jo näin monta vuotta. Onnea blogisynttäreistä! Arvonnan osalta me miehen ja lasten kanssa ollaan haaveiltu reissusta Kolille, eli ehkä Break Sokos Hotels Koli tai sitten joku Helsingin hotelleista.

  • Reply
    Henna
    17.8.2019 at 08:06

    Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet minilomaa Rovaniemelle mieheni kanssa.

  • Reply
    Eeva / Eevagamunda-blogi
    17.8.2019 at 11:31

    Onnea kolmevuotiaalle! 🙂

    Minä veisin espanjalaisen mieheni legendaariseen Torni-hotelliin Helsingissä.

  • Reply
    Periaatteen Nainen
    17.8.2019 at 21:46

    Staycation Tornissa kelpaisi 🙂 Mukaan tarttuisi ehkä uus heila!

  • Reply
    VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa
    18.8.2019 at 08:47

    Paljon onnea 3-vuotiaalle! Sitä ei kyllä uskoisi heti millainen aikasyöppö blogi on, siihen saisi kyllä laitettua niin monta tuntia ettei edes vuorokauden tunnit riittäisi. Siun blogia on kyllä ollut ilo aina lukea, täältä on otettu monta vinkkiä talteen.

    Itse käyttäisin lahjakortin Bomballe, se on ollut haaveissa jo pidemmän aikaa ja on yksi tämän vuoden must kotimaan kohteista – sinne on päästävä ehdottomasti 2019 vuoden puolelle. Kylpylä kiinnostaa erityisesti ja veisin avopuolisoni reissuun sinne.

    Onnea vielä!

    • Reply
      Merja / Merjan matkassa
      28.8.2019 at 20:10

      Kiitos Veera! Blogiin saa kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon. Vaikka arvelin jo etukäteen, että ajankäyttö tulee olemaan haasteellista, en osannut arvata että näin paljon menisi. Mutta mukavaa puuhaa tämä on, en valita 🙂 Kiva kuulla, että olet tykännyt jutuista <3

Leave a Reply