Yleinen

Instagram Travel Thursday: Matkailun värit

3.11.2016

Minkä värinen on matkailu? Onko se sininen kuten meri tai taivas vai valkoinen kuten lumi? Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta Instagram-tililläni julkaistujen kuvien avulla väritän nyt omaa matkailumaailmaani.

Sininen

Instagram-tililläni on paljon kuvia järveltä. Kesämökki on meille kesäisin toinen koti ja siellä vietetään paljon aikaa. Luonnollisesti tulee kameralla napsittua paljon järvimaisemia. Päijänteellä käymme ainakin kerran kesässä koko perheen voimin ja sen rantoja on kuvattu ahkerasti Instagramiin. Kirjoitin vähän aikaa sitten Nizzan matkastamme ja siellä käytin myös kuvituksena Instassa olevia kuvia. Colline du Chateau´lta otettu kuva merelle ja rantakadulle päin näyttää Välimeren sinisen värin kauniimpana kuin koskaan eikä sinisellä taivaallakaan näy yhtään pilvenhattaraa.

Sininen, puhdas järvi kutsuu uimaan

Sininen, puhdas järvi kutsuu uimaan

Näkymät Linnakukkulalta

Valkoinen

Valkoinen väri tuo Suomessa asuvalle ensimmäisenä mieleen lumen ja jään. Lunta löytyy muualtakin kuin Suomesta, muun muuassa naapurimaastamme Venäjältä, jossa kävin kiipeilemässä kesäkuun alussa. Elbrusin perusleiri, joka sijaitsee 3800 metrin korkeudessa, ei tiennyt kesän tulosta vielä mitään. Siellä oli täysi talvi, vaikka alhaalla laaksossa jo puut viheriöi ja nurmikko kasvoi kohisten. Valkoiset lumihuiput olivat myös kovasti  mieleeni, kun kävin kuusi vuotta sitten Nepalissa. Himalajan vuoristossa on maailman ainoat yli 8000 metriä korkeat vuorenhuiput ja vaikka muualtakin hienoja vuoristomaisemia löytyy, Himalaja edustaa minulle niitä maailman upeimpia.

Ylläksen rinteet

Ylläksen rinteet

 

Elbrusin rinteiltä

Elbrusin rinteillä

 

Himalajan lumihuippuja Nepalissa

Himalajan lumihuippuja Nepalissa

Vihreä

Palmupuiden kuvat Instagramissa ovat yhtä kuin loma. Siellä missä palmut huojuvat, ei töitä tehdä, vaan nautitaan lomasta.

Palmupuut Dubaissa

Palmupuut Dubaissa

Punainen

Punaista väriä on näkynyt Instagram-tililläni lähinnä talojen seinissä. Perun matkalla muutama vuosi sitten vierailimme Santa Catalinan luostarissa, jossa rakennusten punainen väri toi erilaista kontrastia muuten niin luostarimaiseen miljööseen.

Viehättävässä Villefranche-sur-Merin kylässä voi nähdä värikkäitä taloja kalasataman läheisyydessä. Kapeat ja söpöt pienet kujat suorastaan kutsuvat kävelemään ja nauttimaan kalastajakylän tunnelmasta.

Balat on Istanbulin värikkäin kaupunginosa. Sen mäkisillä kaduilla voi aistia menneen ajan tunnelmaa. Suuria turistilaumoja ei tule vastaan, vaan saat kävellä rauhassa. Katujen yli viritetyt pyykkinarut heiluvat tuulessa ja yksinäinen kissa mouruaa oven edessä. Muista laittaa hyvät kengät jalkaan, koska et malta poistua mukulakiviltä ennenkuin eri väriset talot on tutkittu edestä ja takaa.

Santa Catalinan luostari

Santa Catalinan luostari

 

Villefranche-sur-Mer

Villefranche-sur-Mer

 

Balatin kaupunginosa Istanbulissa

Balatin kaupunginosa Istanbulissa

Oranssi

Dubain lomalla kävimme jeeppisafarilla. Olihan se aikamoista menoa ylös ja alas dyynejä. Auton ikkunasta näkyi välillä vain taivasta ja olin onnellinen, että sain istua takapenkillä enkä tiennyt mitä seuraavaksi oli edessä. Hiekka oli oikeasti ruskeaa, mutta kuvassa se näyttää oranssilta. Liekö auringonvalolla osuutta asiaan.

Jeeppisafarilla Dubaissa

Jeeppisafarilla Dubaissa

Turkoosi

Turkoosi väri tuo mieleeni upean Peyto Laken Kanadasta. Järvi on Kanadan Kalliovuorten sinisin, vai pitäisikö sanoa turkoosein. Turkoosi väri tulee kalliossa olevasta ”pölystä”, jota kesäisin valuu sadevesien mukana järveen. Tämän väristä järveä en ole nähnyt missään muualla.

Peyto Lake

Peyto Lake

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Kesämökki on parasta kesässä
Auringonnousu Poon Hillillä
Icefield Parkway – Kanada

Tämä blogikirjoitus on osa kuukausittaista Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, RIMMA+LAURA ja Muru Mou. Tempauksen ohjeet löydät täältä. Minut löytää Instagrammista nimellä mertsi_k

  • Reply
    sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
    3.11.2016 at 09:33

    Jeeppisafariikuvassa on kivat värit. Sininen taivas ja vastapainona oranssi hiekka. Tälläiset väripostaukset sopivat hyvin tähän harmaan värittämään marraskuuhun.

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 11:51

      Kiitos Sarsa 🙂 Joskus tällaiset nopeasti napatut kuvat onnistuvat yllättävän hyvin. Väriä tähän harmaaseen marraskuuhun tarvitaan, onneksi nyt on lunta, niin ei ole niin pimeää.

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    3.11.2016 at 09:54

    On niin kauniita ja värikkäitä kuvia, että en osaisi päättää mihin maisemaan hyppäisin jos voisin. Ehkä tällä kertaa Kanadaan, sillä tuo turkoosi järvi olisi nähtävä omin silmin! 🙂

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 11:53

      Kiitos Terhi 🙂 Kanadassa riitti kauniita maisemia vaikka millä mitalla. Peyto Lake oli upea, koska tuo turkoosi väri oli niin erikoinen.

  • Reply
    Nina
    3.11.2016 at 12:37

    Tuo Dubain aavikon murretun oranssin sävy kyllä hipoo täydellisyyttä! Aavikolla on muutenkin aivan oma tunnelmansa 🙂

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 11:55

      Kiitos Nina 🙂 Aavikolla napattu kuva onnistui yllättävän hyvin, vaikka kiireessä sen otin. Jeeppejä ei voinut laittaa pauselle kuvan ottamisen ajaksi 😉

  • Reply
    Nina
    3.11.2016 at 12:38

    Tuo Dubain aavikon murretun oranssin sävy kyllä hipoo täydellisyyttä! Aavikolla on muutenkin aivan oma tunnelmansa 🙂

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    3.11.2016 at 14:21

    Minä olen nähnyt Itävallassa ja Saksassa tuon värisiä jokia. Niihin vesi tulee Alppien sulamisvesistä. Liekö niissäkin jotain samaa ”pölyä” mukana, koska vesi todellakin oli juuri noin turkoosia.

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:01

      Kiitos kommentista Anna! Olen kuullut, että muualtakin näitä turkoosin värisiä järviä ja jokia löytyy. Alpeilla saattaa olla sitä samaa ”pölyä” tai jotain muuta, mikä veden värin värjää,

  • Reply
    marikaw
    3.11.2016 at 21:53

    Näistä kuvista mua viehätti nyt talvimaisemat! Odotan niin fiiliksissä että pääsee rinteeseen lautailemaan ihanaan lumimaisemaan. 🙂

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:04

      Kiitos Marika 🙂 Nyt sitä lunta on, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Rinteitäkin kuulemma jo auki. Nyt äkkiä nauttimaan, kun ensi viikolla kuulemma sataa vettä.

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    4.11.2016 at 09:57

    Lumikuvat on erityisen ihania! Lumi ja vuoret on ihan parasta 🙂

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:06

      Kiitos Tanja 🙂 Niin samaa mieltä 😉

  • Reply
    Jenni / Unelmatrippi
    4.11.2016 at 18:46

    Voi vitsi noita Himalajan lumihuippuja, upea maisema! Vuoret ovat mykistävän kauniita.

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:12

      Kiitos Jenni 🙂 Himalajan lumihuiput on minunkin suosikit.

  • Reply
    Pirkko / Schildt
    4.11.2016 at 20:56

    Kiva lähestymistapa tähän aiheeseen! Keltainen jäi uupumaan 🙂

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:17

      Kiitos Pirkko 🙂 Keltainen jäi pois sekä musta. Kuvia olisi löytynyt, mutta aika loppui kesken.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    4.11.2016 at 22:17

    Kyllähän nuo auringossa kylpevät upeat valkohuippuiset vuoret on iloa silmille. Joskus muistan lentäneeni Himalajan yli auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta ja oli se kyllä upea näky! Samoin Alpeilla on tullut nautittua upeista maisemista, niin kuin Dolomiiteillä.

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:19

      Kiitos kommentista Rami. Lentokoneesta vuoria on kiva katsella, jos on selkeä ilma. Nepalissa kävin pienkoneella vuoristolennolla, jossa kävimme kääntymässä Everestillä. Se oli niin hieno kokemus, että itku meinasi päästä. Siitä voisikin tehdä oman postauksen.

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    5.11.2016 at 07:39

    Kuvista löytyy kyllä paljon värejä, kun niitä alkaa etsimällä etsiä. Ja nimenomaan kuvan pääasiallisia värejä. Tuo dyynien väri on kyllä hieno!

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:22

      Kiitos Teija! Aavikkokuva onnistui yllättävän hyvin, vaikka kiireessä se tuli napsaistua.

  • Reply
    Annika | Travellover
    5.11.2016 at 18:52

    Maailmassa todella on väripaletin kaikki värit. Auringonlasku aavikolla on uskomaton kokemus. Dubaissa retki jätti liian lähelle asutusta, mutta Omanissa ja Qatarissa oltiin niin kaukana katuvaloista, että todella ympärillä oli vain hiekkaa ja auringon laskettua täydellinen pimeys. Sinun kuvassasikin näkyy, miten tuuli kuvioi hiekan pinnan. Se on kaunista.

    • Reply
      mertsik
      12.11.2016 at 12:29

      Kiitos kommentista Annika! Aavikkoretki Omanissa tai Qatarissa kuulostaa upealta. Dubaissa tosiaan olimme lähellä ”sivistystä” mutta ensimmäiseksi aavikkokokemukseksi se oli hieno 🙂

Leave a Reply