Vuosi 2019 tarjoili monenlaisia matkoja. Aasia oli Euroopan lisäksi suosiossa, koska kaikki vuoden kaukomatkat suuntautuivat sinne. Sitä en alkuvuodesta vielä arvannut, että tie veisi Kiinaan peräti kaksi kertaa – eri kohteisiin tosin.
Missäs kaikkialla sitä tulikaan vuoden aikana käytyä?
Tammikuu
Vuosi vaihtui Thaimaassa Ao Nangin hiekkarannalla. Lähetimme paperilyhdyn taivaalle satojen muiden kanssa vuoden viimeisillä minuuteilla ja kun se oli kadonnut horisonttiin, kävelimme rantakatua pitkin väistellen iloisia juhlijoita. Kahden viikon loma Krabilla oli ihanan rentouttava ja ehdimme sinä aikana vierailla monilla lähisaarilla sekä kiivetä Tiikeriluolatemppeliin.
Loppulomasta Pabuk-myrsky uhkasi pitää meidät sisätiloissa. Onneksi myrsky kääntyi lopulta niin, että vain sen kapea reuna osui Krabille ja kokonaisia sadepäiviä oli yksi. Kova tuuli ja sade näkyivät seuraavana aamuna rannassa, jossa oli puista tippuneita lehtiä sekä muuta roskaa. Aallokko oli siirrellyt myös rantahiekkoja, mutta loppujen lopuksi vahingot olivat pieniä Thaimaan muihin osiin verrattuna.
Loppiaisen jälkeen palasimme pimeään ja kylmään Suomeen. Arki nappasi meidät kiireiseen pyöritykseen ja pian lomasta oli enää vain kaunis muisto jäljellä.
Lue lisää: Uudenvuodenaatto Krabilla
Helmikuu
Helmikuun lopulla menimme viikonlopuksi perinteiselle Tukholman risteilylle siskoni ja lasten kanssa. Lauantaina oli ajatuksena käydä uudistetussa kansallismuseossa. Moni muu oli suunnitellut samoin ja meitä vastassa oli pitkä jono, joka ei tuntunut liikkuvan minnekään. Hetken aikaa seisoimme jonon jatkona kylmässä tuulessa, mutta päätimme pian luovuttaa ja mennä kiertelemään kauppoja nuorison iloksi.
Maaliskuu
Maaliskuussa ostin ex-tempore lennot Vilnaan. Se oli myös ensimmäinen soolomatkani. Kahden viikon varoitusajalla matkakaveria tuskin olisi löytynyt enkä alkanut sitä edes etsimään. Päätin, että nyt kokeilen miltä tuntuu reissata yksin.
Viikonloppu sujui mukavasti ja ehdin nähdä Vilnaa monipuolisesti, vaikka siellä olikin huonot kelit vastassa. Sunnuntai jäi ikimuistoina mieleen, kun Trakain linnassa käsipuoleeni tarttui ukrainalainen Margareta. Hänen kanssaan kierrettiin linna ja käytiin vielä kahvillakin ennen paluuta Vilnaan. Erikoisen tästä tekee se, ettei meillä ollut yhteistä kieltä. Hän osasi muutaman sanan englantia ja minun venäjänkielen taitoni oli pyöreä nolla. Elekielellä ja arvaamalla saimme jotain jutun tynkää aikaiseksi.
Lue lisää: Matkavinkit Vilnaan
Kuun lopulla piipahdimme naisporukalla Tallinnan risteilyllä. Maissa emme käyneet huonon sään takia. Matkan tarkoitus oli pitää hauskaa ystävien kanssa ja siinä myös onnistuimme.
Huhtikuu
Huhtikuu meni lähimatkaillessa kotimaassa. Teimme viikonloppureissuja niin Haminaan kuin Helsinkiin. Kesämökkikausi alkoi kuun lopussa, jolloin aurinkoinen +20 sää helli meitä. Harvoin pääsemme näin hyvällä säällä siivoamaan mökkiä talven jäljiltä. Nyt otimme ihanasta ilmasta kaiken irti ja saimme suurimman osan pihatöistäkin tehtyä viikonlopun aikana.
Toukokuu
Kun vapusta oli selvitty, olikin jälleen kaukomatkan aika. Lähdimme ystäväporukalla Kiinaan. Tutustuimme viikon aikana Pekingiin sekä teimme muutaman päivän vaelluksen Kiinan muurilla. Saimme tutustua muurin hiljaisempiin osiin ja siellä sai keskittyä kaikessa rauhassa upeisiin näköaloihin. Muita vaeltajia näimme vain kourallisen. Tuntui uskomattomalta kiipeillä portaita ylös ja alas historiallisissa maisemissa. Peking ei tehnyt niin suurta vaikutusta, vaikka hienoja paikkoja sielläkin näimme. Tämän reissun kohokohta oli ehdottomasti muurivaellus.
Lue lisää: Jinshanling – Kiinan muurin kaunein osuus
Heinäkuu
Heinäkuun alussa alkoi kesäloma ja mikäs sen parempi tapa aloittaa pitkät vapaat kuin lähteä reissuun. Tällä kertaa sain matkakaveriksi nuorimman tyttären ja lensimme Kroatiaan. Alunperin tarkoitus oli lomalla Cavtatissa, mutta aikataulusäätöjen jälkeen päädyimme lopulta Dubrovnikiin. Koska kaupunki oli meille tuttu muutaman vuoden takaa, käytimme sitä lähinnä ”tukikohtana” ja teimme retkiä niin Bosnia-Hertsegovinaan kuin Montenegroon sekä piipahdimme myös viehättävässä Cavtatin kalastajakylässä. Reissu oli ihana ja siitä oli hyvä jatkaa lomailua kotimaan puolella.
Lue lisää: Cavtat – Kroatian helmi
Retkipäivä Bosnia-Hertsegovinaan: Kravicen vesiputous ja Mostar
Hurmaava Montenegro
Lokakuu
Kesäreissun jälkeen oli matkojen suhteen hiljaista. Mutta sitten tuli syksy ja reissuja olikin yhtäkkiä kalenterissa monta jonossa.
Ensimmäisenä vuorossa oli Lontoo, johon matkustin mieheni kanssa muutaman päivän syyslomalle. Kaupunki oli meille molemmille tuttu entuudestaan. Edellisestä reissusta oli ehtinyt kuitenkin vierähtää muutama vuosi, joten oli kiva käydä katsomassa mitä Lontoolle nyt kuului.
Matkan ajankohta sattui samaan aikaan superlauantain eli Brexit-sopimusäänestyksen kanssa. Kaupungilla näkyi poliiseja sekä mielenosoitukseen valmistautuvia kansalaisia. Heillä näkyi olevan kylttejä niin puolesta kuin vastaan. Me lähdimme kaupungin hulinasta Thamesin jokiristeilylle ja vietimme päivän Greenwichissä. Viikonlopun aikana kävimme myös Sky Gardenissa aamiaisella, British museumissa, Hyde parkissa sekä lähtöpäivänä Towerin linnassa.
Lue lisää: Towerin linna – historian havinaa Lontoossa
Marraskuu
Marraskuun alussa kävimme naisporukalla Riiassa. Vietimme siellä ystävämme syntymäpäiviä ja matka oli meidän yllätyslahja hänelle. Riika oli kaunis harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta. Asuimme vanhassakaupungissa kivassa Radi un Draugi -hotellissa, josta löytyi neljän hengen huone. Se oli ihan parasta! Riika ansaitsee vielä joskus uuden reissun kesäaikaan.
Lue lisää: Riika – loistava kohde tyttöjen viikonlopulle
Riian jälkeen oli vuorossa Viking Linen järjestämä lehdistömatka Tukholmaan. Menimme Mariellalla yli ja seuraavana päivänä tutustuimme Djurgårdenin monipuoliseen tarjontaan. Kävimme muun muassa huhtikuussa avatussa Baltic Sea Science Centerissa, näyttämötaiteen museossa sekä Abba-museossa. Ohjelma oli tiivis, kuten lehdistömatkoilla yleensä, mutta kohteet olivat mielenkiintoisia ja varsinkin Abba-museo oli ihan superkiva paikka.
Lue lisää: Tukholma – tekemistä Djurgårdenissa
Marraskuun lopussa lähdin siskoni kanssa viikoksi Hongkongiin. Hongkongin kiihtyvät mielenosoitukset varjostivat matkalle lähtöä. Teimme viime hetkellä matkaohjelmaan muutoksen siirtyä ensimmäisten lomapäivien jälkeen Macaon puolelle. Olisimme siinä vaiheessa vaihtaneet hotellia muutenkin.
Hongkongissa oli kuitenkin meidän matkamme aikana rauhallista. Kolmen päivän aikana saimme rauhassa katsella nähtävyyksiä, koska muut turistit loistivat poissaolollaan. Victoria Peakilla oli meidän lisäksi noin 10 ihmistä.
Lue lisää: Hongkong kolmessa päivässä
Loppuloman vietimme Macaossa, joka on tunnettu kasinoistaan, mutta olihan siellä paljon muutakin. Löysimme kaunista arkkitehtuuria, temppeleitä ja kirkon raunioita. Olin itseasiassa iloinen, että päätimme viettää enemmän aikaa Macaossa kuin päivän, koska nähtävää siellä riitti.
Lue lisää: Macao – porugalilaista tunnelmaa ja kasinoiden loistetta
Vuoden aikana kävin kymmenessä maassa, joista uusia olivat Latvia, Liettua, Kiina, Bosnia-Hertsegovina ja Montenegro. Matkat kasaantuivat vuoden mittaan aika epätasaisesti. Loppuvuodesta kävin reilun kuukauden aikana neljässä eri maassa ja yksi niistä oli kaukokohde. Sen jälkeen oli takki aika tyhjä eikä heti tehnyt mieli minnekään.
Viime vuodesta oppineena yritän ajoittaa tulevat reissut niin, etteivät ne ole yhdessä ryppäässä vaan mielummin ripoteltu tasaisesti pitkin vuotta. Katsotaan miten käy. Tällä hetkellä suunnitelmissa on vasta yksi reissu, mutta itseni tuntien niitä on tulossa vuoden mittaan muitakin.
Minkälainen reissuvuosi 2019 oli sinulle?
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Katsaus matkavuoteen 2016
Katsaus matkavuoteen 2017
Katsaus matkavuoteen 2018
32 Comments
Piyya
5.1.2020 at 08:49Huh miten hieno matakavuosi sinulla takana. Ymmärrän kyllä tuon ajatuksen siitä, että reissut voisi jakaantua tasaisemmin kun pientä palautumistakin tarvitsee varsinkin kun reissujen välissä köyntöisdäkin.
Jännittävää odottaa minkälaisia matkoja uusi vuosi tuo sinulle tullessaan.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 11:53Kiitos Piyya! Reissuilla on välillä tapana kasaantua, mutta minulle sopisi paremmin sellainen sykli, että välillä saisi kotimaan kamaralla niitä hieman mutustella ennenkuin seuraava lento lähtee. Viime vuonna alkusyksy meni kotona ja mökillä eikä ollut reissun reissua ja sitten yhtäkkiä niitä olikin jonossa vaikka kuinka monta. Saas nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan 🙂
Martta / Martan matkassa
5.1.2020 at 12:51Olipa runsas matkavuosi! Itsellä ei ollut viime vuonna mitään suunnitelmia, kuten ei tänäkään vuonna ainoastaan toivoin, että pääsen reissuun joka kvarttaali ja se kyllä toteutui. Valitettavasti uusia maita ei tullut kuin yksi. Innostuin alkuvuodesta tuosta sinun soolomatkasta ja matkaseuran puutteessa ajattelin että voisin kanssa kokeilla yksin reissaamista, mutta se sitten jäi kuitenkin tekemättä…
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 11:58Kiitos Martta! Toivottavasti pääset tänä vuonna kokeilemaan soolomatkailua (tai jos haluat seuraa, niin täällä olisi yksi kiinnostunut 🙂 ). Se oli hyvä kokemus ja vaikka minusta ei täysin soolomatkailijaa sen jälkeen tullutkaan, niin siitä sai fiiliksen että yksinkin voi matkustaa, jos ei matkaseuraa ole tarjolla.
Maijuc
5.1.2020 at 18:22Onpa vaan ollut kattava ja monipuolinen reissuvuosi! Itsekin piipahdin vuoden aikana viidessä maassa, joista kolme oli uusia. Tein myös kaksi road trippiä jenkeissä, viettäen siellä yhteensä 6 viikkoa. Sain kuitenkin jaettua matkat niin, ettei tullut reissuähkyä
Tuo Liettua kiinnostaa, se on vielä kokematta. Täytyypä lukaista matkavinkkisi sinne.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:00Kiitos Maijuc! Road tripit Jenkeissä pure love <3 Me oltiin toissa vuonna ja hinku olisi lähteä uudestaan. Just eilen mietittiin, että milloin olisi sopiva ajankohta.
Suunnaton
5.1.2020 at 19:19Olet ehtinyt viime vuonna vaikka minne! Etenkin tuo Kiinanmuurin vaellus on jäänyt minulla mieleen sun viimevuotisista reissukokemuksistasi. Ihanaa, että teidän Hong Kongin matkanne meni myös rauhallisesti.
Saako jo udella, mikä reissu tälle vuodelle on suunnitteilla? 🙂
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:03Kiitos Suunnaton! Juu saa udella 🙂 Reilun kuukauden päästä lähdetään Australiaan. Se on mun pitkäaikainen haave ja olen siitä todella innoissani. Harmillista vaan siellä riehuvat maastopalot. Toivottavasti sinne saadaan sadetta tilannetta helpottamaan.
Sari / matkalla lähelle tai kauas
6.1.2020 at 11:53Upea matkavuosi on ollut sinulla! Näemmä näistä koosteita saa vinkkejä kin. Innostuin Kiinan muurivaelluksesta. Pitää laittaa se korvan taakse, jos Kiinaan joskus vielä pääsisimme.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:36Kiitos Sari! Kiinan muurivaellusta voin lämpimästi suositella. Siellä näki todella paljon mielenkiintoisia paikkoja ja sai nauttia luonnon rauhasta. Meidän käymissä kohteissa ei Badalingia lukuunottamatta ollut juuri muita.
Sini matkakuumeessa
6.1.2020 at 17:06Mielenkiintoinen reissuvuosi. Ja kaksi kertaa Kiinassakin kävit. 😊 Omat matkani levisivät aika tasaisesti pitkin vuotta eikä mitään reissuähkyä päässyt tulemaan. Samaan pyrin tänäkin vuonna. ☺️
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:39Kiitos Sini! Tuo olisi minullakin tänä vuonna tarkoitus, että matkat olisivat tasaisesti vuoden mittaan eikä yhdessä sumpussa. Täytyy tietysti olla onnellinen, että niitä reissuja oli, mutta saan aika nopeasti ähkyn, jos niitä on liikaa. Tämä pätee myös muihinkin asioihin kuin matkoihin 🙂
Pirkko / Meriharakka
8.1.2020 at 22:43Tuo matkojen ajoittaminen on oma taiteenlajinsa sekin. Näin jo töistä vapaana olemme todenneet, että n. 100 päivää vuodessa maailmalla on ok, kunhan jokaisen reissun jälkeen ollaan kotona vähintään yhtä kauan kuin oltiin reissussa, eli kuukauden reissun jälkeen on oltava minimissään kotona kuukausi.
Ihan aina ei onnistu, mutta joskus ollaan enemmänkin kotoa – ja etenkin kesästä iso osa, sillä jos joskus Suomessa on hyvä, niin kesällä.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:44Kiitos Pirkko! Matkojen ajoittaminen vaatii tosiaan taitoa, mutta kuten totesit, aina ei onnistu. Jos reissuun lähtee muitakin, täytyy luovia sopivien päivien suhteen ja esim. lehdistömatkan aikatauluun en voinut itse vaikuttaa. Harvoin pääsen niille mukaan, kun ovat usein keskellä viikkoa, mutta nyt tuo yksi päivä oli järjesteltävissä töiden puolesta.
Tiina Johanna / Kookospalmun alla
9.1.2020 at 15:40Ihania matkoja olet saanut tehtyä viime vuoden aikana ja todella upeita kaupunkikohteita! Eritoten mieleen jäi tuo ihana kohtaamisesi tuon ukrainalaisen rouvan kanssa. Uudet ja mielenkiintoiset ihmiskohtaamiset ovat kyllä parasta reissuissa. 🙂 Lontooseen olen itse menossa myös ensimmäistä kertaa nyt helmikuussa, joten mukava saada tosiaan lukea siitäkin. Hyvää uutta reissuvuotta!
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:48Kiitos Tiina! Trakain linna Margareta-rouvan kanssa on muistoissani ikuisesti 🙂 Alkuhämmennyksen jälkeen ajattelin antaa tilanteen viedä ja onnistunut päivä siitä tuli. Kivaa Lontoon matkaa sinulle ja ihanaa reissuvuotta! 🙂
Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
9.1.2020 at 17:28Kivoja reissuja paljon! 🙂 Hong Kong olisi kiva nähdä joku päivä! Huippua matkavuotta 2020!
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:50Kiitos Sandra ja mukavaa reissuvuotta sinullekin! 🙂
Anna | Muuttolintu
10.1.2020 at 03:03Olipas se vilkas matkavuosi, ja hienoja kohteita. Meillä oli myös aika iso reissuvuosi, vaikka uusia maita ei tainnut tulla kuin yksi. Tästä vuodesta taitaa tulla aika hiljainen, tuntuu, että taukoa kaivataan. Ihania matkoja tälle vuodelle!
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 12:55Kiitos Anna! Teillä onkin ollut aika vauhdikas tahti matkojen suhteen, joten ymmärrän että tauko tulee tarpeeseen. Tässä vaiheessa vuotta ei aina tiedä mitä tuleman pitää. Minulle on aikaisempina vuosina käynyt niin, että alkuvuodesta ei ole juuri mitään varattuna ja hiljaiselta näyttää. Sitten hupsis vaan ja huomaan, että reissuja onkin plakkarissa vaikka kuinka monta. Mukavaa matkavuotta myös sinulle! 🙂
Heidi - Maailman äärellä
10.1.2020 at 18:06Tosi kivalta ja monipuoliselta kuulostava matkavuosi sinulla takana, ja yksi tosi tuttu paikkakin siellä oli, nimittäin itsekin kävin tänä vuonna Trakain linnassa. Montenegro minulla on taas yksi tulevista ja harvoista jo suunnitelluista tämän vuoden reissuista. Minäkin taisin tänä vuonna käydä viidessä uudessa maassa: Etelä-Afrikassa, Liettuassa, Sloveniassa, Zimbabwessa ja Botswanassa. Ja enpä alkuvuodesta arvannut, että vuodestani tulisi niin Afrikka-painotteinen :).
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 13:01Kiitos Heidi! Lueskelin sinun Botswanan matkastasi ja se kuulosti niin ihanalle. Sinne olisi mahtavaa joskus päästä. Montenegro on todella kaunis ja tykkäsin siitä, vaikka vietimme siellä vain yhden päivän. Hyvää reissuvuotta sinulle! 🙂
Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning
11.1.2020 at 08:59Monipuolinen reissuvuosi sinulla takana. Kiinanmuuri oli varmasti mieleenpainuva! Myös Balkanin kuvat näyttää kauniilta, etenkin tuo vesiputous 🙂 Meillä taisi olla samoja kohteita vain Riika, josta pidin tosi paljon. Itsellä oli myös aika tiukka vuosi, 18 maata, 30 kohdetta, joten reissuväsymys iski loppuvuodesta. Tästä vuodesta tulee varmasti rauhallisempi.
Antoisaa matkailuvuotta 2020 sinulle!
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 13:07Kiitos Cilla! Huh, sinulla on ollut todella reipas matkailuvuosi. Hengästyttää pelkkä ajatus 18 maasta vuoden aikana 🙂 Riika on kiva kohde myös minun mielestä ja sinne haluaisin palata. Mutta kuten taisin kirjoittaa, niin haluaisin mennä mielummin kesällä. Aika harva lähikohde on parhaimmillaan myöhään syksyllä tai talvella. Kivaa reissuvuotta myös sinulle!
Virpi/Hätälasku matkablogi
11.1.2020 at 09:48Aivan upea matkavuosi sinulla takana. On mukava, että reissut jakaantuvat tasaisesti pitkin vuotta. Itselläni yleensä on reissun jälkeen aina sellainen fiilis, että nyt pitää saada rauhassa sulatella ja sitten taas uutta matkaa jonkin ajan päästä. 🙂
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 13:12Kiitos Virpi! Minä kuulun myös sulattelijoihin 🙂 Muistan aikanaan kun palasin kahden viikon Perun matkalta ja olin niin ähkynä kaikesta siitä mitä näimme ja koimme. Silloin olin onnellinen, että matka ei ollut pidempi, koska ei ollut enää kapasiteettia ottaa mitään uutta vastaan. Pari viikkoa kun olin ollut kotona, niin alkoi taas matkat kiinnostaa 🙂
Hanna / Parasta matkalla
11.1.2020 at 13:31Mukavia paikkoja sun reissuvuodessa! Kroatiaan haluaisin uudestaan joskus, siitä tykkäsin kovasti. Itse reissasin viime vuonna myös paljon: Vietnam, Singapore, Indonesia, Australia, Uusi-Seelanti, Fidzi, Kreikka ja Espanja. Tästä vuodesta on tulossa reissujen puolesta todennäköisesti paljon rauhallisempi:)
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 13:15Kiitos Hanna! Sinulla on myös ollut upea matkavuosi ja paljon mielenkiintoisia kohteita. Täytyykin käydä lukemassa sun blogista Australia juttuja, kun lähden sinne reilun kuukauden päästä 🙂
Espanjaan
11.1.2020 at 23:16Olipa paljon ja ilmeisen kivoja paikkoja myös. Luin juttusi Montenegron päiväretkestä. Olipa tylsä juttu tuo teidän retken viivästyminen. Varmaan harmitti. Onneksi sentään ehditte nähdä ihan mukavia juttua sieltä Montenegron puolelta. Toivoisin, että pääset sinne vielä uudelleenkin, siellä on niin paljon kaikkea kivaa ja kaunista. Olimme itse viime vuonna ja vietimme Kotorin seuduilla viitisen päivää, mikä mahdollisti esimerkiksi Lovcenin luonnonpuistoon ajamisen. Ja olimme liikkeellä omalla autolla, sekin on vähän eri juttu. Jospa joskus pääsisin Kiinaan!
Merja / Merjan matkassa
12.1.2020 at 13:20Kiitos Espanjaan! Montenegron reissu lähti huonosti käyntiin, mutta onneksi se lopulta oli tosi hyvä ja pääsimme päivän aikana näkemään paljon kaikenlaista. Omalla autolla näkisi vielä enemmän ja saisi itse määritellä kuinka kauan missäkin paikassa viipyy. Se välillä harmittaa valmiilla retkillä, jos aikaa menee odotteluun tai käydään kohteissa, jotka eivät itseä niin paljon kiinnosta. Toivottavasti pääset Kiinaan! Se on niin iso maa, että siellä riittää nähtävää vaikka moneksi vuodeksi. Nämä eri kohteet missä itse kävin viime vuonna tarjosivat ihan erilaisia juttuja.
katri / kotona ja kaupungilla
18.1.2020 at 22:00voi kuinka kiva matkavuosi sinulla ollut.
Osassa olen itsekin käynyt, mutta osa vielä käymättä.
Trakain linna on kyllä kaunis paikka. Me ollaan Baltiassa paljon kierrelty perheen kanssa.
Merja / Merjan matkassa
19.1.2020 at 10:17Kiitos Katri! Nämä yhteenvedot ovat kivoja itsellekin, kun niistä näkee missä kaikkialla on vuoden mittaan tullut käytyä 🙂 Trakain linna oli hieno paikka. Sää oli harmillisesti sateinen, mutta aurinkoisella kelillä siellä olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin.