Yleinen

Minkä karttajulisteen sinä valitset? Osallistu arvontaan!

22.4.2018

* yhteistyössä Alvar Carto*

Nuorempana ulkomailta tuli ostettua kotiin kaikenlaisia matkamuistoja. Niitä sain myös tuliaisiksi äidiltä, joka tykkäsi reissata aina kun se oli mahdollista. Kaapin päälle kertyi muun muassa erilaisia nukkeja. Oli maatuskoja, flamencoa tanssivia ja lapinpuvussa olevia. Pienelle tytölle ne olivat aarteita, ja leikkeihin niitä otettiin varoen. Kun muutin omaan kotiin ja siivoaminen lankesi myös omalle kontolle, alkoi kirjanhyllyn reunalla olevat matkamuistot ärsyttämään. Siivouspäivänä meni paljon aikaa, kun jokaisen posliiniesineen joutui pyyhkimään erikseen ja lapinnukkeja piti ulkona tomuttaa. Pikkuhiljaa nuoruudessa saadut matkamuistot siirtyivät pahvilaatikoihin varastoon ja muuttojen yhteydessä kirpputoreille.

Ensimmäisiltä Thaimaan matkoilta innostuimme pitkästä aikaa ostamaan matkamuistoja. Sieltä on kannettu kotiin puisia norsuja, pieniä pöytiä, tauluja ja buddhapatsaita. Osa niistä oli niin isoja, että ne piti ottaa matkustamoon mukaan, kun matkalaukkuun eivät mahtuneet. Gambiassa katselin myös erästä puupatsasta, joka esitti naista kantamassa vesiastiaa pään päällä. Se jäi kuitenkin ostamatta, koska tiesin, ettei sille löydy kotoa paikkaa.

Nykyisin ostan matkoilta harkiten matkamuistoja. Jääkaappimagneetti on usein ainoa tuliainen. Eksoottisimmista kohteista on tullut ostettua myös puunaamioita seinälle. Joskus olen ostanut myös kankaita, jotka olen kotiin palatessa vienyt kehystämöön ja niistä on tehty tauluja. Tauluista pidän muutenkin ja niinpä olin todella iloinen, kun sain sähköpostia Alvar Cartolta ja sain suunnitella oman karttajulisteen.

Alvar Carto ei ollut minulle tuttu yritys, mutta heidän karttajulisteita olin sen sijaan nähnyt monissa blogeissa. Heidän kauttaan voi suunnitella oman uniikin karttajulisteen haluamastaan paikasta. Julisteet ovat hyvälaatuisia ja valittavana on kolme eri kokovaihtoehtoa. Ja mikä parasta julisteet valmistetaan Suomessa.

Mietin pitkään mistä kaupungista haluan karttajulisteen. Otin tyttäreni suunnitteluavuksi ja yhdessä tuumin päädyimme Madridiin. Kokovaihtoehdoista päädyin keskikokoon 50 x 70 cm.  Viime viikolla hain sen postista ja tänään kävin ostamassa siihen kehykset. Siitä tuli todella kiva, vai mitäs sanotte?

alvar_carto

alvar_carto

madrid_alvar_carto

Minulla on hyviä uutisia myös teille. Saan ilokseni arpoa yhden karttajulisteen (arvo 39-69 €) blogini lukijoille. Arvontaan pääset mukaan kertomalla mistä kaupungista haluat karttajulisteen ja miksi. Jos osallistut myös blogin Facebook-sivulla, tuplaat voittomahdollisuutesi. Arvontaan voit osallistua 30.4.2018 saakka.

* yhteistyössä Alvar Carto*

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

  • Reply
    Jenna
    22.4.2018 at 14:33

    Nämä karttajulisteet ovat kyllä aivan ihania! Itse haluaisin julisteen Los Angelesista tai Oceanosta, jossa olen monta kesää viettänyt, tavannut upeita ihmisiä ja saanut ihania muistoja.

  • Reply
    Heidi
    22.4.2018 at 15:06

    Nämä on ihan mahtavia. Monella kaverilla on kartta kotikaupungistaan, itse haluaisin ehkä Roomasta joka oli ensimmäinen ulkomaanmatka aikuisiällä ja josta matkakipinä sai alkunsa 🙂

  • Reply
    Piyya
    22.4.2018 at 15:08

    Odotin kauan, että myguideto tekisi printin Rooman kaduista. Kun ei sitä näy eikä kuulu päädyin Pariisiin ja Barcelonaan.
    Siitä huolimatta kotiini mahtuisi vielä hyvin Rooman karttajuliste. Karttajulisteitahan ei voi olla liian montaa, eihän ? Josko tätä kautta ?

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    22.4.2018 at 15:10

    Mäkin tykkään näistä karttajulisteista ihan älyttömän paljon. Todella kauniita ja sopisivat meidän seinälle hyvin. Haluaisin karttajulisteen ehkä Helsingistä, tuosta maailman ihanimmasta kaupungista. Lasteni kotikaupungista.

    Kuitenkin ihan eniten haluaisin karttajulisteen Reykjavikista. Islanti oli äitini suuri haave ja pääsimmekin sinne, kun odotin esikoistani. Majoituimme Reykjavikissa, kävimme retkillä, käveleksimme kaupungilla ja juttelimme kaikesta maailman menosta. Erityisesti tietenkin tulevasta vauvasta. Olen ollut jälkikäteen niin onnellinen, että ehdittiin käydä Islannissa ennen äitini kuolemaa! Sain toteuttaa yhden hänen haaveensa, vain puolitoista vuotta ennen hänen kuolemaansa. Nyt Reykjavik on jäänyt yhdeksi tärkeimmäksi muistoksi äidistä – ja olin silloin itsekin todella onnellinen odottaessani ensimmäistä lasta. Kartta Reykjavikista muistuttaisi aina tästä ajasta äitini kanssa.

  • Reply
    Katja Tiihonen
    22.4.2018 at 15:30

    Lontoosta tyttärelle lahjaksi. Lontoon reissu oli hänen monen vuoden unelmansa. ?

  • Reply
    Tepa
    22.4.2018 at 15:44

    Valitsisin kartan Nizzasta, joka on ehdottomasti suosikki kaupunkini koko maailmassa ja sieltä minulla on monia ihania muistoja.

  • Reply
    Minna
    22.4.2018 at 17:46

    Kalajoki, kotikaupunki 🙂

  • Reply
    Johanna
    22.4.2018 at 18:13

    Tampere, kotikaupunki ja muutenkin ”kuvauksellinen” 🙂

  • Reply
    Kati
    22.4.2018 at 18:31

    Oulu, jää kohta muistoihin..muutto edessä!

  • Reply
    Sirkku
    22.4.2018 at 18:53

    Voi kyllä se olisi ihana kotikaupunki Tampere ❤️

  • Reply
    Maisa
    22.4.2018 at 19:24

    Miten vaikeaa valita, kun ihania kaupunkeja on niin monta! Suosikkini ovat Tampere ja San Francisco – jälkimmäisen valitsisin kuitenkin. ❤️

  • Reply
    Anne lukkala
    22.4.2018 at 19:45

    Lontoo

  • Reply
    Taija
    22.4.2018 at 20:01

    Nää niin ihania! Juuri Barcelonasta kotiutuneena ja kaupuunkiin ihastuneena valitsisin kyseisen kaupungin 🙂 Olisi seinällä aina taulu muistuttamassa aivan ihanasta lomasta! 🙂

  • Reply
    Frida Ingrid
    22.4.2018 at 20:52

    Ehdottomasti Kapkaupunki-kartta meikäläiselle! Rakastan ko. kaupunkia! 🙂

    https://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

  • Reply
    Laura
    22.4.2018 at 21:20

    Kotikaupungista, muistuttamaan juurista 🙂

  • Reply
    Johannanna
    22.4.2018 at 22:57

    New york, koska se on haaveissani mun 😀 eli sinne aion vielä joskus matkustaa ja juliste muistuttaisi unelmastani 🙂

  • Reply
    Rina
    23.4.2018 at 01:11

    Turku jossa asun. Olisi ensimmäinen karttani jos voitan.

  • Reply
    Salli
    23.4.2018 at 05:46

    Kangasala julisteen haluaisin.

  • Reply
    Hissu
    23.4.2018 at 11:33

    paljon on suurkaupunkeja ,joissa tullut kuljettua,mutta siitä huolimatta Oulu.

  • Reply
    Suunnaton
    23.4.2018 at 11:46

    Nämä karttajulisteet ovat upeita. On melkein ihme, ettei tällainen kartoista melkein fanaattisesti pitävä matkailija ole vielä sellaista hankkinut.
    Valencia olisi minun valintani. Ihana, rakas entinen kotikaupunkini.

  • Reply
    Emiliaa
    23.4.2018 at 12:15

    Oulu- juliste olisi kiva, koska se on synnyin-ja asuinkaupunkini.:)

  • Reply
    Juulia
    23.4.2018 at 12:19

    Glasgowsta, sillä asuin siellä pitkän aikaa ja olisi ihana pistää seinälle muisto niistä ihanista ajoista <3

  • Reply
    Tiia
    23.4.2018 at 13:41

    Puolasta, jonne tein ensimmäisen ulkomaan matkani viime syksynä 🙂

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    23.4.2018 at 16:30

    Karttajulisteet on kyllä ihan parhaita, niitä muutama löytyykin jo kotoa muttei vielä tällaista! Mä varmaan haluaisin Joensuunsta Rantakylän kartan ja Helsingistä Itä-Helsingin / Herttoniemen, sillä meidän kodin asukkaat ovat noista.

    Tai sitten Vietnamista Huen kaupungin kartan, sillä uskalsin irtisanoutua epämukavasta työstäni ja lähteä avopuolisoni perään Vietnamiin, jossa hän oli opiskelemassa.

  • Reply
    Hanna Kooooo
    23.4.2018 at 19:13

    Voo, nämä on ihania. Valitsisin Lontoon.:)

  • Reply
    JennaO
    23.4.2018 at 19:27

    Pietari! Siihen kaupunkiin liittyy ihania muistoja ja mies itseasiassa toivoi siitä karttaa lahjaksi. Olisi hauska yllättää hänet sellaisella!

  • Reply
    Siiru
    23.4.2018 at 19:34

    Kaunis juliste, valitsisin Rauman!

  • Reply
    Suvi
    23.4.2018 at 19:35

    Turku tai Lontoo, kummatkin minulle tärkeitä ja merkityksellisiä kaupunkeja 🙂

  • Reply
    Sisko / Hieman_vino
    23.4.2018 at 20:09

    New York tai Hanoi. Molempiin on miljoona syytä. 🙂

  • Reply
    Anniina Lång
    23.4.2018 at 21:18

    Helsinki 😀 En ole juuri missään käynyt ja Helsinki on tutuin.

  • Reply
    Suvi
    23.4.2018 at 23:22

    Kyllä se olisi Savonlinna, kotikaupunki jossa aina ihana käydä.

  • Reply
    klaara
    23.4.2018 at 23:49

    Malagan tai Madridin kartan haluaisin, koska olen käynyt niissä useita kertoja.

  • Reply
    anna s.
    24.4.2018 at 11:18

    Kalajoki julisteen miehelleni yllätykseksi 🙂 Hän viettää siellä paljon aikaa, ja mummilakin on siellä 🙂

  • Reply
    Mira
    24.4.2018 at 12:11

    Jyväskylä juliste olisi mieleeni, sillä paikasta on muodostunut vuosien aikana minulle hyvin tärkeä ja elämää mullistava 🙂

  • Reply
    Anna K - Kaukaa haettua
    24.4.2018 at 12:12

    Nizza on kaupungeista rakkain, eli se se varmaan olisi. Mutta onkohan se sopivan muotoinen karttajulisteeksi, kartan pitäisi tietysti olla visuaalisesti kaunis, että sitä jaksaisi joka päivä katsella.
    Tuo sun Madrid on siinä mielessä hyvä valinta.

  • Reply
    Sarkku
    24.4.2018 at 12:40

    Lontoosta 😉 koska se on kiva kaupunki.

  • Reply
    Nina
    24.4.2018 at 16:10

    Vancouverista, koska olen sieltä muuttanut Suomeen.

  • Reply
    liinail
    25.4.2018 at 06:31

    Miami, täysin minun lempparini<3

  • Reply
    Anne
    25.4.2018 at 17:10

    Helsinki, koska se on kotikaupunki.

  • Reply
    Ninnu
    25.4.2018 at 19:02

    Helsinki! Nämä julisteet on upeita!

  • Reply
    SannaMi
    26.4.2018 at 22:42

    Lontoo tai Rooma 🙂

  • Reply
    Saara
    26.4.2018 at 23:30

    Lissabon, koska se on maailman ihanin kaupunki ja koska olen asunut siellä, se on minulle erityisen tärkeä. <3

  • Reply
    Miia
    27.4.2018 at 18:41

    Bangkok, koska se on ehdottomasti lempikaupunkini! Kokonsa puolesta ei välttämättä tosin olisi kauhean visuaalinen karttakuva… ?

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    27.4.2018 at 20:19

    Nää on kyllä tosi makeita nää julistekartat 🙂 Nykyään itse raahaan enemmän matkamuistoja kotiin kuin ennen. Viimeisimpänä on lamppuja Turkista ja puuveistos Indonesiasta 😀

  • Reply
    Maisemaonnellinen Johanna
    29.4.2018 at 00:07

    Rakastan karttoja! Meillä on jo joku tosi vanha kartta suosikkikaupungistani Lontoosta ajalta jolloin purjealukset seilasivat Thamesia – ja kaupunki oli paljon nykyistä pienempi.

    Mutta silti – kyllä mä Lontooseen varmaan päätyisin 🙂

Leave a Reply