Retkipäivä Bosnia-Hertsegovinaan: Kravicen vesiputous ja Mostar

Musta tila-auto kaarsi vauhdikkaasti klo 7.10 kroatialaisen hotellimme pihaan. Kuskinpuoleinen ikkuna avautui ja nuori mies lausui nimeni kysyvään sävyyn. Nyökkäsin ja hyppäsimme tyttäreni kanssa kyytiin. Kuski esittäytyi Adamiksi. Hän toimisi meidän oppaanamme ja kuskina retkellämme Bosnia-Hertsegovinaan, jossa kävisimme Kravicen vesiputouksilla sekä Mostarin kaupungissa. Haimme kyytiin vielä kolmihenkisen brittiperheen sekä amerikkalaispariskunnan ja sitten matka alkoi kohti maiden välistä rajaa.

Hyvä opas on retkipäivän suola

Adam kertoi olevansa 25-vuotias kroatialaismies, joka on viime vuodet hankkinut elantonsa viemällä turisteja erilaisille retkille. Ryhmämme ikäjakaumaa hän hämmästeli, koska harvoin Bosniaan suuntautuvalle retkelle osallistuu häntä nuorempia. Tai jos osallistuu, niin ehkä yksi. Nyt kyydissä oli parikymppisen tyttäreni lisäksi brittiperheen 16-vuotias poika. Useimmiten tälle retkelle osallistuvat ovat kuulemma keski-ikäisiä naisia.

Adam osoittautui varsinaiseksi huumoriveikoksi ja saimme päivän aikana nauraa vedet silmissä moneen kertaan hänen jutuilleen. Hän kertoi heti alkuun, etteivät eläimet ja kasvit ole hänen vahvinta alaansa, mutta kaikkea muuta voimme häneltä kysellä. Meiltä muiltakaan ei huumoria puuttunut. Kun jenkkipariskunta kömpi viimeisenä auton kyytiin, kehotimme brittiäidin kanssa heitä kyselemään paljon kasveista ja varsinkin yksisarvisista, koska ne olivat oppaamme erikoisalaa. Hetken he tuijottivat meitä hölmistyneinä ennen kuin tajusivat, että taidamme juksata. Lopulta purskahdimme kaikki nauruun.

Olin erittäin iloinen pienestä ryhmästämme. Todennäköisesti pysyisimme hyvin aikataulussa ja oppaalle myös helpompaa, kun ei ollut kolmeakymmentä kaitsettavana. Adamilla oli valtavasti tietoa Kroatian lisäksi Bosniasta ja hän kertoi meille asioita tarinoiden muodossa. Niitä olikin kivempi kuunnella kuin litanjaa vuosiluvuista. Myöhemmin kysyin häneltä oliko hän kenties historian opiskelija, koska juttua tuli kuin liukuhihnalta. Hän kertoi opiskelevansa itsenäisesti niin taloutta kuin historiaakin eikä ollut koskaan ollut minkään yliopiston kirjoilla. Hän oli kiinnostunut eri maiden kulttuureista ja historiasta sekä myös kielistä. Tulevaisuudessa hän aikoi panostaa venäjän opiskeluun, koska siitä olisi hänen työssään hyötyä.

Adam kyseli myös meiltä paljon, kuten mitä harrastamme ja mitä teemme työksemme, mutta myös maidemme tilanteista. Päivän aikana puhuttiin useaan otteeseen Brexitistä sekä Trumpista. Suomesta ei ihan vastaavaa aihetta löytynyt, mutta avantouinti sen sijaan kirvoitti paljon kysymyksiä. Jenkkipariskunta oli ainoa, joka oli käynyt Suomessa. He olivat vierailleet Helsingissä vain muutamaa päivää aiemmin ennen kuin lensivät Kroatiaan. Britit pohtivat onko Suomessa todella niin kylmää ja kallista, kun kerrotaan. Adam tiesi myös Suomesta kaikenlaista, koska hänen retkillään oli ollut useita suomalaisia. Hän osasi jopa muutaman sanan suomea ja sen vuoksi nimeni lausuminenkaan ei tuntunut tuottavan hänelle ongelmia.

Kaunis Kravicen vesiputous

Rajamuodollisuudet Kroatian ja Bosnia-Hertsegovinan välissä hoituivat nopeasti. Jonoja ei juurikaan ollut eikä meidän passeja kovin pitkään tarkasteltu. Sitä ihmettelimme tyttäreni kanssa, miksi muut ryhmästämme saivat passeihinsa leimat paitsi me.

Maan vaihtumisen huomasimme melko pian teiden kunnosta. Kroatian puolella tiet olivat hyvässä kunnossa, mutta samaa ei voinut sanoa Bosniasta. Myös teiden varsilla olevat talot olivat huonommassa kunnossa ja sodan jäljet näkyivät niissä vielä.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli rajan tuntumassa oleva Neumin kaupunki. Siellä pidimme vain kahvi-/vessatauon ennen kuin matka jatkui Kravicen vesiputouksille. Olimme perillä vähän ennen kymmentä ja meillä oli puolitoista tuntia omaa aikaa viettää putouksilla.

Sisäänpääsy vesiputouksille oli 40 kunaa tai 5 € / henkilö. Adam keräsi meiltä rahat ja kävi ostamassa liput. Sen jälkeen kävelimme parkkipaikalta alas kohti putouksia. Veden kohina kuului kauas ja reitin varrella oli muutamia näköalapaikkoja, joissa pääsi nappaamaan ensimmäiset valokuvat.

Kun pääsimme alas putouksille, osa ryhmästämme suuntasi uimaan. Vesiputoukset laskevat pieneen lampeen, jossa voi uida. Meilläkin oli uikkarit mukana, mutta siitä huolimatta jätimme pulikoinnin väliin. Jonkin verran lammessa oli ihmisiä virkistäytymässä. Vesi oli aika kylmää, kun sitä kädellä kokeilin.

Kävelimme alueella hetken aikaa ja menimme sitten lammen vieressä olevaan kahvilaan nauttimaan jätskistä ja oluesta. Takanamme olevassa pöydässä istui japanilainen pariskunta nuoren brittimiehen seurassa ja he kuvailivat ahkerasti toisiaan. Kun me yritimme tyttäreni kanssa saada hyvää selfieta, japanilaisnainen tarjoutui ottamaan sen oman kännykkänsä kameralla. ”Hänen puhelimessaan on todella hyvä kamera”, mies vakuutteli meille, kun hieman epäröiden suostuimme kuvattavaksi. Mietin mielessäni, että mikähän koira tässä on haudattuna ja pyydetäänkö meiltä kohta rahaa vastineeksi kuvista. Näin ei onneksi käynyt. Nainen otti meistä muutaman kuvan ja lähetti ne sen jälkeen meille WhatsAppilla. Kuvat olivat kieltämättä laadukkaampia kuin mitä meidän kännykkäkameroilla olisi saanut. Kun poistuimme pöydästä, toivottelimme toisillemme mukavat päivän jatkot ja vilkuttaen poistuimme paikalta. Näköjään on olemassa vielä ystävällisiä ihmisiä ilman mitään takaa-ajatuksia.

Kun lähdimme nousemaan portaita palataksemme autolle, oli lämpötila kivunnut jo yli 30 asteeseen. Vastaan tuli paljon ihmisiä ja busseja vyöryi pihaan. Olimme olleet hyvään aikaan liikenteessä, koska saimme nauttia putouksista ilman sen suurempaa väentungosta.

Mostar ja sillalta hyppivät miehet

Kravicen vesiputouksilta Mostariin oli noin 50 kilometriä. Kaupunkiin ajettaessa näimme luotien täplittämiä seiniä sekä talojen raunioita, jotka kertoivat karua kieltä 90-luvulla riehuneesta sodasta. Mostarin kuuluisin nähtävyys on Stari most -silta, joka romahti kroaattijoukkojen tykkitulessa vuonna 1993. Sodan päätyttyä silta jälleenrakennettiin ja se valmistui vuonna 2004. Nykyisin se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Söimme lounasta Neretva-joen varrella olevassa Teatar-ravintolassa. Sieltä oli hyvät näköalat Stari most -sillan suuntaan. Ruoka oli hyvää eikä se ollut edes kallista; kaksi kanafile -ateriaa, olut ja vesi maksoivat yhteensä 21 euroa. Ravintolassa sai maksaa euroilla, joka oli hyvä asia, koska en ollut vaihtanut paikallista valuuttaa. Ruoan jälkeen jännitimme sillalta hyppäävien miesten puolesta. Miehekkyyttään osoittavat kaverit keräävät turisteilta rahaa ja kun tietty summa on koossa, he hyppäävät sillan korkeimmalta kohdalta jokeen. Adam kertoi, että yleensä puolen tunnin välein joku hyppää. Kerran vuodessa kuolee ainakin yksi henkilö, joka yleensä on turisti. Kuka tahansa saa nimittäin mennä hyppäämään ja aina löytyy uhkarohkeita kavereita. Hullua toimintaa, johon en itse rahaa antaisi.

Lounaan jälkeen meillä oli tunti omaa aikaa kierrellä Mostarissa. Me suuntasimme tyttäreni kanssa kulkumme vanhaankaupunkiin. Se oli täynnä erilaisia kauppoja ja kojuja, ravintoloita sekä kahviloita. Sielläkin pystyi maksamaan euroilla ja teimme pieniä ostoksia. Sekä sillalla että vanhankaupungin mukulakivikaduilla oli todella liukasta, vaikkeivat kivet olleet edes märkiä. Sillalla piti pitää kaiteista kiinni, ettei pyllähtänyt ja vanhassakaupungissa sai myös edetä hissukseen. En tiedä mistä kivistä ne oli tehty, mutta jotain ihmeellistä niissä oli. Sinne ei kannata siis laittaa liukkaimpia lipokkaita jalkaan.

Väentungoksessa ei jaksanut kauaa kävellä, vaan käännyimme pian takaisin ja suuntasimme takaisin parkkipaikalle minne auto oli jätetty. Matkalla oli pakko pysähtyä juomaan appelsiinimehut, koska tukahduttavan kuuma ilma vei kaikki voimat. Kun lähdimme ajamaan Mostarista pois, auton mittari näytti +43 astetta. Huh!

Mostarista jäi aika surullinen fiilis. Kaupunki ei ole vieläkään päässyt yli 20 vuoden takaisesta sodasta. Jäi myös tunne, että talojen raunioilla ja luotien rei´ittämillä seinillä halutaan muistuttaa siellä käyviä ihmisiä sodan julmuuksista. Toki uudelleenrakentaminen vaatii rahaa ja sitä ei tunnu Bosniassa olevan.

Takaisin Dubrovnikiin Serbitasavallan kautta

Ajoimme takaisin Kroatian puolelle Serbitasavallan (Republika Srpska) kautta. Se muodostaa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan federaation kanssa Bosnia-Hertsegovinan valtion. Matkan varrella oli lukuisia pieniä kyliä, joista esimerkiksi Ljubinjessa asuu vain 300 asukasta.

Yhtäkkiä Adam pysäytti auton tien varteen ja pyysi meitä kuuntelemaan. Katsoimme hämmästyneinä toisiamme, että mitä meidän pitäisi kuunnella. Olimme kuitenkin hiljaa ja teimme työtä käskettyä. Hetken kuluttua hän kysyi ”No, mitä kuulitte?”, kun vastasimme ettemme mitään. Hän alkoi nauraa ja löi kädellä rattiin ”Tietenkään ette kuulleet mitään, koska täällä ei ole mitään”. Meillä kesti hetken ennen kuin ymmärsimme hänen pointtinsa. Alueella ei tosiaan ollut juuri muuta kuin sodassa tuhoutuneiden talojen raunioita ja joissakin pihoissa näimme hautakiviä.

Tien varrelta löytyi kuitenkin pieni baari, jonne pysähdyimme. Siellä oli mahdollisuus ostaa virvokkeita. Meille suositeltiin limpparin sijaan paikan päällä tehtyä slivovitsia, joka on vahva, luumuista tai kriikunoista tehty alkoholijuoma. Aluksi epäröin ottaa haastetta vastaan, mutta kun jenkkinainen aikoi maistaa juomaa, pitihän minunkin. Pieni shottilasillinen maksoi vain euron. Vahvaa se todellakin oli ja kun itse vedin sen ykkösellä nassuun, niin jenkkipariskunta nautiskeli juomasta kahdestaan pikku hörppyinä.

Ennen rajan ylitystä pysähdyimme vielä näköalapaikalle ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Adam olisi vienyt meidät halutessamme vielä viinin maistajaisiin paikalliselle viinitilalle, mutta porukka alkoi olla niin väsynyttä, ettei ehdotus saanut kannatusta. Loppumatkan ajoimme todella kapeaa tietä pitkin. Kun vastaan tuli auto, joutui jompi kumpi peruuttamaan levennykselle, joita oli onneksi lyhyiden välimatkojen päässä toisistaan. Opas kertoi, että harvoin kyseisellä tiellä tulee useampi kuin yksi auto vastaan, mutta nyt niitä tuli vaikka kuinka monta.

Retkipäivä oli onnistunut ja ison osan siitä teki hyvä opas sekä hauska porukka. Tämän ryhmän kanssa olisi voinut retkeillä vaikka muinakin päivinä, niin hyvin meillä jutut meni yhteen. Hotellin pihassa jouduimme kuitenkin heittämään hyvästit ja jokainen lähti jatkamaan lomaansa kukin omille tahoilleen.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Dubrovnik – loman aloitus Srd-vuorella ja luottokorttiongelmia
Viikonloppu Dubrovnikissa

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä