Kaksi kansallispuistoa päivässä: Liesjärvi ja Torronsuo

Marraskuu ei ole ehkä se ihanteellisin aika kiertää kansallispuistoja, mutta koska minulla oli retkeilyt jääneet alkusyksystä väliin, päätin lähteä harmaaseen aamuun. Keitin kahvit termospulloon, pakkasin reppuun lämmintä vaatetta ja eväät. Sen jälkeen auton nokka kohti Tammelaa ja Liesjärven kansallispuistoa.

Liesjärven kansallispuisto

Liesjärven kansallispuisto on perustettu vuonna 1956, ja on näin ollen yksi Suomen vanhimmista kansallispuistoista. Osa alueen vanhimmista metsistä oli suojeltu jo 1920-luvulla, ennen varsinaisen kansallispuiston perustamista.

Liesjärven kansallispuisto on pinta-alaltaan melko kompakti, mutta silti sinne mahtuu yllättävän paljon erilaista luontomaisemaa. Sieltä löytyy muun muassa vanhoja kuusimetsiä, mäntykankaita, pieniä suoalueita ja lähes 50 kilometriä rantaviivaa.

Automatka kesti vajaat kaksi tuntia. Pysähdyin matkan varrella täydentämässä eväsvarastoja. Tarkoituksena oli kävellä Korteniemen perinnetilalta Kyynäränharjulle (n. 4 km). Siihen voisi vielä lisätä Hyypiön kierroksen, mikä on 2,8 kilometrin pituinen rengasreitti. Koska olin aikonut suunnata samana päivänä vielä Torronsuolle, jätin päätöksen Hyypiön kierroksestä myöhemmäksi.

Korteniemen perinnetila

Korteniemen perinnetila ei ole vain lähtöpiste kansallispuistoon, vaan hieno kulttuurihistoriallinen kohde. Tila esittelee 1910-luvun metsänvartijan tilan elämää, ja kesäkaudella siellä tehdään perinteisiä maatilan töitä vanhoin menetelmin.

Laitoin auton parkkiin perinnetilan lähellä olevalle pysäköintialueelle. Juuri ennen sinne saapumista oli alkanut sataa. Odotin hetken autossa, koska en halunnut saman tien kastua. Kun sade muuttui pieneksi tihkuksi, päätin lähteä matkaan. Tiesin tilan olevan jo kiinni tähän aikaan vuodesta, mutta halusin käydä pyörähtämässä sen pihapiirissä. Kaikki näytti aika pysähtyneelle: vanhat rakennukset, kostea maa, puiden paljaat oksat ja ilmassa leijuva märän puun tuoksu.

Kohti Kyynäränharjua

Lähdin matkaan rauhallista tahtia. Reitti oli hyvin merkitty sinisin merkein, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Polku oli peittynyt paikoitellen ruskeisiin lehtiin, ja aamuinen sade oli tehnyt pitkospuut liukkaiksi. Hiljaisuus oli lähes täydellinen; vain satunnainen korpin raakunta tai tuulen liike latvoissa rikkoi äänettömyyden.

Reitti oli todella hiljainen. Matkan varrella näin vain muutaman ihmisen. Erään retkeilijän kanssa jäin vaihtamaan muutaman sanan, ja hän ihmetteli kovasti miten rauhallista siellä oli. Hän käveli koiransa kanssa reitillä usein ja harvoin kuulemma oli noin hiljaista. Itse epäilin ihmisten jääneen mieluummin kodin lämpöön, sää kun ei ollut parhaimmaista päästä.

Matka kohti Kyynäränharjua kulki kuusi- ja mäntymetsän halki. Sammaleen vihreys nousi esiin muuten niin harmaassa maisemassa. Reitin puolivälissä oli muutamia puita polun tukkeena ja niiden yli piti kömpiä.

Juuri ennen Kyynäränharjua metsä alkoi vähitellen avautua järvimaisemaan. Ja sitten yhtäkkiä edessä oli kapea harjuselänne, jonka molemmin puolin oli vettä. Kun siihen asti olin saanut kulkea lähes täydellisessä hiljaisuudessa, Kyynäränharjulle saapuessa muuttui äänimaailmakin nopeasti. Järveltä kantautui puheensorinaa soutuveneistä, rannassa isä ja pieni poika olivat onkimassa, ja läheisen parkkipaikan suunnalta kuului autojen ääniä.

Päätin pitää evästauon, ja etsin järven rannasta ison kiven minkä päälle istahdin. Termarikahvi ja eväät maistuivat niin hyviltä kuin ne ulkoilmassa yleensä maistuvat. Päätin jättää Hyypiön kierroksen väliin ja lähteä paluumatkalle, jotta ehtisin käydä myös Torronsuolla.

Torronsuo – päivän toinen kansallispuisto

Liesjärven kansallispuistosta on noin puolen tunnin ajomatka Torronsuolle. Myönnän, että kun istahdin autoon, tunsin itseni aika väsyneeksi ja olisin halunnut lähteä jo kotiin. Mutta koska Torronsuo oli ollut retkilistallani pitkään ja olin siinä nurkilla, päätin kaikesta huolimatta ajaa sinne.

Torronsuon kansallispuisto on yksi Suomen vaikuttavimmista suoalueista ja samalla Etelä-Suomen syvin keidassuo. Laaja suomaisema tarjoaa aivan erilaisen retkikokemuksen kuin ympäröivät metsäpolut. Siellä pääsee pitkospuita pitkin kulkiessa keskelle ainutlaatuista suomaisemaa.

Torronsuon kansallispuiston parkkipaikka oli aika täynnä, mutta vielä löytyi paikka yhdelle autolle. Päätin kiertää vajaan kahden kilometrin pituisen Kiljamonkierroksen. Oransseja merkkejä seuraten pysyi hyvin polulla.

Vaikka parkkipaikka oli ollut lähes täynnä, ei pitkospuilla ollut ruuhkaa. Koska oli jo iltapäivä muut retkeilijät olivat kierroksensa tehneet, ja osa nautti retkieväistä katoksen alla. Sieltä kiemurteli savu ja tuli herkullinen makkaran tuoksu. Kovin montaa minuuttia ei tarvinnut pitkospuita tarpoa, kun upea oranssin ja vihreän väreissä loistava suo tuli näkyviin. Väsymys kaikkosi samantien ja melkein harmitti, että kello oli jo niin paljon, etten ehtisi kiertää pidempää 8,5 kilometrin reittiä.

Kun oranssit merkit näyttivät oikealle, kävelin vielä jonkun matkaa suoraan pidemmän reitin suuntaan. Suomaisemassa on jotain rauhoittavaa, ja olisin halunnut jatkaa pitkospuita pitkin vielä kauemmaksi.

Käännyin kuitenkin takaisin ja palasin Kiljamonkierrokselle. Reitti oli lopulta aika nopeasti kävelty. Se päättyi takaisin parkkipaikalle. Halusin kuitenkin käydä luontotornissa, joten jouduin kävelemään taas keittokatoksen ohi. Luontotornista oli hienot näköalat, ja niitä ihailin jonkun aikaa virolaisen perheen kanssa.

Tiedän, että kaksi kansallispuistoa saman päivän aikana ei ollut kovin järkevää. Halusin silti ahnehtia molemmat, koska ne sijaitsivat niin lähekkäin enkä lähiaikoina olisi tuonne päin suuntaamassa. Hiukan jäi harmittamaan, että Torronsuolle jäi niin vähän aikaa. Se oli näistä kahdesta oma suosikkini, ja sinne haluan mennä joskus uudestaan.

Ovatko nämä kansallispuistot sinulle tuttuja?