Vesisadetta ja jyrkkiä kiviportaita Inkapolulla

Inkapolku -vaelluksen kolmantena aamuna heräsimme taas vesisateeseen. Alkoi jo kyllästyttää, kun koko ajan satoi vettä. Varusteita oli vaikea saada kuivaksi ja sade teki vaelluspoluista liukkaita. Aamutoimet sujuivat perinteisesti. Ensin kokateetä ja kasvojen pesu, sen jälkeen tavarat kasaan ja aamiaiselle. Sade onneksi lakkasi siinä vaiheessa, kun lähdimme reput selässä tarpomaan eteenpäin.

Viimeinen leiripaikka häämöttää

Nousimme aluksi RunkuRaqay Passiin (3900 m), jonka inkaraunioiden oletetaan olleen jonkinlainen hallinnollinen keskus. Sieltä alkoi laskeutuminen kohti viimeistä leiripaikkaa Wiñaywaynaa (2650 m).

Reitti ei ollut niin rankka kuin edellisenä päivänä, mutta sinnekin mahtui jyrkkiä ylä- ja alamäkiosuuksia. Inkojen asuinpaikkoja alkoi olla reitin varrella tiuhemmin. Luulen sen johtuvan siitä, että vaelluksen päätepiste Machu Picchu alkoi lähestyä.

Opas kertoi taukopaikoilla mielenkiintoisia tarinoita inkoista ja heidän historiastaan. Olisi pitänyt olla nauhuri mukana, että olisi saanut ne tallennettua muistiin. Reitin varrella näimme myös viljelyterasseja, vuoristoa ja sademetsää. Jännittävimmät paikat oli tunneleissa, joista varsinkin toinen aiheutti sydämentykytyksiä. Sinne laskeuduttiin jyrkkiä, sateen liukastamia kivirappusia pitkin. Itse tunneli ei ollut onneksi pitkä. Harmi, etten ottanut sieltä yhtään valokuvaa. Tunneliin vievät kiviraput olisivat ansainneet kuvamuiston, sen verran kuumottavaa oli laskeutua niitä pitkin.

Viimeinen leiri-ilta

Kun vihdoin pääsimme noin 16 kilometrin jälkeen leiriin, oli ilmakin hetkellisesti lämmennyt tai sitten olimme kuumissamme päivän etapista. Kovin kauaa ei lämpöaaltoa kestänyt, kun tuttu viileys ja kosteus palasi.

Ennen illallista ihastelimme täysikuuta, joka mollotti taivaalla. Samalta se näytti kuin koti-Suomessakin, vaikka olimme toisella puolella maapalloa.

Illallisen jälkeen meillä oli pienimuotoinen illanvietto kantajien kanssa. Paikallinen pääopas Edgar piti puheen heidän puolestaan ja meidän puoleltamme puhui Etta, jonka puheen oppaamme käänsi espanjaksi. Kantajat saivat tippikuoret ja hyvästelimme heidät halauksien kera. Näkisimme toki vielä aamulla, mutta he veisivät tavaramme Machu Picchuun ja olisivat siellä jo hyvissä ajoin ennen meitä. Sen jälkeen osa heistä lähtisi uudelle vaellukselle uusien asiakkaiden kanssa ja osa lähtisi kotiin perheidensä luo.

Nepalin vaellukselta oli jäänyt mieleen, että kantajat ja heidän perheensä tarvitsivat kaikenlaista, joten olin nytkin varannut mukaan liinavaatteita, pyyhkeitä sekä t-paitoja, joita en itse enää tarvitsisi. Annoin ne kantajille, joilla luultavasti oli niille enemmän käyttöä.

Enää yksi yö teltassa ja huomenna vaellus päättyisi Machu Picchulle. Ainoa toiveeni oli, ettei huomenna sataisi vettä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Inkapolku-vaellus alkaa
Kuolleen naisen solan ylitys
Vihdoin Machu Picchulla

Blogiani voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.