Kohta ne ovat täällä taas, nimittäin kaikkien matkailua rakastavien omat messut. Matkamessut ovat minulle ainoa messutapahtuma, jossa käyn säännöllisesti vuodesta toiseen. Ennen matkablogia kiertelin osastoja etsien matkainspiraatiota ja vinkkejä tuleviin lomakohteisiin. Ne ovat mielessä toki nytkin, mutta matkablogin aloittamisen myötä kuvioon ovat tulleet myös verkostoituminen sekä muiden matkabloggaajien tapaaminen. Missäpä muualla voisi bloggaajakollegoja tavata näin runsain määrin kuin Matkamessuilla.
Matkamessujen partnerimaa Viro
Viro on tämän vuoden Matkamessujen partnerimaa. Maa on tuttu suurelle osalle suomalaisista, mutta Virosta löytyy varmasti jotain uutta myös ”eteläisen naapurimme heavy-usereille.” Myönnän, että tunnen Viroa huonosti. Parhaiten hallussa on Tallinna enkä voi väittää senkään jokaista kadunkulmaa tuntevani. Usein tulee kuljettua niitä samoja latuja pitkin vanhaankaupunkiin ja jos hurjaksi heittäytyy niin ehkä myös Telliskiveen. Mitäs jos ensi kerralla etsisi Virosta jonkun uuden kaupunginosan?
Messuilla saa lisätietoja muun muassa Itä-Viron Narvan kaupungista sekä Hiidenmaan ja Saarenmaan lomailumahdollisuuksista. Jos haluat kuulla näistä lisää, niin käy kuuntelemassa puheenvuorot messujen aikana. Tarkemmat ajankohdat niihin löydät täältä.
Minun ikimuistoisin Tallinnan reissuni on muuten yli 10 vuoden takaa, kun menimme sinne omalla purjeveneellä. Jos haluat lukea siitä lisää, niin klikkaa juttuun Purjeveneellä Tallinnaan
Matkamessujen uudet kohteet
Matkamessuilla on mukana yli 80 maata, joista uusia ovat Mongolia, Sierra Leone ja Benin. Minua kiinnostaa tästä kolmikosta eniten Mongolia. Olen haaveillut Mongolian matkasta, joissa majoitutaan jurtissa ja tehdään ratsastusretkiä ympäri aroja. Siltä se näyttää omissa mielikuvissa, mutta maa tarjoaa varmasti paljon muutakin nähtävää. Siitä täytyy käydä ottamassa selvää Mongolian osastolla 6n90.
Matkamessujen ohjelmatärpit
Jo aiemmin mainittujen Viron puheenvuorojen lisäksi, messuilla on paljon muutakin ohjelmaa. Tässä muutamia, jotka herättivät oman mielenkiintoni:
Seikkailu Siperiassa. Jussi Konttisen ikimuistoinen vuosi ikiroudan maassa
17.01.2020, 14:30 – 14:50, Norwegian Stage
Tavallisen tallaajan kokemuksia Kilimanjarolta ja muilta vuorilta
18.01.2020, 13:00 – 13:20, Norwegian Stage
Wau, mikä reissu! Löytöretkeilijä Pata Degerman & Olympia Kaukomatkatoimisto
18.01.2020, 13:00 – 13:20, Inspiration Stage
Maailman katolla Aventuran matkassa
18.01.2020, 13:30 – 13:50, Norwegian Stage
Tokion parhaat
17.01.2020, 16:30 – 16:50 ja 19.01.2020, 12:30 – 12:50, We Love Cruises Stage
Kaikki seikkailu- ja kiipeilyjutut kiinnostavat, kuten huomaatte. Tokio on myös kutkutellut mieltä jonkun aikaa, joten sillä poimin sen runsaan ohjelman joukosta.
Messujen tarkempi ohjelma, näytteilleasettajat sekä aukioloajat löytyvät Messukeskuksen sivulta.
Voita liput Matkamessuille
Sain Messukeskuksesta pari lippua arvottavaksi Matkamessuille. Jos uudet reissuinspiraatiot kiinnostavat, niin osallistu arvontaan ja voit voittaa liput itsellesi sekä ystävällesi. Lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla 17.-19.1.2020 ja sillä pääsee myös samanaikaisesti järjestettäville Caravan-messuille, Koti Ulkomailla ja Maata Pitkin -tapahtumiin. Yhden lipun arvo on 17 €.
Arvonnassa olet mukana, kun kerrot kommenttikentässä minne aiot matkustaa tämän vuoden aikana tai jos kohde ei ole selvillä, niin minne haluaisit matkustaa. Osallistua voit myös blogin Facebook-sivun kautta. Voittaja arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken.
Kilpailu on voimassa 12.1.2020 saakka ja voittaja arvotaan maanantaina 13.1.2020.
EDIT 13.1. // Kilpailu on päättynyt. Messuliput voitti Netta M. Paljon onnea voittajalle!
*Messuliput saatu arvottavaksi Messukeskukselta*
Taina
9.1.2020 at 11:16Osallistuisin arvontaan! Varmuudella menen ainakin juuri tuonne Viroon, muut kohteet vielä hieman auki 🙂
Leo Pasto
10.1.2020 at 21:10Menen madridiin
Suvi T
9.1.2020 at 11:19Tällä hetkellä matkasuunnitelmat on vielä vähän auki, mutta kesällä olisi tarkoitus lähteä vähän kiertämään Suomea ja lopulta päätyä Lappiin rentoutumaan, ah 🙂
Helena
11.1.2020 at 20:52Kreikkaan lähdemme kesällä.
Satu L
9.1.2020 at 11:32Tanskaan suunnittelen matkaa tämän vuoden aikana.
Jyrki
9.1.2020 at 11:37Kerrankin vähän kauemmas eli Costa Rica on suunnitelmissa
Anu
13.1.2020 at 18:55Huhtikuussa lähtö johonkin. Kohde vielä auki 🙂 elämä on täynnä yllätyksiä
Marjo Karjalainen
9.1.2020 at 11:54Uusi-Seelanti ja Portugali 💕
Tommi
9.1.2020 at 12:19Kesällä suuntana on ainakin Legoland. Sitä ennen tässä talven aikana olisi tarkoitus käydä Lapissa, mutta kohdetta ei olla vielä valittu.
Päivi
9.1.2020 at 12:30Tanskan Legolandiin lasten kanssa kesällä
Oona Kielo
9.1.2020 at 12:31Vietnam kiinnostaa
Jussi
11.1.2020 at 16:56Kreikkaan
Jaana Juliaana
9.1.2020 at 13:29Aion matkustaa Viroon useamman kerran tämän vuoden aikana. Olisi kiva matkustaa vähän kauemmaksikin.
Katri
9.1.2020 at 13:37Kreikkaan tai Espanjaan olisi syksyllä tarkoitus lähteä. Kotimaan matkailukin kyllä kiinnostaisi.
Seinis
9.1.2020 at 14:33Valitettavasti suunnitelmia ei kun ei vielä ole loma-ajatkaan selvillä. Jonnekin perheen kanssa olisi ihanaa mennä.
Annika
9.1.2020 at 15:12Haaveena on matkustaa Dubaihin!
Anna-Liisa Hulkko
11.1.2020 at 07:09Madeiralle toukokuun lopussa
Veera
9.1.2020 at 15:27Madeira tai Portugali. Gotlanti kesällä olis ihana.
Tiina
9.1.2020 at 16:30Tänä vuonna Uusi-Seelanti suunnitelmissa 🙂
Teemu
9.1.2020 at 16:31Thaimaa, Japani ja Praha.
Eeva
9.1.2020 at 16:32Malediivit
Nina
9.1.2020 at 16:49Italiaan seuraava matka käy 🙂
Heidi y
9.1.2020 at 17:03Malediivit
Mari L
9.1.2020 at 17:19Haluaisin matkustaa USA:han.
Meea
9.1.2020 at 17:32Varattuna on kevään patikointimatka Mallorcalle, sekä hotellit Tanskaan jossa ainakin on tarkoitus käydä kesällä osana Euroopan junamatkaa. Suunnitelmia syksylle onkin sitten monenlaisia.
Päivi
9.1.2020 at 17:58Italian Toscana todennäköisesti jälleen kutsuu meidän perhettä 😊
Tanja
9.1.2020 at 18:07Espanja kesäkuussa jos vaan saadaan lomat samaan aikaan kaikille.
Mari
9.1.2020 at 18:14Turkkiin olisi nyt monen vuoden tauon jälkeen kiva kesällä lähteä lomailemaan kolmeksi viikoksi.
Arvonnassa mukana!
Linda
9.1.2020 at 20:01Kuala Lumpur kutsuu 🙂
Hannu Matilainen
9.1.2020 at 21:21Hannu moi! Jäin vuodenvaihteessa vapaaherraksi ja lähden huhtikuun lopulla linja-auto ja juna reissulle Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Itävallan, Slovenian, Kroatian, Italian, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta takasin kotiin.
Ruskarouva
9.1.2020 at 21:31Japani olisi haaveena 🙂
Kirsi
9.1.2020 at 21:57Pariisi ja ehkä Espanjakin
😊
Jenni
9.1.2020 at 22:01Tänä vuonna matkustan ainakin Nizzaan. Jouluna olisi tarkoitus tehdä vielä toinen loma jonnekkin mutta ei vielä tietoa mihin.
Anne
9.1.2020 at 22:33Meksiko kiinnostaa.
Johanna
10.1.2020 at 00:00Suunnitelmissa on matkustaa maata ja merta pitkin Teneriffalle vaeltamaan.
UllaKolomainen
10.1.2020 at 00:58Kroatia tai Madeira nyt matkahaaveina.Madeiralla olen käynyt,mutta Kroatia on näkemättä vielä.
Merja Salonen
10.1.2020 at 06:06Tallinnaan ja Puolaan haluaisin mennä kun en ole kummassakaan koskaan ollut.
Suvi
10.1.2020 at 06:55Kreikkaan toukokuussa ja Pärnuun kesäkuussa
Riitta Ahola
10.1.2020 at 07:27Alanyan aurinkoon 😀
Elina Vilen
10.1.2020 at 08:57Italiaan tai Kreikkaan, matkaa ei vielä ole varattu 🙂
Salla
10.1.2020 at 09:19Meksikon reissu on varattuna 🤩
ulla myöhänen
10.1.2020 at 10:05Vietnam kutsuu Maaliskuussa ! 😉
Tiina
10.1.2020 at 10:14Ainakin tukholmaan ja tallinnassa oisi kiva käydä
Kirsi
10.1.2020 at 11:01Viro kiinnostaa aina ja kotimaan kohteista Pohjanmaa.
Susanna
10.1.2020 at 11:45Kreikka tai Kroatia harkinnassa.
Paula
10.1.2020 at 12:10Olen menossa Albaniaan! 🙂
Arja
10.1.2020 at 13:49Pohjoiseen keväällä ja syksyllä. Pikatrippejä Viroon.
Iituuu
10.1.2020 at 14:32Caprille haluaisin 🙂
Ilzu
10.1.2020 at 19:01Ei tarkkaa tietoa. Kreikka tai ehkä pitkästä aikaa Espanja 😕
Marjo
10.1.2020 at 19:51Irlantia kiertämään tai Skotlantiin Skyen maisemiin.
Kati
10.1.2020 at 20:23Saatan liittyä seuraan 🙂
Kati
10.1.2020 at 20:27Australia ja Uusi-Seelanti aina haaveissa.
Neea
10.1.2020 at 20:31Viroon ja Espanjaan olen menossa tässä alkuvuodesta, mutta suunnitteilla on vielä jokin reissu loppuvuoteen.
Erika
10.1.2020 at 20:36Haaveissa matkustaa tänä kesänä autolla ympäri Eurooppaa 🌞🚙
Minna L
10.1.2020 at 20:58Malediivit on haaveissa 🙂
Erkki
10.1.2020 at 21:00Barcelona Maaliskuussa ja Levi Huhtikuussa.
RL
10.1.2020 at 21:08Shanghai kiinnostaisi 🙂
Pinja
10.1.2020 at 22:10Toivottavasti kesällä kiertämään Skotlantia!
Esa
10.1.2020 at 22:36Sloveniaan syksyllä!
RK
11.1.2020 at 07:14Etelä-Afrikkaan tai Tansaniaan
Satu H
11.1.2020 at 08:01Karibialle lähtö ensi kuussa. Matkamessuilta haemme uusia haaveita loppuvuodelle ja ensi talveen.
JonskuT
11.1.2020 at 08:57Espanjaan tai Kreikaan.
Joku uusi kaupunki kuitenkin 🙂
Jari Palokki
11.1.2020 at 09:37Espanjaan matka kiinnostaa.
Viola
11.1.2020 at 10:25Viro ja Espanja ainakin, toivottavasti syksyllä vielä yksi reissu pidemmälle😊
Katariina Karikytö
11.1.2020 at 10:32Ainakin Espanjaan. Myös reissu Aasiaan on suunnitteilla.
Matkakuume
11.1.2020 at 11:09Ensi kesänä viikoksi Espanjan Torremolinokseen.
Eino Nevalainen
11.1.2020 at 12:01Ensi syksynä Espanjan aurinkorannikko.
Raija Vavuli
11.1.2020 at 13:59Kaupunkimatka Riikaan tai Vilnaan tyttöporukalla. En ole ennen käynyt kummassakaan.
Johanna
11.1.2020 at 15:23Pietariin keväällä ja syksyllä olisi hienoa päästä taas Italiaan!
Tuula
11.1.2020 at 16:16Aurinkorannoille Kanarian saarille
Milla
11.1.2020 at 17:10Pariisiin ja Disneylandiin haluaisin 🙂
Suvi
11.1.2020 at 17:45Ainakin Barcelona kohteeen ja kotimaan matkailussa Tahko.
Sirkkuli
11.1.2020 at 20:29Välimeren suuntaan 🙂
Heidi
11.1.2020 at 20:36Teneriffalle
Tiia
12.1.2020 at 01:52Malediivit olis kiikareissa! hah niin myös matkamessut 😉
Jenna
12.1.2020 at 06:43Tukholmaan, Espanjaan ja ja ja ja ja Espanjaan 🤗
Inkeri Lehtonen
12.1.2020 at 07:45Kiinan kiertomatka kiehtoo edelleen. Samoin Skotlannin. Kroatiaa paljon kehuttu, vielä kokematta.
Kati Väisänen
12.1.2020 at 10:01Keväällä matkustan Gdanskiin, Puolaan ja kesällä Dubrovnikiin, Kroatiaan. Itä-Eurooppa upeine kaupunkeineen kiinnostaa suuresti.
leila
12.1.2020 at 10:09Kanarian saarille haluaisin matkustaa.
Elina
12.1.2020 at 10:28Tarkoitus on aloittaa maailmanympärimatka loppuvuodesta, eli ehdin ainakin Singaporeen ja Australiaan.
Sanski
12.1.2020 at 10:39Ainakin Vilna ja Kiova on kohteena tällä hetkellä.
Tuija
12.1.2020 at 10:55Etelä-Koreaan haluaisin
Maija
12.1.2020 at 11:42Etelä-Vietnamin kiertomatka kutsuu ensimmäisenä!
Anna-Maria
12.1.2020 at 11:42Haaveena olisi Uusi-Seelanti ensi marras-joulukuussa..Lisäksi esim. Portugali ja Islanti kiinnostaa. Luontokohteet kiinnostaa erityisesti 🙂
Marko
12.1.2020 at 12:14Nizzaan pääsiäisenä:)
Virpi
12.1.2020 at 13:18Maaliskuussa Viroon ja Itävältaan, kesäkuussa Lappiin.
Susanna
12.1.2020 at 15:15Viroon ja Tukholmaan varmasti, mutta kesän kohde vielä auki. Sisilia yksi vaihtoehto.
Leena
12.1.2020 at 17:06Portugalin Portossa olen jo pitkään halunnut käydä. Ehkäpä tänä vuonna. Varma kohde on Saksan Trier.
Heidi
12.1.2020 at 17:31Sardiniaan ja Seychelleille
Riitta
12.1.2020 at 17:32Menossa Kanarialla, Kreikkaan ja Viroon.
Pirkko
12.1.2020 at 18:43Toscana on haaveissa
Tahra
12.1.2020 at 19:44Aion matkustaa Ruotsiin 🙂
Carita
12.1.2020 at 20:19Espanjaan ja toivottavasti myös Ranskaan😊
Janita
12.1.2020 at 20:23Malagaan pian. Ehkä myös Venäjälle ja Albaniaan!
Tanja
12.1.2020 at 20:34Kiinnostaisi mennä Riikaan, mutta ainakin Tallinnaan mennään.
Kalle
12.1.2020 at 20:36Perinteiseen tapaan Kreikkaan pieneen hotelliin/huoneistohotelliin. Tähdillä ei väliä, kun sopiva löytyy.
Ulla
12.1.2020 at 21:19Ruotsi on vain yhden yön hauskan risteilyn päässä minusta.
Elisa
12.1.2020 at 21:40Meinasin miehen kanssa lähteä keski-Eurooppaan Road tripille
Kiki Katia susanna
12.1.2020 at 21:59Italia!
Maria
12.1.2020 at 22:12Kroatiaan tahtoisin
Nina
12.1.2020 at 23:32Jonnekin lämpimään =).
Hanna
13.1.2020 at 05:06Just tultiin Vietnamista niin kesällä mennään tylsästi Rodokselle kaks kertaa. Toinen näistä on lasten toiveloma all Inclusive- konseptilla ja kaikilla mausteilla 😂 Varmaan joku kaupunkiloma keski-Euroopassa mahtuu myös mukaan. Ja tietenkin joka vuotiset vakkarit Ruotsin risteily ja päiväristeily Tallinnaan.
Markus Ruohonen
13.1.2020 at 08:28Lontoo houkuttelee jokaisena vuodenaikana.
Erika
13.1.2020 at 10:59Seuraavaksi laivalla Ruotsiin.
Suvi Vajavaara
13.1.2020 at 11:21Viro suuntana.
Helena
13.1.2020 at 13:56Viroon
Susanna
13.1.2020 at 17:01Espanjaan ehdottomasti
Jani Lehtonen
13.1.2020 at 19:23Viroon keväällä
Timo Tarkkinen
15.1.2020 at 12:25Kreikkaan huhtikuussa.