Vuosi 2020 alkoi matkailun merkeissä, mutta sitten iski koronan paholainen ja laittoi koko maailman kiinni. Loppuvuosi kului kotimaata kierrellen sekä tutustuen lähialueiden luontokohteisiin.
Tällainen oli elämäni erikoisin vuosi.
Helmikuu
Vuoden ensimmäinen matka suuntautui iloiseen Itä-Suomeen Joensuuhun. Kävimme ensin katsomassa tyttäremme ja hänen poikaystävänsä ensimmäistä yhteistä asuntoa. Olin edellisen kerran käynyt kaupungissa muutama vuosi sitten juoksutapahtumassa mutta silloin ei ehtinyt muuta kuin siirtyä rautatieasemalta urheiluhallille ja takaisin. Nyt oli kiva kierrellä kaupungilla ja tutustua talviseen Joensuuhun. Illalla kävimme Aittarannassa illallisella. Yön vietimme torin laidan Sokos Hotel Vaakunassa.
Lue lisää: Viikonloppu Joensuussa
Helmikuun lopussa toteutui pitkäaikainen haaveeni päästä Australiaan. Koronan varjo kurotteli lonkeroitaan Eurooppaan ja pari muutakin muuttujaa oli ilmassa ennenkuin pääsimme matkaan. En uskaltanut huokaista helpotuksesta ennen kuin lentokoneen pyörät osuivat Australian kamaralle.
Vietimme ensin pari päivää Sydneyssä ja tasoittelimme aikaeroa. Loppuviikosta vuokrasimme auton ja kiertelimme muutaman päivän Sydneyn lähialueilla. Toiseksi viikoksi lensimme Cairnsiin, jossa otimme taas auton alle. Vietimme yhden yön Port Douglasissa ja sieltä palasimme takaisin helteiseen Cairnsiin. Yksi reissun kohokohdista oli kahden päivän purjehdusretki Valliriutoille.
Kun palasimme kotiin luimme lehdestä ensimmäisistä Suomessa koronaan sairastuneista. Minäkään en palannut matkan jälkeen toimistolle vaan jäin tekemään etätöitä. Uusi, erilainen aikakausi oli alkanut.
Lue lisää: Unelmamatka Australiaan
Maaliskuu
Vaikka koronan vuoksi monet ovet pysyivät kiinni ja harrastusmahdollisuudet loppuivat kuin seinään, oli onneksi aina mahdollisuus mennä luontoon kävelemään. Maaliskuun lopulla otimme koirat mukaan ja ajoimme Lapakistoon. Aurinko lämmitti jo mukavasti ja luonnossa samoilu onnistui siirtämään ajatukset hetkeksi pois koronasta.
Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna teimme historiaa, kun kävimme mökillä. Koskaan aiemmin ei saareen ole päässyt näin varhain keväällä. Sen verran kylmää vielä oli, ettemme jääneet yöksi, mutta lämmitettiin sauna ja istuttiin ilta paljussa.
Huhtikuu
Huhtikuussa jatkoimme mökkeilyä. Siitä sai mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Pääsiäisenä jäimme yöksi ja sunnuntaina lumisateessa veneilimme sieltä pois.
Lähiseutujen tutkiminen jatkui ja kävin tyttäreni kanssa iltakävelyllä Linnaistensuolla. Olin todella hämmästynyt miten lähellä Lahden keskustaa on tuollainen hieno luontokohde.
Kuun loppupuolella kiersimme Hollolassa Järvien kierroksen, jolle mittaa kertyi 7,5 kilometriä. Maasto oli hyvin vaihtelevaa ja korkeuserot suuret Tiirismaan rinteen ansiosta. Juurakkoiset metsäpolut vaihtuvat milloin pitkospuihin ja milloin tasaiselle maantielle.
Toukokuu
Äitienpäivänä luontomatkailu jatkui, kun kiersimme 6 kilometrin pituisen Tiirismaan kierroksen. Jos Järvien kierros oli tarjoillut monipuolisia maastoja, niitä oli tarjolla myös Tiirismaalla. Sää oli aurinkoinen ja sinivuokot kukkivat. Eipä paljon sen hienompaa retkeilysäätä olisi voinut toivoa.
Lue lisää: Tiirismaan kierros Hollolassa
Kesäkuu
Aurinkoinen ja lämmin juhannus vietettiin mökillä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla kävin tyttäreni kanssa Porvoossa. Helle helli sielläkin ja meillä oli oikein mukava päivä.
Vuoden toinen ulkomaan matka suuntautui kesäkuun lopulla Tallinnaan. Kyseessä oli Tallink Suomen ja Visit Tallinnan järjestelmä pressimatka. Matkustimme Tallinnaan Victoria I:llä ja perillä oli tarjolla erilaisia ohjelmavaihtoehtoja. Minua kiinnosti niistä eniten Fotografiska ja Telliskiven alue. Helteinen sää oli valitettavasti vaihtunut vesisateeksi ja Telliskiven alueeseen tutustuminen jäi aika pintapuoliseksi rankkasateen yllättäessä.
Heinäkuu
Heinäkuussa vietin kesälomaa ja sen alkajaisiksi lähdimme miehen kanssa taas Itä-Suomeen. Vietimme Varistaipaleella pari yötä ystäviemme mökillä ja teimme sieltä käsin pari päiväretkeä. Tutuiksi tulivat niin Valamon kuin Lintulan luostarit Heinävedellä sekä Kolin upeat kansallismaisemat, jonne aika monen muunkin tie vei viime kesänä.
Itä-Suomen jälkeen oli vuorossa vanha kotikaupunkimme Jyväskylä. Olin varannut sieltä hotellin SuomiPop -festareita varten, mutta niitähän ei koronan vuoksi järjestetty. En viitsinyt selvitellä olisiko hotellista saanut rahoja takaisin, vaan päätin lähteä Jyväskylään kaikesta huolimatta. Matkaseuraksi sain siskoni ja meillä oli oikein hauska viikonloppu. Kiertelimme vanhoja kotikulmia, kolusimme alennusmyyntejä, nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta. Matti Nykäsen mäen huipulla tuli myös käytyä. Olihan sieltä huimat näkymät eikä voinut kuin ihmetellä miten joku uskaltaa sieltä hypätä.
Kesäloman päätteeksi teimme pienen purjehdusretken Päijänteelle miehen ja koirien kanssa. Vietimme yhden yön Padasjoen satamassa ja toisen yön Sysmässä. Sää vaihteli auringosta vesisateeseen. Päijänteen seutu on sinällään tuttu, kun siellä on useampina vuosina veneilty, mutta kyseisissä satamissa olen harvemmin yöpynyt. Miehelle ne sen sijaan olivat tuttuakin tutumpia purjehduskisoista.
Elokuu
Elokuussa oli edessä paluu arkeen, mutta viikonlopuista otettiin kaikki irti. Kuun alussa toteutin edelliskesältä jääneen haaveen käydä jollain majakalla. Kohteeksi valikoitui Söderskär ja saimme nauttia upeasta majakkasaaresta helteisessä säässä.
Syyskuu
Syyskuussa jatkui luontomatkailu. Kävimme Nastolassa Sammalsillansuon luontopolulla ja yritimme löytää Kangasniemeltä Hiisilammen luontopolkua. Emme sinne koskaan löytäneet, mutta taiteilimme kivikkoisen metsän läpi Hiisilammen rantaan. Pienet reippailut saatiin aikaiseksi ennen pihasaunan lempeitä löylyjä.
Kuun lopussa tein päiväretken Kärkölään Huovilan puistoon. Se osoittautui niin upeaksi paikaksi, että sinne täytyy päästä ensi kesänä uudestaan. Puisto oli kaunis myös aurinkoisena syyspäivänä mutta kesän kukkaloisto jäi nyt näkemättä. Puistosta pääsi myös pienelle luontopolulle, jonka kävin kiertämässä. Huovilan puisto oli todellinen helmi!
Lokakuu
Lokakuussa laitoimme mökin talviteloille. Viikonloput vapautuivat mökkeilystä muihin puuhiin. Ostin museokortin ja lähdin ulkoiluttamaan sitä ensimmäiseksi Hämeenlinnaan. Linnakierroksen jälkeen maistui kahvit ja ajelin katsomassa myös Kantolan muraalit.
Samana viikonloppuna kiipesin myös korkealla puiden latvojen yläpuolella olevaan Luhdanjoen lintutorniin. Maisemat oli komeat ja keväällä paikka on suosittu lintuharrastajien keskuudessa.
Kuun lopussa piipahdettiin kotiseudulla Kangasniemellä ja sieltä ajeltiin Savonlinnaan. Olisin halunnut käydä siellä jo kesällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Savonlinnassa halusin nähdä Olavinlinnan ja sinne suuntasimme ensimmäisenä. Oli myös mukavaa päästä pitkästä aikaa hotelliin yöksi. Tuntui siltä kun olisi ollut pidemmälläkin matkalla. Savonlinna ihastutti ja haaveilimme uudesta reissusta kesäaikaan, jolloin esimerkiksi Saimaan risteily olisi hieno elämys.
Marraskuu
Isänpäivänä ajeltiin Orimattilaan Myllykulman koskelle. Enpä tiennyt aiemmin, että lähiseudulta löytyy koskimaisemia, joten pitihän ne käydä katsomassa.
Kuun puolivälissä oli vuorossa viikonloppureissu Tampereelle. Siellä ehdin piipahtaa jo elokuussa töiden merkeissä, mutta nyt menimme siskoni kanssa nauttimaan hyvästä ruoasta, viinistä, munkkikahveista sekä kylpylästä. Tästä reissusta en ole ehtinyt vielä blogiin kirjoittaa, mutta juttu on tulossa lähiaikoina. Se täytyy jo tässä vaiheessa paljastaa, että vaikka kylpylähotellissa yövyimme, emme itse kylpylään kyllä ehtineet. Muut metkut pitivät sen verran kiireisinä.
Marraskuun loppupuolella ajoin uudestaan Orimattilaan ja kävin kiertämässä Kairessuo-Mieliäissuon luontopolun. Maisemat olivat kauniit, mutta osa pitkospuista huonossa kunnossa ja veden alla. Kengät märkinä talsin loppumatkan ja muitakin mutkia oli matkassa.
Vuoden aikana kävin vain kahdessa maassa; Australiassa ja Virossa. Tai jos tarkkoja ollaan kolmessa, koska Australian lennot olivat Hong Kongin kautta. Yksi uusi maa tuli myös listalle Australian myötä. Muuten vuosi oli luontopolku voittoinen. Enpä ole koskaan aiemmin kiertänyt tällaista määrää pitkospuita ja luontokohteita.
Vaikka viime vuoden mittaan tuli tehtyä paljon kaikenlaista, toivon että tänä vuonna pääsisi useammin ulkomaille. Sitä kaipasin viime vuoden aikana välillä todella kipeästi. Turvallisuus edellä mennään totta kai enkä ole uskaltanut tehdä vielä mitään varauksia, mutta toivon, että tilanne helpottuisi viimeistään kesään mennessä.
Minkälaisia matka- tai luontokohteita vuosi 2020 sinulle tarjosi?
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Katsaus matkavuoteen 2017
Katsaus matkavuoteen 2018
Katsaus matkavuoteen 2019
Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä
30 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.1.2021 at 16:32Paljon mekin liikuimme vuoden aikana luonnossa, erityisesti kansallispuistoissa. Meidän vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka oli kesällä Alpeille, koronatilanteen ollessa väliaikaisesti parempi. Jälkimmäinen uskomaanmatkamme vei meidät Pohjois-Norjaan. Myös Lapissa kävimme pariin otteeseen. Täysin erilainen vuosi matkojenkin osalta kuin olimme suunnitelleet, mutta loppujen lopuksi vuoteen mahtui lukuisia hienoja kohteita.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2021 at 16:56Kiitos Mikko! Hienoja kohteita teillä on ollut koronasta huolimatta. Minä en uskaltanut kesällä lähteä muualle kuin Tallinnaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut käydä jossain muuallakin. Jos ensi kesänä on sama tilanne – toivottavasti ei – osaa katsoa reissuja Euroopan suuntaan jo eri silmällä.
Eveliina / Reissukuume
7.1.2021 at 17:44Näitä koostepostauksia on ollut kiva lukea matkablogeista 🙂 Vaikka korona vaikuttikin ikävästi matkailumahdollisuuksiin, niin hienosti porukka on keksinyt nähtävää ja koettavaa kotimaassakin – kuten sinäkin.
Bongailin postauksesta itselleni uusia luontopolkuja ja – reittejä. Kiitos siis postauksestasi 🙂
Merja / Merjan matkassa
12.1.2021 at 16:59Kiitos Eveliina ja kiva kuulla, että tykkäsit 🙂 Pakon edessä sitä keksii kaikenlaista. Jonnekin piti päästä tuulettumaan, kun ei koko aikaa jaksanut kotinurkissa tai mökillä pyöriä. Mielummin olisin ulkomaille lähtenyt, mutta kun ei päässyt, niin eihän sille mitään voinut. Luontopoluilla samoilu oli mukavaa ja yllätyin monesti miten kivoja kohteita löytyi ihan kodin läheltä.
Tanja / Please Be Seated for Takeoff
8.1.2021 at 04:22Tosi paljon ehditte kiertää Suomeakin. Itsekin toivoisin pääseväni pitkästä aikaa eri paikkoihin Suomessa. Erityisesti Itä-Suomeen, jossa en ole käynyt vuosiin.
Mökki on varmasti ollut myös hyvä henkireikä. Itsekin mietin vuoristomökin vuokraamista, mutta ilman autoa se on aika hankalaa. Niinpä sitä tulikin lähinnä pysyteltyä kotona muutamaa päiväretkeä lukuunottamatta ja yksi jooga- ja patikointimatka tehtiin naapuriin Montenegroon.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2021 at 17:01Kiitos Tanja! Meillä oli aika Itä-Suomi voittoinen vuosi. Siellä on monia kivoja kohteita enkä minäkään ollut niillä suunnilla käynyt pitkiin aikoihin. Kesämökki oli todellinen henkireikä ja kun sinne pääsi jo maaliskuussa, hyödynsimme mahdollisuutta ahkerasti.
Pirkko / Meriharakka
8.1.2021 at 08:58Hyvä ajoitus teillä tuon Australian suhteen viime vuotta ajatellen! Viime vuonna tuskin ketään harmitti, jos sattumalta tuli matkustettu paljon ja/tai kauas vuoden kahtena ensimmäisenä kuukautena.
Saa nähdä nyt sitten, että miten tänä vuonna käy – rokotustahti ei näytä näin alkuun ainakaan kovin hyvältä ja toisaaltahan kyse on myös kohdemaiden tilanteesta. Suljettuun yhteiskuntaan on vaikea mennä tai ei siinä ole paljon mieltä, vaikka itse olisi rokotuksen onnistunut saamaankin.
Merja / Merjan matkassa
12.1.2021 at 17:02Kiitos Pirkko! Australian matkan ajankohta osui aika nappiin. Jos matkalle lähtö olisi ollut vaikka paria viikkoa myöhemmin, se olisi saattanut peruuntua. Rokotustilanne on edennyt tosiaan aika hitaasti, mutta totta tuokin, että kohdemaiden tilanne vaikuttaa myös. Toivottavasti tilanne paranisi.
Martta / Martan matkassa
9.1.2021 at 21:35On kyllä ollut erikoinen matkavuosi! Yleensä näitä postauksia on aina kiva lukea ja tehdä, mutta tänä vuonna nämä tuntuvat vähän pliisuilta. Sinulla toki oli tuo Australia, joka on myös oma pitkäaikainen haaveeni, muistatko kun siellä oli vielä niitä tulipaloja alkuvuodesta? Mahtoiko kärytä vielä, kun olit siellä? Itse en päässyt ulkomaille ollenkaan koko vuonna, Suomessa sentään teimme parin viikon reissun matkailuautolla, luontokohteita kulutin sitten sitäkin enemmän. Jospa minäkin vielä innostuisin tekemään postauksen matkavuodesta 2020.
Merja / Merjan matkassa
15.1.2021 at 16:48Kiitos Martta! Viime vuosi oli todella kummallinen kaikin puolin. Onneksi ehdimme tehdä Australian reissun, muuten olisi jäänyt todella valjuksi. Australian metsäpalot olivat onneksi sammuneet siihen mennessä, kun olimme siellä. Palanutta metsää näimme kun ajelimme Sydneyn ympäristössä. Surulliselta se näytti mutta aika nopeasti luonto korjaa. Monessa paikassa puut jo versoivat uusia lehtiä. Tee ihmeessä matkavuosipostaus. Näitä on kiva lueskella muidenkin blogeista ja jää itsellekin muistiin mitä kaikkea on tullut tehtyä.
Johanna M. / Muu maa mandariini
10.1.2021 at 15:52Tosi monipuolisesti oletkin valjastanut koronavuoden kotimaan koluamiseen! Tästä sai myös hyviä vinkkejä siihen kun pääsen joskus käymään Hollolaan muuttaneen ystäväni luona 😊
Merja / Merjan matkassa
15.1.2021 at 16:49Kiitos Johanna! Kotimaassa tuli lopulta reissattua aika paljon. Nyt sen vasta huomasi, kun keräsi kaikki kokemukset yhteen postaukseen 🙂 Tervetuloa näille suunnille! Hollolasta löytyy vaikka mitä mukavaa.
Laura Linnea
10.1.2021 at 15:52Teillä on ollut todella kattava vuosi! Erityisen kateellinen olen (Australian lisäksi) tuosta Valamon luostarista, sinne haluaisin itsekin käymään. Porvoo ja Savonlinna ovat myös omalla kohdalla käymättömiä kaupunkeja, ja kiinnostaisivat kovasti.
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:37Kiitos Laura! Valamon luostari oli omalla listalla monta vuotta ja viime kesänä sinne vihdoin pääsin. Siihen on hyvä yhdistää esimerkiksi Koli ja Savonlinna.
Maapalloilija
10.1.2021 at 19:09Kyllä varmasti lämmittää tällaisena vuotena, että pääsi kuitenkin pariksi viikoksi Australiaan. On joku unelma toteutunut kaikesta huolimatta 🙂
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:38Kiitos kommentista! Australia oli viime vuoden parhaita juttuja 🙂
Jenna / Huge passion for life
11.1.2021 at 09:40Mahtavaa, että pääsit Australiaan. Paljon olet muuten ehtinyt liikkua luonnossa ja nähdä kotimaata. Mä jätin suosiolla matkakoosteen tekemättä viime vuodelta, kun ei siinä olisi ollut muuta kuin kuvia metsästä tai Ylläkseltä. 😀
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:41Kiitos Jenna! Minä mietin aluksi samaa. Tuntui siltä, ettei viitsi pelkästään Australiaa ja Viroa laittaa koosteeseen kun muutakaan ei ollut. Sitten päätin lisätä katsaukseen kaikki luontopolutkin, joita tuli tallattua ja aika paljon niitä olikin kertynyt. Kiva tätä on katsoa esimerkiksi vuoden päästä ja muistella mitä kaikkea on tullut tehtyä 🙂
Asko Leppilampi
11.1.2021 at 18:27Löytyipä monia yhtäläisyyksiä matkailuvuodestamme, muutakin kuin Lahden alue, jossa olet näköjään ollut enemmänkin. Luepa postauksestani oletko ja käynyt kaikki hyvät paikat täällä päin? Ehkä keväällä lisää. Meillekin mahtui Järvien kierrosta yms. Eikö ollut mainiota nähdä miten maailma muuttuu, kun ei pääse reissaamaan ulkomaille? Tällä erää ei meitä haitannut, yllätys yllätys. Tuli niin paljon reissukutsuja, että meinasi olla ajoittain tungosta.
Meiltä peruuntui useita 7 varattua ulkomaan matkaa, mm. Uusi Seelanti, jossa olisimme tällä hetkellä ellei korona olisi tullut väliin. Se oli jo toinen kerta. Muutama vuosi sitten olimme menossa sinne ja Australiaan ja silloin tuli läheisen sairaus väliin. Ehkä 3. kerta toden sanoo.
Hyvää matkailuvuotta 2021, kotimaassa tai muualla.
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:45Kiitos Asko! Lahden alue oli viime vuonna hyvin edustettuna, koska asun täällä 🙂 Minä kaipasin ulkomaan matkoja ja kaipaan edelleen. Pelkät kotimaan kohteet ja luontopolut eivät valitettavasti riitä, vaikka hienoja nekin ovat. Toivottavasti tänä vuonna pääsisi koluamaan jo muitakin maisemia. Hyvää matkailuvuotta sinullekin!
Eveliina | Korkkarit rinkassa
11.1.2021 at 19:05Toistan kanssa ihan sama täällä kuin muut, onnekas ajoitus Aussien valloituksella ja onneksi reissut silti kotimaassa ovat pitäneet sinut aktiivisena. Juktat, kun oisi osannut ennustaa sen perjantai 13.3.20 seuraamukset, niin olisin tehnyt pari juttua toisin. 😀
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:47Kiitos Eveliina! Näinpä, kyllä oli onnea Australian matkan suhteen. Toivottavasti pääsisi tänä vuonna jo reissaamaan muuallekin. Toki kotimaassakin riittää vielä nähtävää, mutta kaipuu jo ulkomaille 🙂
Katja / Lähtöselvitetty
14.1.2021 at 07:33Ihania pieniä retkiä sulla on ollut! Mä yritin myös viime vuonna koluta sellaisia kotimaan kohteita, jotka on tähän asti jääneet paitsioon. Nyt oli mahtava tilaisuus käydä läpi sitä listaa.
Ja jos joku kuva pitäisi valita viime vuoden tunnuskuvaksi, niin se olisi ehdottomasti kuva pitkospuista. Niitä tuli tallattua lähes kyllästymiseen asti. Onneksi aina löytyi uusi ja innostava maisema, kun vanhat alkoivat tympiä.
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:49Kiitos Katja! Pitkospuita tuli tosiaan tallattua viime vuonna enenmmän kuin koskaan ennen. Loppuvuodesta alkoi kieltämättä jo kyllästyttämään. Ehkä nekin maisemat maistuu taas keväällä, jos ei muualle pääse.
Sandra / The Present is Perfect
15.1.2021 at 10:19Hei kiva, että joku toinenkin oli ehtinyt Australiaan! Itselleni kanssa Iso Valliriutta oli yksi elämän hienoimpia kokemuksia. Ja joo, suomen kohteet tulivat myös tutuiksi viime vuonna 😀
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:50Kiitos Sandra! Iso Valliriutta oli upea ja olen todella iloinen, että sen kokemuksen sain toteutettua viime vuonna. Australia oli hieno maa ja toivottavasti sinne vielä joskus pääsisi takaisin.
Sari / matkalla lähelle tai kauas
16.1.2021 at 22:10Vuosi 2020 on ollut kyllä niin erilainen kuin mitä voisi kuvitella. Hienoja kotimaan kohteita on teillä ollut. Me käväisimme Pohjois – Norjassa. Kotimaassa, Vaasan alueella, Kristiinankaupungissa, Seilissä ja Nauvossa sekä Aulangolla. Tosi paljon tehtiin luontoretkiä myös.
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:52Kiitos Sari! Paljon tekin ehditte reissaamaan. Olenkin lukenut teidän Pohjois-Norjan reissusta ja jos sinne tie vie, palaan varmasti uudestaan niiden vinkkien pariin.
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa
17.1.2021 at 11:47Oi mikä matkailuvuosi, vaikka se olikin lievästi poikkeuksellinen edeltäviin verrattuna. Australia olisi niin mielenkiintoista kokea joskus, olen itsekin haaveillut pienen ikuisuuden matkasta sinne.
Purjehdusretki Päijänteellä, ai että – kelpaisi!
Merja / Merjan matkassa
19.1.2021 at 16:53Kiitos Veera! Australia oli viime vuoden parasta antia 🙂 Onneksi ehdimme sinne ennen kuin rajat sulkeutuivat. Nyt ei voi kuin haaveilla ulkomaan matkoista.