Mitä minulle kuuluu?

Usein kuulee sanottavan, että bloggaajan pitäisi tuoda persoonaansa enemmän esille blogissa. Se tekee blogista kiinnostavamman ja siihen on helpompi samaistua. Olen reilun vuoden mittaisella blogiurallani keskittynyt lähinnä matkatarinoiden ja -vinkkien kerrontaan ja persoona on jäänyt taka-alalle. Toki hassuista sattumuksista kirjoitettaessa, on tullut hieman raotettua minkälainen tyyppi juttuja kirjoittaa. Ainakin tiedätte, että eksyn helposti ja kadotan tavaroitani.

No, mitä minulle sitten kuuluu? Tällä hetkellä oikein hyvää. Vaikka eletään syyskuun puoliväliä ja koko ajan mennään kohti pimeimpää (ja samalla kylmintä) aikaa vuodesta, niin myönnän pitäväni myös syksystä. On ihanaa sytyttää kynttilöitä iltaisin, kääriytyä sohvalle viltin alle ja ottaa vaikka lasillinen punaviiniä. Samalla voi katsella telkkaria, lueskella tai kuunnella musiikkia tai vajota syvälle omiin ajatuksiin. Ja kenties haaveilla jostain kivasta matkasta. Ensi viikonloppuna en sytyttele kynttilöitä, vaan lähden katsomaan Turkin aurinkoa yhdessä siskoni kanssa. Upea Istanbul toimii viikonlopun ajan meidän päänäyttämönä.

Syksy tarkoittaa myös sitä, että mökkikausi on pian ohi. Blogiani pidempään seuranneet muistavat, että pidän mökkeilystä todella paljon. Tänä kesänä olemme viettäneet siellä lähes kaiken mahdollisen vapaa-ajan lukuunottamatta viikon reissua heinäkuussa Mallorcalle. Nyt syksylläkin pyrimme käymään siellä joka viikonloppu, koska kohta sinne ei enää pääse. Saarimökin huonoja puolia on se, ettei sinne voi talvella mennä. Palju lämpiää ainakin yhden kerran ja sen jälkeen se laitetaan pakettiin odottamaan ensi kevättä.

Kun mökkikausi päättyy, viikonloput täyttyvät muista askareista. Kalenterissa on jo muun muassa tupaantuliaiset, Juha Tapion konsertti ja ystävien tapaamista. Aika ei käy pitkäksi mökkikauden jälkeenkään. Haluan kuitenkin pitää joitakin viikonloppuja ja arki-iltoja täysin tyhjänä. Aina ei tarvitse tehdä mitään.

Viime talvi opetti, ettei kalenteria kannata täyttää harrastuksilla ja muilla menoilla. Arkipäivät ovat muutenkin pitkiä, kun herätyskello soi viideltä ja kuudelta lähden ajamaan töihin. Työmatka kestää noin puolitoista tuntia ja illalla sama rumba toiseen suuntaan. 12 tunnin päivät työmatkoineen ovat arkipäivää ja kun siihen yhtälöön lisätään harrastukset; juoksutreeniä, crossfitiä, matkablogin kirjoittamista ja espanjan opiskelua, ei aikaa jää mihinkään muuhun. Viime talvena tajusin, ettei minulla ollut aikaa käydä edes vaatekaupassa, kun kaikki illat olivat varattuja. Tein silloin päätöksen, että syksyllä raivaan kalenteriin tilaa. Kaipasin vapaita iltoja, jolloin voin vaikka lojua sohvalla telkkarin äärellä, jos se tuntuu sillä hetkellä mukavalta. Harrastukset ovat kivoja, mutta jos niistä tulee stressi, ne eivät täytä enää alkuperäistä tarkoitusta.

Seuran yhteisistä juoksutreeneistä jäin nyt syksyllä pois ja treenaan nykyisin itsekseni sen minkä huvittaa. Espanjan tunteja ei myöskään kalenterissa ole, mutta se johtuu siitä, ettei meidän pienelle yksityisryhmälle löytynyt opettajaa. Toinen opettajista viettää siestaa Espanjassa ja toinen on kiireinen pienen lapsen sekä päivätyön kanssa. Toivottavasti saamme viimeistään alkuvuodesta tuntitoiminnan taas käyntiin.

Istanbulin lisäksi tie vie tänä syksynä viikoksi Singaporeen. Näillä näkymin se jää tämän vuoden viimeiseksi matkaksi. Ihan mukava reissuvuosi tästäkin tuli. Alkuvuodesta näytti aika hiljaiselle, mutta kun vauhtiin pääsi, niin matkavarauksia alkoi tippumaan sähköpostiin.  Ensi vuoden matkoja jo kovasti suunnitellaan ja tarkoitus olisi mennä katsomaan ihan uusia kohteita. Mieli haikailee myös Pariisiin. Miltäköhän talvinen Pariisi mahtaa näyttää?

Haluatko jatkossakin lukea tällaisia postauksia vai pelkästään matkoihin liittyviä juttuja?